Takaisin

YIT ja TA-Yhtymä allekirjoittivat esisopimuksen korkotuettujen asumisoikeus- ja vuokra-asuntojen rakentamisesta

SIJOITTAJAUUTINEN 4.11.2014 KLO 13.00

 

YIT ja TA-Yhtymä allekirjoittivat esisopimuksen korkotuettujen asumisoikeus- ja vuokra-asuntojen rakentamisesta

YIT on allekirjoittanut esisopimuksen TA-Yhtymän kanssa korkotuettujen asumisoikeus- ja vuokra-asuntojen rakentamisesta eri puolille Suomea. Esisopimuksen piirissä on yhteensä yli 20 kohdetta, joihin tulee enimmillään noin 750 asuntoa. Hankkeet toteutetaan YIT:n hallinnoimille tai omistamille tonteille YIT:n suunnitelmien mukaisesti.

Rakentamisen käynnistäminen edellyttää kuntien puoltoa ja ARA:n hankekohtaista hyväksyntää. Kohdekohtaiset kaupat tehdään ARA:n hyväksynnän jälkeen. Ensimmäisten hankkeiden arvioidaan käynnistyvän vuodenvaihteessa 2014/2015, ja tavoitteena on käynnistää kaikki hankkeet vuoden 2015 aikana. Kohteiden arvioidaan valmistuvan vuoden 2016 loppuun mennessä. Hankkeet kirjataan tilauskantaan kohdekohtaisesti kaupan allekirjoituksen yhteydessä.

”YIT:n ja TA:n yhteisenä tavoitteena on vastata yhteiskunnan haasteeseen, rakentamalla lisää kohtuuhintaisia asumisoikeus- ja vuokra-asuntoja, joista on huutava pula. Kunnilta ja ARA:lta toivotaan hankkeiden osalta myönteistä suhtautumista tavoitteen saavuttamiseksi. Rakentamisen työllistävä vaikutus ensi vuodelle on myös merkittävä, arviolta yli 2 000 henkilötyövuotta”, kertoo toimitusjohtaja Kari Kauniskangas.

 

Lisätietoja antavat:

Sanna Kaje, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 050 390 6750, sanna.kaje@yit.fi
Harri Isoviita, liiketoimintaryhmän johtaja, Asuntorakentaminen, YIT Rakennus Oy,  puh. 040 553 3833, harri.isoviita@yit.fi
Matti Koskela, liiketoimintaryhmän johtaja, Talonrakennus, YIT Rakennus Oy,  puh. 040 557 6520, matti.koskela@yit.fi

    

YIT OYJ

Sanna Kaje
Sijoittajasuhdejohtaja

Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä - asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme yli 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2013 liikevaihtomme oli lähes 1,9 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi