Takaisin

Monipuoliset tehtävät ja kannustavat työkaverit innostavat markkinointi- ja viestintäharjoittelijaa

Infrarakentamisen markkinointi- ja viestintäharjoittelijamme Nea innostuu ihmiskohtaamisista toimistolla, itsensä kehittämisestä ja uuden oppimisesta. Ensimmäinen oman alan harjoittelu YIT:llä on tarjonnut kaikkia näitä ja vielä enemmän.

Estonia Business School Helsingissä markkinointiin ja viestintään erikoistuva kauppatieteitä kandivaiheessa opiskeleva Nea Mänty työskentelee meillä tänä kesänä ensimmäisessä oman alan työpaikassaan markkinointi- ja viestintäharjoittelijana Infrarakentamisessa.

Hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa ulkoista ja sisäistä viestintää, asiakasanalyysiä ja strategista työtä.

”Oman alan harjoittelu kuuluu koulutusohjelmaani, ja on ollut kiva päästä sitä kautta kehittämään ja haastamaan itseäni”, kertoo Nea.

Englanninkielisistä opinnoista on ollut hyötyä käännöstehtävissä ja aiemmasta työkokemuksesta graafisena suunnittelijana sen sijaan esimerkiksi myyntiesitysten teossa, jossa Nea on saanut hyödyntää visuaalisia taitojaan.

Monipuoliset työtehtävät innostavat

Nean työnkuva viestinnän ja markkinoinnin parissa on monipuolinen, mikä mahdollistaa uuden oppimisen ja monipuolisen itsensä kehittämisen.

Nea työstää liiketoiminnalle esimerkiksi esityksiä ja uutiskirjettä sekä tuottaa sisältöä sosiaaliseen mediaan ja YIT:n intranetiin. Hän myös päivittää infrarakentamisen sivuja YIT:n verkkosivuilla.

”Työtä on tärkeää tehdä strategisella otteella ja muistaa yksityiskohtien lisäksi myös pitkän aikavälin ajattelu”, painottaa Nea.

Toimistolla työtä tehdään tiiviisti kollegoiden kanssa, jolloin menevän ja tekevän Nean on täytynyt opetella myös pysähtymään.

”On tärkeää olla pitkäjänteinen, mutta myös joustava”, alleviivaa Nea.

Kannustava tiimi vie eteenpäin

Nea tekee yhteistyötä erityisesti infrarakentamisen kollegoiden ja konserniviestinnän kanssa. Verkostoituminen ja ihmiskohtaamiset ovatkin Nealle ensiarvoisen tärkeitä.

”Meillä on hyvä yhteishenki ja työporukka. Kollegoiden positiivinen palaute ja näkeminen toimistolla innostavat joka päivä”, kertoo Nea iloisesti.

Vaikka jokaisella on vastuu omasta työstään, auttavat kollegat ylä- ja alamäissä, mihin Nea on tyytyväinen. Hyvä tiimihenki saa viihtymään työpaikalla.

”On mukava juhlia yhdessä vaikkapa erityisen hyvin menestynyttä somesisältöä”.

Infrarakentaminen tutuksi

Markkinoinnin ja viestinnän tehtävien lisäksi harjoittelussa on päässyt oppimaan lisää rakennusalasta, erityisesti infrarakentamisesta. Nea on erityisen iloinen siitä, että ympäristö huomioidaan rakentamisen eri vaiheessa, sillä hän on vapaa-ajallaan intohimoinen viherpeukalo.

”Yllätyin, miten paljon eri asioita infrarakentamisessa otetaan huomioon. Esimerkiksi kutuaikaan tai lintujen pesimisen aikaan jotkin työmaat keskeytetään kokonaan pesimisen ajaksi”.

Puutarhanhoidon lisäksi läheisten kanssa ajanvietto ja erilaiset kulttuurikokemukset ovat Nealle tärkeitä elementtejä vapaa-ajalla.

”Viikonloppuisin viihdyn mökillä. Töihin on kuitenkin aina mukava tulla, kun vastassa odottaa hyvä työporukka ja omat arvot työnantajan arvojen kanssa kohtaavat”, summaa Nea tyytyväisenä.

Avoimet työpaikat

Liity tulevaisuuden tekijöihin