Takaisin

Isot hankkeet innostavat sairaalahankkeella työskentelevää työnjohtoharjoittelijaa

Sairaalarakentamisen parissa pääkaupunkiseudulla työskentelevä harjoittelijamme viihtyisi tulevaisuudessakin isojen hankkeiden parissa. Hän on suositellut rakennusalaa omille tutuilleenkin.

Työnjohtoharjoittelijallemme Kaleab Selassielle oli hyvin selkeää, mitä alaa hän lähtee lukion jälkeen opiskelemaan.

Hänen äitinsä läheinen ystävä oli rakennusinsinööri, joka työskenteli aikanaan erään hotellihankkeen parissa. Hotellin rakentumista tuli seurattua ohi kulkiessa, ja perhe kutsuttiin lopulta juhlimaan hotellin avajaisia. Kaleab oli tuolloin 6-vuotias.

”Siellä sanoin äidilleni, että minusta tulee isona rakennusinsinööri”, hän kertoo.

Rakennusalan tutkinto käykin pian toteen, sillä rakennustekniikan opinnoissa Metropoliassa on alkamassa viimeinen vuosi ja opinnäytetyön tekeminen. Kaleab on suuntautunut rakennesuunnitteluun, ja hänestä opinnot ovat olleet etenkin teoreettisessa mielessä hyvät.

Harjoittelussa saa olla monessa mukana

Ennen YIT:llä aloittamista Kaleab oli tehnyt jo jonkin verran rakennusalan töitä, kuten haalaamista sekä keittiökalusteiden asentamista. Nyt hän on työskennellyt vuoden 2022 toukokuusta lähtien työnjohtoharjoittelijana Tammisairaalan hankkeella, jossa rakennetaan uutta silmäsairaalaa Helsingin Meilahteen. Se on ollut Kaleabin mielestä monin tavoin opettavainen projekti.

Myös opinnot ovat edistyneet suunnitellusti, vaikka hän onkin koko reilun vuoden ajan tehnyt samalla töitä kokopäiväisesti. Välillä se on tuntunut rankaltakin, mutta valinta ei ole kaduttanut.

Työnjohtoharjoittelijan työssä Kaleab kiertelee paljon työmaalla ja huolehtii, että siellä on tarvittavat asiat, kuten vaikkapa pumput saatavilla. Työpäiviin sisältyy myös erilaisia palavereita. Lisäksi Kaleab muun muassa aikatauluttaa työmaan töitä ja tekee laskutusta, eli tarkastaa, että materiaalit ja palvelut on laskutettu juuri niin kuin pitääkin.

”Pidän siitä, että tässä työssä täytyy olla koko ajan hereillä ja valppaana, jotta saa kaiken hoidettua.”

Ison sairaalahankkeen työmaalla Kaleab on päässyt olemaan mukana monenlaisissa rakenteissa, niin perustuksissa, maanrakennuksessa kuin paikallavalurakenteissa ja nähnyt muun muassa sisätyövaiheen töitä.

”Tähän rakennetaan kolme tornitaloa, enkä tiennyt aiemmin yksityiskohtaisesti, mitä kaikkea siinä tapahtuu. Viime vuoden toukokuussa räjäyteltiin vielä kalliota ja nyt kaikissa rakennuksissa on vesikatot”, hän toteaa.

Omia ideoita voi jakaa vapaasti

Kaleabin mukaan kollegat ovat olleet YIT:llä päteviä ja auttavaisia. Huumoriakaan ei työyhteisöstä puutu. Kollegoilla on ollut iso merkitys siinä, että on päässyt töissä vauhtiin ja oppimaan asioita.

”Täällä voi vapaasti tuoda esille omia ajatuksia ja ideoita, joita yritetään myös toteuttaa. On motivoivaa, kun kaikki tekevät täysillä hommia. Yritän keksiä itse ratkaisun asioihin, mutta ei ole ollut kynnystä kysyä keneltä vaan apua”, Kaleab kertoo.

Jatkuva uuden oppiminen työmaalla innostaa Kaleabia, ja oppia onkin kertynyt YIT:llä ollessa paljon, muun muassa maanrakennuksesta. Nykyään Kaleab osaa myös lukea betonirakenteiden suunnitelmia jo lähes kaikilta osin.

”Opinnoista osaa yhdistää teorian ja työmaan käytännön yhteen. Näin hahmottaa kokonaisuuden, jolloin palaset loksahtelevat paikoilleen.”

Töissä Kaleab innostuu hyvästä tiimistä, jonka kanssa on kiva työskennellä sekä haasteiden ratkomisesta. Kun asioita saa ratkottua, innostaa se uusiin haasteisiin ja seuraava haaste tuntuu edellistä helpommalta. Kaleabille työssä ehdottomasti tärkeintä on tiimi sekä ymmärtävät esihenkilöt. Lisäksi hän kokee tärkeäksi sen, että töitä tehdään johdonmukaisesti, eli että on selkeä suunnitelma siitä, mitä tehdään ja miten.

Viime kesän jälkeen Kaleab oli mukana vuoden kestäneissä YIT Opinnoissa. Hän kertoo, että niissä pääsi hyvin käsiksi YIT:n käytäntöihin ja periaatteisiin pintaa syvemmälle. Lisäksi oppi tuntemaan muita YIT:läisiä.

”YIT Opinnot ovat tukeneet opintojani. Niissä oli paljon alaan liittyviä, opettavaisia luentoja.”

Työssä on sopivasti haastetta ja vaihtelevuutta

YIT on ollut Kaleabin sanoin työnantajana reilu, ja hän on viihtynyt meillä harjoittelussa. Työnjohtoharjoittelijana Kaleab pitää siitä, että työssä on sopivasti haastetta sekä vaihtelevuutta.

”Joka päivä on töissä aina vähän erilainen kuin edellinen. Paras fiilis tulee siitä, kun jokin työvaihe saadaan valmiiksi ja voidaan siirtyä seuraavaan”, hän kertoo iloisesti.

Koska joka aamu täytyy herätä työmaalle todella aikaisin, on rakennusalalla työskentely tuonut elämään rytmiä. Se on ollut Kaleabista positiivinen asia. Hienoa on myös päästä näkemään omien kättensä jälki, joka konkretisoituu vielä paremmin rakennusten valmistuttua.

Kaleab on suositellut rakennusalaa omille tutuilleenkin. Hänestä ala soveltuu parhaiten sellaisille ihmisille, jotka pitävät haasteista, tietynlaisesta paineesta ja kykenevät pitkäjänteiseen työskentelyyn.

Tulevaisuudelta Kaleab odottaa vielä haastavampia työtehtäviä, joissa pääsisi laittamaan itsensä likoon ja kehittämään ammattitaitoaan lisää. Valmistumisensa jälkeen hän aikoo hakea yliopistoon opiskelemaan rakennustekniikkaa.

”Haluaisin tulevaisuudessakin olla mukana isoissa projekteissa, joissa tapahtuu paljon kaikkea”, Kaleab toteaa.

Vapaa-ajallaan hän näkee läheisiään ja harrastaa aktiivisesti kehonrakennusta. Kuntosalilla tulee käytyä päivittäin.

Avoimet työpaikat

Liity tulevaisuuden tekijöihin