Takaisin

YIT ja Are toteuttavat Soukan metroaseman

YIT OYJ Sijoittajauutinen 15.6.2018 klo 13.30

YIT:n ja Aren muodostama työyhteenliittymä sekä Länsimetro Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Länsimetron radalle tulevan Soukan aseman rakennusurakasta Espoossa. Urakan arvo on noin 50 miljoonaa euroa, josta YIT:n osuus on noin 35 miljoonaa euroa. Urakkaan sisältyvät Soukan aseman asemarakennuksen työt piha-alueineen, tekniikkakuilujen rakentaminen sekä tunneliaseman ja huoltotunnelien työt. Lisäksi hankkeen yhteydessä rakennetaan maanalainen väestönsuoja. Rakentaminen käynnistyy elokuussa 2018, ja töiden on määrä valmistua helmikuussa 2022. Urakka kirjataan YIT:n toisen vuosineljänneksen tilauskantaan.

”Olemme iloisia voidessamme osallistua Espoon edelleen kehittämiseen myös metron osalta. Soukan metroaseman rakentamisessa pystymme hyödyntämään kokemustamme aiemmin rakentamistamme neljästä Länsimetron asemasta. Esimerkiksi Aalto-Yliopiston aseman rakentamisessa otimme käyttöön monia innovatiivisia, projektinhallintaa parantavia menetelmiä”, sanoo Anne Piiparinen, YIT:n Infraprojektit-segmentin Rakennustekniset työt -divisioonan johtaja.

YIT on Länsimetron suurin yksittäinen rakentaja. YIT on toteuttanut Länsimetron ensimmäisen vaiheen asemista Aalto-Yliopiston, Tapiolan, Niittykummun ja Matinkylän asemat sekä tunneleiden ja asemien louhintatöitä Ruoholahdessa, Lauttasaaressa, Koivusaaressa, Keilaniemessä, Otaniemessä, Urheilupuistossa, Niittykummussa ja Matinkylässä. Tällä hetkellä meneillään on Finnoon metroaseman louhinta- ja lujitusurakka, jonka on määrä valmistua kesällä 2018.

Länsimetron jatko on rakenteilla Espoon Matinkylästä Kivenlahteen. Tekeillä on seitsemän kilometriä pitkä ratalinja ja viisi uutta asemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti.

Lisätietoja antavat: 

Hanna Jaakkola, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 040 5666 070, hanna.jaakkola@yit.fi

Harri Kailasalo, Infraprojektit-segmentin johtaja, YIT Oyj, puh. 0400 401 538, harri.kailasalo@yit.fi

YIT OYJ

Hanna Jaakkola
Sijoittajasuhdejohtaja

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi  

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi