Takaisin

Maanteiden pujottelukepit pitävät aurat ja autonkuljettajat tiellä

YIT OYJ Uutinen 11.11.2016 klo 11.00

lumiaura YIT
lumiaura YIT

Aurauskeppejä häviää talven aikana yksi per tiekilometri.

Talvisin tienreunaa koristavien auraviitoitusmerkkien tehtävä on tuoda tienkäyttäjille turvaa. Merkinnät auttavat auton kuljettajaa hahmottamaan tien linjan, mutta niiden ensisijainen tehtävä on pitää aura tieosuuden päällä. Jos lunta aurataan pientareen puolelta, autoilija ei välttämättä havaitse tienreunan päättymistä ja pahimmassa tapauksessa ajaa ulos tieltä.

”Kaikki hoitamamme tieväylät isommista pienempiin ovat saaneet viitoitusmerkit hyvissä ajoin ennen ensilunta, Etelä-Suomessa viimeistään lokakuussa”, kertoo YIT:n työmaapäällikkö Petri Suomi.

Ympärivuotisesti aurausmerkkejä ei voida pitää, vaan ne on poistettava teiden kevätmuokkausten tieltä.

”Lähes kaikki asennetut merkit saadaan keväisin kerättyä talteen, sillä ilkivaltaa esiintyy nykyään hyvin harvoin. Vain yksi keppi tiekilometriä kohti häviää talven aikana”, Suomi sanoo.

Ja hyvä niin; aurausviitoitusmerkit näyttävät merkkien kanssa työskentelevien havaintojen mukaan nimittäin vetävän puoleensa talvehtivia hämähäkkejä.

Merkinnät syntyvät koneiden avulla

Aurausviitoitus asennetaan parikymmentä senttiä tienreunan ulkopuolelle ja yleensä työn hoitaa kone. Täysautomaattiset koneet tarvitsevat vain kuljettajan: Kone iskee maahan reiän ja asettaa siihen kepin automaattisesti. Jonkin verran työtä tehdään edelleen käsipelillä, joko rautakangella tai jalkaraudalla.

”Kuten alppihiihdossa, tienvarteenkin aurausviitoitukset tehdään ’porteiksi’. Silloin aura-auton kuljettaja näkee ajolinjan myös mutkaisilla tieosuuksilla”, Suomi kertoo.

Pujottelussa yhden suorituksen mitta on noin minuutti, mutta maanteillä pujoteltavaa on riittämiin. Kilometrin matkalla autoilija ”pujottelee” vähintään parinkymmenen portin läpi. Suorilla tieosuuksilla merkkien asennusväli on 40–50 metriä, mutta mutkaisilla tieosuuksilla portteja on sitäkin tiheämmin.

Lisätietoja:

Petri Suomi, työmaapäällikkö, YIT Rakennus Oy, puh. 050 440 2282, petri.suomi@yit.fi

Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli lähes 1,7 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi