Takaisin

YIT ja Hartela aloittavat Lähipalvelukeskus Hertsin rakentamisen Helsingissä tammikuussa 2018

YIT OYJ Sijoittajauutinen 21.12.2017 klo 8.00

Hertsi 3
Hertsi 3

YIT:n ja Hartelan kehittämän, Helsingin Herttoniemessä sijaitsevan Lähipalvelukeskus Hertsin kiinteistöhanke käynnistyy tammikuussa 2018. YIT ja Hartela toteuttavat hankkeen työyhteenliittymänä tasaosuuksin 50/50. Hertsin uudisrakennuksen sijoittajina ovat Aktia Henkivakuutus Oy:n, Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian sekä Yleisradion Eläkesäätiön muodostama sijoittajaryhmittymä.

"Yhteissijoittamisessa voimme jakaa osaamisen ja riskin yhdessä kumppanimme kanssa sekä hyödyntää erilaisia tehokkaita rahoitusmalleja. Fennia Varainhoito Oy on mielellään mukana strukturoimassa, rahoittamassa ja hallinnoimassa tätä erinomaista rakennettavaa palvelu- ja liikekeskusta", kertoo Fennia Varainhoito Oy:n liiketoimintajohtaja Timo Rantala.

”Hyvien kulkuyhteyksien varrelle sijoittuva uusi laajentuva lähipalvelukeskus näin keskeiselle sijainnille on erinomainen sijoituskohde kiinteistösalkkuumme. Alue on vahvasti kehittyvä ja Hertsin vuokralaisten tarjoamat palvelut täydentävät hyvin toisiaan”, kommentoi Aktia Henkivakuutus Oy:n sijoituspäällikkö Jukka Sjösten.

Hertsi on merkittävä hybridihanke, johon sijoittuu vähittäiskaupan ja palvelujen lisäksi myös palveluasumisen tiloja. YIT ja Hartela rakentavat samaan kortteliin myös erilliset omat asuinrakennuskohteensa. Hankkeen rakennustyöt alkavat tammikuussa 2018 Megahertsin liikekeskuksessa tehtävillä muutostöillä ja työt jatkuvat pian myös uudisrakentamisella. Lähipalvelukeskus Hertsi avautuu keväällä 2020. Hertsin korttelikokonaisuus on valmis kesään 2021 mennessä.

”YIT:llä ja Hartelalla on ollut kiinteistöomistus samassa korttelissa jo yli 15 vuoden ajan. Yhdessä hanketta kehittämällä ja onnistuneen sijoittajaratkaisun tuloksena voimme nyt käynnistää Lähipalvelukeskus Hertsin rakennustyöt”, sanoo projektijohtaja Heikki K. Hannukkala YIT:ltä.

Hertsin tiloihin sijoittuvat mm. HOK-Elannon Prisma, Helsingin kaupungin kirjasto- ja nuorisotila ja Päiväkoti Touhula sekä olemassa olevassa liikekeskuksessa jo toimivat Tokmanni, Alko ja Megahertsin Apteekki. Lisäksi Hertsiin tulee myös useita ravintoloita ja kahviloita. Herttoniemen Treffi Pub & Bistron omistajana tunnettu Andy Solomon on avaamassa Hertsiin noin 900 neliömetrin laajuista uutta Fat Lizard Restaurant ja Bar -ravintolakokonaisuutta.

Lisätietoja antavat:

Hanna Jaakkola, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 040 5666 070, hanna.jaakkola@yit.fi  

Timo Lehmus, Toimitilat ja infra -toimialan johtaja, YIT Oyj, puh. 0400 409 181, timo.lehmus@yit.fi

YIT OYJ

Hanna Jaakkola

Sijoittajasuhdejohtaja

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi 

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli lähes 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi