Takaisin

YIT tuo Moskovan alueen asukkaat yhteen jo rakennusvaiheessa

YIT OYJ Uutinen 11.5.2017 klo 10.00

Noginsk YIT
Noginsk YIT

Venäjällä YIT tunnetaan laadukkaasta suomalaisesta rakentamisestaan, minkä asiakkaat pääsevät toteamaan ihan käytännössä. Moskovan alueella YIT järjestää asukastilaisuuksia, joissa asunnon ostaneet kutsutaan tutustumaan tulevaan kotiinsa jo rakentamisen loppuvaiheessa.

Vuoden alussa valmistuneen YIT Park -kohteen asukastilaisuus houkutteli paikalle yli 330 asunnonomistajaa Krasnogorskin kaupungissa. Aikuiset nauttivat runsaista ruokatarjoiluista ja lapset heille järjestetystä leikeistä. YIT:n edustajat esittelivät valmistumassa olevaa kohdetta ja kertoivat muun muassa siihen käytetyistä rakennusmateriaaleista.

”Haluamme, että asiakkaat näkevät rakentamisen laadun ja hyvän työnjäljen. Näin heille varmistuu, että he ovat tehneet oikean päätöksen ja voivat olla turvallisilla mielillä”, YIT:n Venäjä-liiketoiminta-alueen johtaja Teemu Helppolainen sanoo.

Suosittujen asukastilaisuuksien tarkoituksena on lisätä myös alueen yhteisöllisyyttä.

”Tuomme naapurit yhteen jo ennen asuntojen luovuttamista. Se edistää miellyttävän asuinympäristön syntymistä, mihin YIT pyrkii kaikessa rakentamisessaan”, Helppolainen sanoo.

Kestävää kaupunkikehitystä

Moskovan ympärille levittyvälle alueelle, Moskovan Ooblastiin, nousee volyymilla mitaten eniten uusia asuntoja koko Venäjällä. Siellä rakennetaan myös huomattavasti enemmän kuin itse pääkaupungissa. YIT on toiminut alueella yli kymmenen vuotta.

Tiheästi asutettuun Moskovan alueeseen kuuluu useita Venäjän mittakaavassa pieniä kaupunkeja, kuten Krasnogorsk, Elektrostal, Noginsk, Shchelkovo, Zvenigorod, Ramenskoe ja Lytkarino. Moskovan alueen kaupungeissa asuu yhteensä yli seitsemän miljoonaa ihmistä. Moskovassa asukkaita on puolet enemmän, yli kymmenen miljoonaa.

Voimakkain rakentaminen keskittyy juuri Moskovan uloimman kehätien kyljessä sijaitseviin kaupunkeihin. Ne ovat suosittuja nukkumakaupunkeja, joista käydään töissä Moskovassa. Myös YIT:n toiminnan painopiste on näissä kaupungeissa.

Kauempana Moskovasta sijaitsevat kaupungit ovat työpaikkaomavaraisia, ja niissä asuntorakentaminen on toistaiseksi ollut vähäisempää. YIT:llä on kohteita näissäkin kaupungeissa.

Kuvernööri Andrei Vorobev on kehittänyt Moskovan aluetta tarmokkaasti. Hänen aikanaan on rakennettu uusia teitä, laajennettu rautatieverkostoa, uusittu katuvalaistusta, remontoitu parkkipaikkoja, rakennettu kouluja ja päiväkoteja sekä lisätty lasten leikkipaikkoja. Moskovaan pendelöiviä on ilahduttanut lähijunien kaluston uusiminen.

Moderni elementtitalo on YIT:n uutuus alueella

Yksi YIT:n suurimmista saavutuksista Moskovan alueella on modernin elementtikerrostalon kehittäminen yhdessä paikallisen taloelementtitehtaan kanssa. Elementtitalo on suunniteltu vastaamaan Moskovan alueen asiakkaiden tarpeita.

”Nykyaikaisten elementtien ansiosta pohjapiirros on kompakti ja asuntojen neliöt on hyödynnetty tehokkaasti. Paikalla rakennetun julkisivun viimeistelyyn on käytetty esimerkiksi lämpörappaustekniikkaa tai näyttävää laatoitusta”, kertoo Moskovan alueen markkinointijohtaja Lilja Ganagina.

Moskovan alueella YIT keskittyy projekteihin, joissa kohteisiin rakennetaan asuintalojen lisäksi sosiaalista ja kaupallista infrastruktuuria. Kohteet on sijoitettu hyvien liikenneyhteyksien varrelle, sillä valtaosa asiakkaista käy töissä Moskovassa.

”Asiakkaamme haluavat asua lähiöissä, jotka ovat mukavia kaikin tavoin: turvallisia, lähellä erilaisia palveluita ja sopivia lapsille”, Ganagina kuvailee.

YIT vastaa asiakkaiden toiveisiin rakentamalla kohteisiinsa pysäköintipaikat, viheralueet ja liiketilat. Usein myös koulut ja päiväkodit. Näin asukkaiden ei tarvitse odotella alueen kehittymistä kotinsa ympärillä ja palveluiden ilmestymistä sinne pikkuhiljaa. Kaikki on yleensä jo valmiina, kun asunnonostaja muuttaa uuteen kotiinsa.

”Valtaosa asiakkaistamme on lapsiperheitä. Me YIT:llä ymmärrämme, kuinka paljon hyvä ja toimiva infrastruktuuri heille merkitsee”, Ganagina sanoo.

YIT:n kohteita Moskovan alueella

Evropeiski

Jegorevskin kaupunkiin valmistunut lähiö, johon YIT on rakentanut kymmenen 12−14-kerroksista taloa, päiväkodin, kahviloita ja kauppoja. Kohde sijaitsee puiston vieressä. Läheltä löytyvät urheiluhalli ja kaksi ostoskeskusta. Luonto on lähellä, sillä autolla pääsee kymmenessä minuutissa metsään ja järvelle.

Novyi Noginsk

Noginskin kaupunkiin nousee kohde, johon kuuluu kuusi 17-kerroksista taloa, 180 lapselle tarkoitettu päiväkoti, 375 oppilaan koulu ja katettu parkkipaikka 550 autolle.  Rakentaminen alkoi tammikuussa 2016.

Solnetšnyi

YIT rakentaa Žukovskin kaupunkiin kaksi taloa, joihin tulee 372 uutta asuntoa. Kohde sijaitsee lähiössä, jossa on jo 13 YIT:n kerrostaloa, päiväkoti ja kaksi maanalaista pysäköintilaitosta. Solnetšnyin rakentaminen alkoi juhlallisesti, kun sen ensimmäisen kiven muurasivat TEM:n kansliapäällikkö Jari Gustafsson, Suomen Moskovan-suurlähettiläs Mikko Hautala ja Žukovskin kaupunginjohtaja maaliskuun alussa.

Nukkumakaupunkeja Moskovan alueella

Alueeseen kuuluu useita kaupunkeja, joissa asuu noin 7 miljoonaa ihmistä.

Noin puolet asukkaista asuu aivan Moskovan tuntumassa sijaitsevissa satelliittikaupungeissa.

Suurin kaupunki on runsaan 450 000 asukkaan Balašiha.

Paljon metalli-, öljynjalostus-, ruoka-, energia- ja koneteollisuutta.

Alueella on Venäjän tihein rautatieverkko.

Lisätietoja:

Teemu Helppolainen, Asuminen Venäjä -toimialan johtaja, YIT Rakennus Oy, puh. +7 915 316 8216, teemu.helppolainen@yit.ru

Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli lähes 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi