Takaisin

YIT toteuttaa TuuliWatille 47 tuulivoimalan perustukset Simoon, Raaheen ja Kalajoelle

SIJOITTAJAUUTINEN 1.6.2015 KLO 10.00

 

YIT toteuttaa TuuliWatille 47 tuulivoimalan perustukset Simoon, Raaheen ja Kalajoelle

YIT on allekirjoittanut urakkasopimukset TuuliWatti Oy:n kanssa 47 tuulivoimalan perustusten toteuttamisesta Simoon, Raaheen ja Kalajoelle. Voimaloiden kokonaisteho on yhteensä noin 160 MW ja niiden vuosittainen sähköntuotanto vastaa 220 000 kerrostaloasunnon sähkönkulutusta.

Kalajoella rakennustyöt alkavat kesällä 2015, ja Simossa sekä Raahessa rakentaminen aloitetaan keväällä 2016. Työt ovat kokonaisuudessaan valmiit vuoden 2016 loppuun mennessä. Nyt toteutettavat perustukset ovat osa YIT:n ja TuuliWatin aiemmin solmimaa puitesopimusta, jonka tavoitteena on rakentaa perustukset noin 90 voimalalle.

”Toimintamme perustuu tuulivoimahankkeiden pitkäjänteiseen ja kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Olemme olleet mukana omalta osaltamme tukemassa TuuliWatin hankkeiden toteutusta ja samalla kehittäneet uusia teknisiä ratkaisuja ja tehokkaampia toimintatapoja, joista on selkeää hyötyä asiakkaallemme ja jotka myös parantavat omaa kilpailukykyämme. Lisäksi olemme tuulivoimarakentamisen avulla pystyneet synnyttämään työpaikkoja alalle”, kertoo YIT:n tuulivoimaliiketoiminnasta vastaava yksikönjohtaja Harri Orko.

 

Lisätietoja:

Sanna Kaje, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 050 390 6750, sanna.kaje@yit.fi
Harri Orko, yksikönjohtaja, Infrapalvelut, YIT Rakennus Oy, puh. 050 440 2322, harri.orko@yit.fi

 

YIT OYJ

Sanna Kaje
Sijoittajasuhdejohtaja

 

Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme lähes 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli noin 1,8 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi