Takaisin

YIT suunnittelee mittavaa tuulivoimapuistoa Lestijärvelle

Sijoittajauutinen 27.9.2013 klo 09.00

 

YIT suunnittelee mittavaa tuulivoimapuistoa Lestijärvelle

YIT on ostanut Lestijärven Tuulivoima Oy:ltä oikeudet tuulipuistohankkeeseen, jossa tämän hetkisten suunnitelmien mukaan Lestijärvelle, Keski-Pohjanmaalle rakennetaan 87 suuruusluokaltaan 3 MW:n tuulivoimalaa. Rakentaminen on tavoitteena aloittaa vuoden 2015 aikana kaavoitus- ja lupaprosessien valmistuttua. Hankkeen käynnistämiseen vaikuttavat lupien lisäksi rakennusaikaisen rahoituksen sekä sijoittajien varmistuminen. Aikataulun toteutuessa ensimmäiset voimalat otetaan käyttöön vuodenvaihteessa 2016–2017.

Valmistuttuaan 87 tuulivoimalaa tuottaisi noin 770 GWh sähköä vuodessa, mikä vastaa Hämeenlinnan kokoisen kaupungin vuotuista sähkönkulutusta. Tuulivoimaloiden tarkka lukumäärä määritellään hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin sekä kaavoitus- ja lupaprosessien aikana.

Toteutuessaan täysimittaisena hanke on yksi Suomen suurimmista sisämaahan toteutetuista tuulivoimapuistoista. Hankealueen pinta-ala on noin 8 000 hehtaaria, joka muodostuu pääosin yksityisiltä maanomistajilta vuokratuista maista. Alue on optimaalinen tuulivoimarakentamiselle, sillä sen tuuliolosuhteet vastaavat rannikon olosuhteita. Alueelle on myös mahdollista rakentaa merkittävästi korkeampia tuulivoimaloita kuin Suomeen viime vuosina on rakennettu. Korkeammat voimalat mahdollistavat tehokkaamman tuulivoiman hyödyntämisen.

YIT jatkaa jo tehtyjen hankesuunnitelmien kehittämistä yhteistyössä Lestijärven Tuulivoiman kanssa.
YIT vastaa tuulivoimapuiston toteuttamisesta, jossa hyödynnetään YIT:n valtakunnallista osaamista sekä paikallista alihankintaverkostoa.  

Hankkeen käynnistäjän Lestijärven Tuulivoima Oy:n toimitusjohtaja Aki Simunaniemi on tyytyväinen
YIT:n kanssa solmittuun sopimukseen.

”Olen iloinen, että hankkeen kehittämistä jatkaa Suomen suurin rakentaja, jolla on jo kokemusta tuulivoimapuistojen toteuttamisesta. YIT jatkaa hankkeen kehittämistä jo tehtyjen suunnitelmien pohjalta ja Lestijärven Tuulivoima Oy on tässä kehitystyössä edelleen vahvasti mukana”, Simunaniemi kertoo.

 

Myös Lestijärven kunnassa hankkeen toteutumista odotetaan positiivisin mielin. Toteutuessaan tuulivoimapuisto olisi merkittävä taloudellinen tulonlähde Lestijärvelle.

 

”Kunnan kannalta on ilo tarjota mahdollisuus uusiutuvan energiahankkeen toteuttamiseen. Hanke on merkittävä koko talousalueen kannalta, myös yli kuntarajojen. Tuulivoimapuiston työllistävä vaikutus alueelle on suuri ja hanke on tervetullut lisä kunnan elinkeinoelämälle. Olen erittäin tyytyväinen nyt solmittuun sopimukseen”, kertoo Lestijärven kunnanjohtaja Esko Ahonen.

YIT tarjoaa palveluita tuulivoimapuistojen rakentamiseen. Palvelutarjonta kattaa maanrakennustyöt teiden ja lähialueen infrastruktuurin rakentamisesta tuulivoimalan perustusratkaisuihin sekä sähköistyksiin. YIT on kehittänyt uusia, kustannustehokkaita perustusratkaisuja mm. maaston ja tuulivoimatuotantoon vaikuttavien olosuhteiden tuomiin haasteisiin. Valmiiden tuulivoimaloiden määrän lisäämiseksi YIT osallistuu strategiansa mukaisesti yhä enemmän hankkeiden kehittämiseen myös niiden alkuvaiheessa.

 

Kuvia:

http://yit.materialbank.net/NiboWEB/YIT/showCartPublicContent.do?uuid=4977286&random=142263&lang=en

 

Lisätietoja:

Harri Orko, Yksikönjohtaja, Tuulivoimarakentaminen, YIT Rakennus Oy, puh. 050 440 2322, harri.orko@yit.fi

Aki Simunaniemi, Toimitusjohtaja, Lestijärven Tuulivoima Oy, puh. 044 504 6190, myynti@ev-windpower.fi

Sanna Kaje, Sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 050 390 6750, sanna.kaje@yit.fi

 

Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi

 

YIT on rakennusalan edelläkävijä, joka luo vetovoimaisempaa ja kestävämpää kaupunkiympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. YIT rakentaa asuntoja, toimitiloja ja infrastruktuuria, kehittää kokonaisia alueita sekä tarjoaa kuluttajille asumisen ratkaisuja. YIT:llä on yli 100 vuoden kokemus ja vahva markkina-asema: Suomessa se on suurin asuntojen rakentaja ja Venäjällä merkittävin ulkomainen asuntorakentaja. Suomessa YIT on myös yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista. Yhtiö työllistää yli 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2012 yhtiön liikevaihto oli noin 2,0 miljardia euroa. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi