Takaisin

YIT toteuttaa Omasairaalalle tilat Kuopioon

SIJOITTAJAUUTINEN 27.1.2016 KLO 14.00

   

YIT toteuttaa Omasairaalalle tilat Kuopioon  
 

YIT on allekirjoittanut urakkasopimuksen Pohjola Vakuutus Oy:n kanssa toimitilahankkeen toteuttamisesta Kuopioon. Sopimuksen arvo YIT:lle on yli 10 miljoonaa euroa. Rakentaminen käynnistyy heti ja tilat valmistuvat kesällä 2017. Rakennettavan nelikerroksisen kiinteistön noin 5 300 kerrosneliömetrin tiloista kaksi kolmasosaa tulee OP Ryhmän Omasairaala -konseptin mukaisen yksityissairaalan käyttöön ja loput toimistokäyttöön.

”Omasairaala-hankkeeseen on saatu mukaan alueemme parhaat tekijät ja myös tutut yhteistyökumppanimme. Pitkään tyhjänä olleelle tontille tulee näyttävä käyntikortti etelästä Kuopioon tuleville. Omasairaala on YIT:lle alueellisesti merkittävä toimitilahanke työllisyydenkin vuoksi. Odotamme työntäyteistä ja monipuolista rakennusvuotta”, toteaa aluejohtaja Risto Pennanen YIT:ltä.

”Olemme tyytyväisiä, että OPn kolmannen Omasairaalan rakentaminen saadaan käyntiin Kuopiossa. Sairaalan sijainti on keskeinen hyvien liikenneyhteyksien päässä ja uudet tilat on suunniteltu vastaamaan sairaalaan vaativia tarpeita. Hanke on samalla jatke toimivalle yhteistyölle YIT:n kanssa”, kertoo Markku Mäkiaho, Pohjola Kiinteistösijoitus Oy:n toimitusjohtaja.

Havainnekuvia hankkeesta: Linkki

   

Lisätietoja antavat:

 

Sanna Kaje, johtaja, sijoittajasuhteet ja M&A, YIT Oyj, puh. 050 390 6750, sanna.kaje@yit.fi
Matti Koskela, Talonrakennus-liiketoimintaryhmän johtaja, YIT Rakennus Oy, puh. 040 557 6520, matti.koskela@yit.fi

 

YIT OYJ

Sanna Kaje
Johtaja, sijoittajasuhteet ja M&A

 

Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi

 

 

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme lähes 6 000 henkilöä kahdeksassa maassa. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli noin 1,8 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi