Takaisin

YIT toteuttaa ison palvelukeskuksen Keravalle

Sijoittajauutinen 23.10.2012 klo 14

 

 

YIT toteuttaa ison palvelukeskuksen Keravalle

YIT ja Keravan kaupunki ovat allekirjoittaneet 23.10.2012 sopimuksen Sampolan palvelukeskuksen toteuttamisesta Keravan keskustaan rautatieaseman välittömään läheisyyteen. Palvelukeskuksen laajuus on noin 6 000 m2 ja hankkeen arvo noin 22 miljoonaa euroa. Rakennustyöt alkavat keväällä 2013 ja palvelukeskus valmistuu talvella 2015. Rakennustöiden yhteydessä toteutetaan myös Sampolankaaren ja Virastokujan kadunrakennustyöt.

Palvelukeskukseen sijoittuvat keravalaisia monipuolisesti palveleva kaupungin yhteispalvelupiste sekä suun terveydenhuollon, sosiaalitoimen, perheneuvolan, nuorisotoimen Keravan opiston, kasvatus- ja opetusviraston, sosiaali- ja terveystoimen hallinnon, kaupunkitekniikan ja keskushallinnon toimintoja sekä arkistotilaa. Keskuksessa on työtilat yhteensä noin 250 Keravan kaupungin työntekijälle.

Keravan kaupunginjohtaja Petri Härkösen mukaan uuden palvelukeskuksen rakentaminen on monin tavoin merkittävä hanke.

”Sampolan palvelukeskushanke on tärkeä avaus kaupungin keskustan kehittämiselle. Voimme keskittää palvelumme uuteen palvelukeskukseen, mikä vähentää kaupungin vuokratilojen määrää. Tämä mahdollistaa myös useiden kaupungin keskustassa sijaitsevien kiinteistöjen kehittämisen”, sanoo Härkönen.

”Uusi ja toimiva palvelukeskus myös parantaa keravalaisten palveluja ja tukee siten kaupungin palvelujen kehittämistyötä”, painottaa Härkönen.

”Palvelukeskus toteutetaan kokonaisvastuu-urakkana (KVR), jossa YIT vastaa kohteen suunnittelusta, rakentamisesta ja taloteknisistä ratkaisuista. Tällä toimintamallilla pystymme palvelemaan asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla ja hyödyntämään laajaa osaamistamme vaativan palvelukeskushankkeen toteuttamisessa”, toteaa liiketoimintaryhmän johtaja Timo Lehmus YIT:n toimitilapalveluista.

Palvelukeskus toteutetaan tällä hetkellä voimassa olevien energiatehokkuusluokkien mukaiseen A-luokkaan. Energiatehokkuus toteutuu niin rakenteissa kuin talotekniikassakin. Hyvä ilmatiiveys ja laadukkaat lasirakenteet sekä tarpeenmukaiset talotekniset ratkaisut ovat avain hyvään energiatehokkuuteen, mikä mahdollistaa pienemmät käyttökustannukset rakennuksen koko elinkaaren ajalle.

Lisätietoja:

Heikki K. Hannukkala, yksikönjohtaja, toimitilat Uusimaa ja Kanta-Häme, YIT Rakennus Oy, puh. 040 5515 940, heikki.hannukkala@yit.fi

Petri Härkönen, kaupunginjohtaja, Keravan kaupunki, puh. 040 3182 020, petri.harkonen@kerava.fi

Kuvamateriaalia Keravan Palvelukeskuksesta ladattavissa osoitteesta: http://yit.materialbank.net/NiboWEB/YIT/showCartPublicContent.do?uuid=3838942&random=125434&lang=en

 

YIT viettää 100-vuotisjuhlaa vuonna 2012. Yhtiö perustettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1912. Tänä päivänä YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Palvelemme asiakkaita 14 maassa, Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, Venäjällä sekä Baltian maissa, 26 000 ammattilaisen voimin. Olemme kasvaneet asiakkaidemme kanssa ja kehittäneet palvelujamme yhteiskuntien muuttuessa. Aiomme jatkaa samalla polulla. Visionamme on olla edelläkävijä hyvän elinympäristön luojana ja ylläpitäjänä. Vuonna 2011 YIT:n liikevaihto oli noin 4,4 miljardia euroa. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

Kerava – pieni suuri kaupunki – sijaitsee pääkaupunkiseudun sydämessä. Asukkaita kaupungissa on noin 34 500. Kaupungin pinta-ala on 30 km² ja Kerava on Suomen viidenneksi pienin kaupunki. Kerava on vihreä kaupunki sillä viheraluetta asukasta kohden on lähes 100 m².