Takaisin

P-Hämpin rakentajille Vuoden Y-Teko -palkinto

LEMMINKÄINEN OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 15.1.2013 KLO 16.00 P-HÄMPIN RAKENTAJILLE VUODEN Y-TEKO -PALKINTO Lemminkäinen ja muut P-Hämpin rakentajat palkittiin Pirkanmaan maarakennuspäivässä tiistaina Vuoden Y-Teko -palkinnolla, jonka myöntää Pirkanmaan yhdyskuntatekniikan yhteistyöryhmä PYRY. Maanalainen 950 auton pysäköintilaitos, P-Hämppi, valmistui Tampereen keskustaan viime syksynä. "Palkinto kertoo onnistuneesta yhteistyöstä monien osapuolien hankkeessa", kertoo johtaja Ri

LEMMINKÄINEN OYJ               LEHDISTÖTIEDOTE    15.1.2013 KLO 16.00

P-HÄMPIN RAKENTAJILLE VUODEN Y-TEKO -PALKINTO

Lemminkäinen ja muut P-Hämpin rakentajat palkittiin Pirkanmaan maarakennuspäivässä tiistaina Vuoden Y-Teko -palkinnolla, jonka myöntää Pirkanmaan yhdyskuntatekniikan yhteistyöryhmä PYRY. Maanalainen 950 auton pysäköintilaitos, P-Hämppi, valmistui Tampereen keskustaan viime syksynä.

"Palkinto kertoo onnistuneesta yhteistyöstä monien osapuolien hankkeessa", kertoo johtaja Risto Kupila Lemminkäiseltä. Pysäköintihallin louhinnasta ja rakentamisesta kahtena eri urakkana vastasi Lemminkäinen, jonka vahvaa osaamisaluetta on maanalainen rakentaminen. Lemminkäinen kehitti P-Hämpin louhintatyöhön innovatiivisen ratkaisun: kalliotunneliin rakennettiin porapaalusilta, jonka ansiota hankkeen toteutuminen nopeutui yli vuodella. Lemminkäisen kehityspäällikkö Martti Keskisen kehittämän innovaation myötä voitiin vähentää rakentamisen haittoja ympäristölle, ja se sai myös kaupunkilaiset suhtautumaan rakentamiseen poikkeuksellisen myönteisesti.

P-Hämpin rakentaminen on osa Tampereen ydinkeskustan kehittämistä ja palvelee hyvin Tampereen keskustan pysäköinnin tarpeita. Osittain kahdessa tasossa sijaitsevia pysäköintitiloja on helppo käyttää, ja hallin elinkaari on pitkä, sen käyttöiäksi arvioidaan yli sata vuotta. Maanalaisen pysäköinnin kehittäminen keskusta-alueella vähentää maanpäällistä pysäköintiä ja paineita rakentaa maanpäällisiä pysäköintitaloja.

P-Hämpin rakennuttajana toimi Finnpark Oy. Projektin valvonnasta vastasi A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, maanalaisen pysäköintilaitoksen suunnitteli Saanio & Riekkola Oy yhdessä Aihio Arkkitehdit Oy:n kanssa. Parkkihallin louhinnasta vastasi Lemminkäinen. Lähes sama kokoonpano muodostaa allianssin, joka on valittu suunnittelemaan ja rakentamaan VT12 Tampereen tunneli.

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:
Johtaja Risto Kupila
Infrarakentaminen-toimiala
02071 53608
risto.kupila@lemminkainen.com

JAKELU:
Pirkanmaan tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi

Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja kansainväliset toiminnot. Liikevaihto vuonna 2011 oli noin 2,2 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli noin kolmannes. Konsernin palveluksessa työskentelee keskimäärin 8 000 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi