Takaisin

YIT:n ja Kreaten työyhteenliittymä on voittanut Kruunusillat-hankkeeseen kuuluvat siltaurakat

havainnekuva kruunusillat Kruunuvuorensilta
havainnekuva kruunusillat Kruunuvuorensilta

Helsingin kaupunki on valinnut Kruunusillat-hankkeen siltaurakan rakentajaksi työyhteenliittymän Kruunusillat, jonka muodostavat YIT ja Kreate Oy. Urakan arvo on yhteensä noin 123 miljoonaa euroa, josta YIT:n osuus on noin 61,5 miljoonaa euroa. Urakassa on optiona 3 miljoonan euron osuus, josta Helsingin kaupunki tekee päätöksen myöhemmin. Sopimus kirjataan YIT tilauskantaan, hankkeeseen liittyvän kahden viikon valitusajan päätyttyä. Työt alkavat syksyllä 2021, ja urakan odotetaan valmistuvan vuoden 2025 aikana.

Työyhteenliittymä Kruunusillat rakentaa Suomen pisimmän sillan eli Korkeasaaren ja Kruunuvuorenrannan yhdistävän 1 200 metriä pitkän Kruunuvuorensillan. Tämän lisäksi urakkaan kuuluu Kalasataman eteläosan Nihdin ja Korkeasaaren yhdistävän Finkensillan rakentaminen ja Korkeasaaren esirakentamistöitä. 

YIT on mukana myös Kruunusillat-hankkeen allianssiryhmittymässä, johon kuuluvat myös Helsingin kaupunki, HKL, NRC Group Finland Oy, Ramboll Finland Oy ja Sitowise Oy. Allianssi toteuttaa Kruunusillat-raitiotien, joka yhdistää 10 kilometrin raitiotieyhteydellä Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman Helsingin keskustaan. 

Lisätietoja: 
Aleksi Laine, Liikenneinfra-divisioonan johtaja, YIT , puh. 040 745 6536, aleksi.laine@yit.fi 
Tommi Järvenpää, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 040 576 0288, tommi.jarvenpaa@yit.fi 

YIT OYJ  
 
Tommi Järvenpää 
Sijoittajasuhdejohtaja 
 
Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi 
 
YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen kaupunkikehittäjä ja rakennusyhtiö. Tavoitteenamme on luoda entistä kestävämpiä, toimivampia ja vetovoimaisempia kaupunkeja ja elinympäristöjä. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Olemme myös vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja. Omistamme kiinteistöjä yhdessä kumppaneidemme kanssa, mikä tukee merkittävien kehityshankkeidemme toteuttamista. Tarjoamme asiakkaillemme myös kiinteistöjen arvoa parantavia palveluita. Työllistämme noin 7 400 ammattilaista kymmenessä maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuoden 2020 liikevaihtomme oli noin 3,1 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi