Takaisin

YIT toteuttaa Lidlille päivittäistavaramyymälän Espooseen

SIJOITTAJAUUTINEN 28.1.2016 KLO 9.00

 

YIT toteuttaa Lidlille päivittäistavaramyymälän Espooseen

YIT on allekirjoittanut sopimuksen Lidl Suomi Ky:n kanssa Lidl-päivittäistavaramyymälän toteuttamisesta Nöykkiöön, Espooseen. Myymälän rakennustyöt alkavat välittömästi ja kohde valmistuu keväällä 2017. Rakennettavan myymälän myyntipinta-ala on noin 1 400 neliömetriä.

Lidl-päivittäistavaramyymälä rakennetaan Espooseen Länsiväylän ja Martinsillantien väliselle alueelle, johon YIT toteutti keväällä 2014 valmistuneen MotorCenter-hankkeen. Myymälä rakennetaan YIT:n tontille, joka sopimuksenteon yhteydessä siirtyy Lidlin omistukseen.

”Toteutettava Lidl-myymälä täydentää alueen palvelukokonaisuutta sekä lisää alueella toimivien yritysten keskinäistä asiakassynergiaa”, toteaa Heikki K. Hannukkala, yksikönjohtaja YIT:ltä.

"Asiakasvirtamme on ollut kasvussa koko pääkaupunkiseudulla, ja olemme iloisia, että pääsemme avaamaan uuden myymälän Espooseen. Palvellaksemme asiakkaitamme entistä paremmin olemme kiinnostuneita uusista myymäläpaikoista kasvukeskuksissa”, Lidl Suomen kehitysjohtaja Virpi Kaikkonen kertoo.

Lisätietoja antavat:

Sanna Kaje, johtaja, sijoittajasuhteet ja M&A, YIT Oyj, puh. 050 390 6750, sanna.kaje@yit.fi
Kalle Isometsä, yksikönjohtaja, YIT Rakennus Oy, puh. 040 519 5967, kalle.isometsa@yit.fi

 

 

YIT OYJ

Sanna Kaje
Johtaja, sijoittajasuhteet ja M&A

 

Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme lähes 6 000 henkilöä kahdeksassa maassa. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli noin 1,8 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi