Takaisin

Jyväskylän Kankaan Arkille AVOin kaupunkiympäristö -tunnustus

YIT Oyj Uutinen 3.11.2022 klo 16.15

YIT Kankaan Arkki
YIT Kankaan Arkki

YIT:n kehittämälle ja rakentamalle toimitilahanke Kankaan Arkille Jyväskylässä on myönnetty AVOin kaupunkiympäristö -tunnustus. Jyväskylän kaupunki myöntää vuosittain AVOin kaupunkiympäristö -tunnustuksen vetomaista ja kestävää rakentamista tai viihtyisää ympäristöä edistävälle teolle, taholle, hankkeelle tai henkilölle. Vuoden 2022 tunnustuksen sai Kankaalle viime vuonna valmistunut toimitilarakennus Kankaan Arkki. Voittaja julkistettiin vuosittaisessa Rakennusalan yhteistyöfoorumissa 3.11.

Arkki sijaitsee Kankaalla vanhan paperitehtaan kyljessä ja on ollut Jyväskylän mittakaavassa suuri toimitilahanke. Seitsenkerroksinen kiinteistö on pinta-alaltaan 7300 neliömetriä. Arkin uutta ja vanhaa yhdistelevä arkkitehtuuri istuu luontevasti osaksi Kankaan arvokasta teollisuusympäristöä. Vaikka rakennus on moderni, se silti kunnioittaa viereisen vanhan paperitehtaan historiaa.

”Julkisivujen materiaalit ja rakennuksen lennokas muoto ilahduttaa ja jää mieleen”, perustelee kaupunginarkkitehti Leila Strömberg tunnustuksen saajaa.

”Tällaisen toimitilahankkeen toteuttaminen vaatii tiivistä yhteistyötä hankkeen eri osapuolilta, ja tässä olemme onnistuneet hienosti yhteistyökumppaniemme kanssa. Kankaan alue sijaitsee erinomaisella paikalla Jyväskylän keskustan vieressä. YIT on yksi Kankaan alueen toteuttajista ja omat palvelumme, kuten asuntomyynti sekä omat toimitilamme löytyvät Kankaan Arkista”, kertoo YIT:n aluepäällikkö Marjaana Nissilä-Ryytty.

Kankaan Arkki on YIT:n ja Jykian yhteishanke, jossa YIT:n osuus oli kohteen suunnittelu ja rakentaminen ja Jykia hankki vuokralaiset sekä kehitti konseptin. Kohteen arkkitehtisuunnittelusta vastasi Arkkitehtipalvelu Oy. Tunnustusta olivat foorumissa paikan päällä vastaanottamassa YIT:n aluepäällikkö Marjaana Nissilä-Ryytty, Jykian toimitusjohtaja Seija Takanen sekä Arkkitehtipalvelun pääsuunnittelija Jan Niukkanen.

Foorumi järjestettiin nyt kuudetta kertaa yhteistyössä Rakennusteollisuus RT ry:n ja Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry:n kanssa. Foorumi on suunnattu rakennusliikkeiden ja kiinteistökehittäjien edustajille sekä suunnittelutoimistoille arkkitehtuurin ja ympäristörakentamisen saralta, ja sen yhtenä tavoitteena on rakentaa ja ylläpitää hyvää yhteistyötä kaupungin ja rakennusalan välillä. Foorumin innoittajana on Jyväskylän kaupungin AVOin kaupunkiympäristö -politiikka. Se on arkkitehtuuri-, viher- ja osallisuuspolitiikka, jolla ohjataan kaupunkiympäristön suunnittelua ja rakentamista. Se luo paikalliset tavoitteet Jyväskylän rakennetun ympäristön ja kaupungissa sijaitsevien viherympäristöjen kehittämiselle sekä ohjaa niitä koskevia suunnittelutapoja. Visiona on yhdessä tehty jyväskyläläinen kaupunki, jossa yhdistyvät vetovoimainen rakentaminen ja viihtyisä ympäristö.

Lisätietoja:
Marjaana Nissilä-Ryytty, aluepäällikkö, YIT, puh. 050 560 0753, marjaana.nissila-ryytty@yit.fi
Juulia Jalava, erikoissuunnittelija, Rakennusalan yhteistyöfoorumi, puh. 050 475 6729, juulia.jalava@jyvaskyla.fi
Leila Strömberg, kaupunginarkkitehti, Jyväskylän kaupunki, puh. 040 771 8867, leila.stromberg@jyvaskyla.fi
Anna Leino, viestintäpäällikkö, YIT, puh. 050 384 5797, anna.leino@yit.fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö. Jo 110 vuoden ajan olemme luoneet parempia elinympäristöjä asiakkaillemme: toimivia koteja kestävään asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin sekä infrastruktuuria ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan sujuvampaan liikkumiseen. Työllistämme 5 500 ammattilaista yhdeksässä maassa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 2,7 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi