Takaisin

Projektihallintaosaaminen metrohankkeessa on YIT:n vientituote

YIT OYJ Uutinen 4.3.2019 klo 12:00

Lansimetro Tapiola YIT
Lansimetro Tapiola YIT

Helsingin ja Espoon kaupunkien yhteisessä Länsimetro-projektissa YIT:n osaamista hyödynnetään laajasti louhinnoissa ja uusien asemien rakentamisessa. Tuoretta osaamista on helppo viedä myös muihin maihin – kuten Ruotsiin, jossa pian laajennetaan Tukholman metroa.

Pääkaupunkiseudulla liikkuminen idästä länteen ja päinvastoin helpottui huomattavasti, kun metro laajeni Helsingistä Espooseen marraskuussa 2017. Helsingin ja Espoon kaupunkien yhteisessä Länsimetro-projektin ensimmäisessä vaiheessa metro laajentui Ruoholahdesta kohti Espoon Matinkylää, sisältäen kahdeksan uutta metroasemaa ja 14 kilometriä uutta metroraidetta.

Ykkösvaiheessa urakoista kilpailtiin hinta edellä, ja rakentaminen aloitettiin vuonna 2009. YIT:llä ja Lemminkäisellä oli yhteensä vastuullaan 16 louhinnan tai asema- ja tunnelirakentamisen pääurakkaa. YIT ja Lemminkäinen yhdistyivät keväällä 2018, ja YIT toimii nyt kaiken kaikkiaan 11 maassa.

Aalto-yliopiston rakentamisesta vastasi YIT ja se valmistui asemista ensimmäisenä. YIT:n divisioonan johtajan Anne Piiparisen mukaan ensimmäisessä vaiheessa korostui erityisesti YIT:n vahva kokemus kalliotilojen rakentamisessa ja hyvät projektinhallinnan taidot suurissa hankkeissa.

”Urakoitsijana pyrimme tukemaan asiakastamme projektin eteenpäin viemisessä ja edistämään koko hankkeen etenemistä myös sivu-urakoitsijoiden kanssa”, Anne Piiparinen sanoo.

Osaava henkilöstö mahdollistaa monialaiset projektit

Länsimetron ykkösvaiheessa urakoitsijat valittiin pääosin hintakilpailulla. Kun rakentaminen viivästyi, toimintamallia ja urakkatyyppiä haluttiin muuttaa kakkosvaiheeseen, jotta samat virheet eivät toistuisi.

Toisen vaiheen urakat ovat projektinjohtourakoita, joissa korostuu urakoitsijoiden projektinjohtajien ammattitaito sekä tilaajan ja urakoitsijan yhteistoiminta. Hankinnoissa on painotettu laatukriteereitä ja avainhenkilöiden osaamista.

”Avainhenkilöiden referenssit olivat tärkeässä asemassa, kun urakoitsijoita valittiin. YIT:ltä löytyy päteviä osaajia Länsimetron kaltaisiin monialaisiinkin projekteihin”, sanoo Länsimetron rakentamisjohtaja Tero Palmu.

Länsimetron toiseen vaiheeseen mentäessä kasvoi myös Länsimetron organisaatio. Palmun mukaan on tärkeää, että he pystyvät tilaajana työskentelemään fyysisesti samoissa tiloissa pääurakoitsijoiden kanssa.

Palmulla onkin tilaajan roolissa pitkä kokemus yhteistyöstä YIT:n kanssa. YIT:n vahvuus ja kilpailuetu, projektinjohto, on korostunut erityisesti Länsimetron rakentamisen toisessa vaiheessa.

”Yhteistyössämme näkyy, että YIT on iso ja perinteinen rakennusalan toimija, jolla on erityisesti Lemminkäisen kanssa yhdistymisen jälkeen laajat resurssit käytössä”, hän sanoo.

Palmu näkee YIT:n koon metrohankkeen vahvuutena.

”YIT:n koko mahdollistaa sen, että päteviä osaajia löytyy Länsimetron kaltaisiin monialaisiinkin projekteihin, ja samaan aikaan YIT pystyy toteuttamaan montaa urakkaa.”

Länsimetro on rakennettu kokonaisuudessaan maan alle. Ratkaisu on minimoinut rakentamisen aikaiset haitat esimerkiksi liikenteelle, häirinnyt ihmisten elämää mahdollisimman vähän ja jättänyt maanpäälliset alueet vapaaksi muuhun käyttöön ja kaupungin kehittymiseen ja tiivistymiseen.

Länsimetron osaamispääomaa voi hyödyntää myös Tukholman metrossa

Länsimetrossa mukana oleminen on tarjonnut YIT:lle valtavasti osaamispääomaa, jota voitaisiin hyödyntää vastaavissa hankkeissa myös muualla. Tukholmassa suunnitellaan juuri metron laajennusta, Nya tunnelbanaa, joka laajentaa neljää eri metrolinjaa yhteensä 11 asemalla. Rakentamisen suunnitellaan alkavan vuonna 2019.

YIT:n Infraprojektit-segmentin Ruotsin toimintojen johtajan Lars Stendiuksen mukaan YIT:llä on selviä kilpailuetuja muihin pohjoismaisiin toimijoiden nähden.

”YIT on ainoa pohjoismainen rakennusyhtiö, jolla on näin ajantasaista kokemusta ja osaamista suuresta metrohankkeesta. Se olisi arvokasta myös Tukholman metron tilaajalle, Tukholman lääninhallitukselle.”

Tukholman metron laajennuksen yhteystunnelien tarjouskilpailu on parhaillaan käynnissä, ja päätunnelin tarjouskilpailu alkaa pian. Stendiuksen mukaan YIT:n Suomen pääkaupunkiseudun saama ajankohtainen näkemys metrohankkeen merkittävänä urakoitsijana sopisi hyvin myös Tukholman tarpeisiin.

YIT:llä on Ruotsissa maatoimisto, jonka lisäksi Suomesta on paljon liikkuvuutta eri hankkeisiin muihin maihin.

”Sisäinen yhteistyömallimme varmistaa, että tilaaja saa projektiin juuri sopivan työvoiman ja osaamisen. Olemme tunnettuja siitä, että toimitamme aina ajallaan ja huippulaatua”, Stendius sanoo.

Fakta:
YIT – vahvasti mukana Länsimetron rakentamisessa

Länsimetron ensimmäinen vaihe valmistui marraskuussa 2017 ja metroliikenne laajentui Helsingin Ruoholahdesta Espoon Matinkylään saakka, pitäen sisällään 8 uutta asemaa ja 14 kilometriä uutta metroraidetta.

Metroprojektin ensimmäisessä vaiheessa YIT oli eniten metrolle urakoinut yritys. YIT vastasi tunnelien ja asemien louhintatöistä Ruoholahdessa, Koivusaaressa, Keilaniemessä, Urheilupuistossa ja Niittykummussa ja rakensi Aalto-yliopiston, Tapiolan, Niittykummun ja Matinkylän asemat sekä ratatunnelin kuiluineen Urheilupuisto – Matinkylä välille.

Länsimetron toinen vaihe aloitettiin vuonna 2014 ja se pitää sisällään 5 uutta metroasemaa ja 7 kilometriä uutta metroraidetta. YIT on tehnyt vuonna 2018 Finnoon metroaseman ja ratatunneleiden louhinta- ja lujitusurakan ja rakentaa parhaillaan asemaurakoita Soukassa ja Kaitaalla.

Lue lisää YIT:n roolista Länsimetro-projektissa täällä: https://www.yitgroup.com/fi/media?term=l%C3%A4nsimetro

Lue lisää Länsimetrosta osoitteesta:

www.lansimetro.fi

Lisätietoja:
Anne Piiparinen, divisioonan johtaja, Teollisuusrakentaminen ja rakennustekniset työt, YIT Suomi Oy, puh. 040 823 2808, anne.piiparinen@yit.fi  
Hanna Malmivaara
, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja ja asumisen palveluja sekä toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa lähes 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2018 pro forma -liikevaihtomme oli noin 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi