Takaisin

YIT:N UUDEN TOIMIALAJAON MUKAISET VERTAILUTIEDOT VUODELTA 2010

PÖRSSITIEDOTE 24.3.2011 KLO 9.00

YIT:N UUDEN TOIMIALAJAON MUKAISET VERTAILUTIEDOT VUODELTA 2010

YIT:n toimialajako muuttui 1.3.2011 lähtien siten, että Kiinteistö- ja teollisuuspalvelut -toimiala jakautui kahteen toimialaan: Pohjois-Euroopan kiinteistötekniset palvelut ja Keski-Euroopan kiinteistötekniset palvelut. YIT:n neljä toimialaa ovat 1.3.2011 alkaen Pohjois-Euroopan kiinteistötekniset palvelut, Keski-Euroopan kiinteistötekniset palvelut, Suomen rakentamispalvelut ja Kansainväliset rakentamispalvelut.

Toimialajaon muuttamisen taustalla on Keski-Euroopan kiinteistöteknisten palvelujen liiketoimintojen kasvu, niiden lisääntynyt osuus konsernin liikevaihdosta sekä niiden tarjoama merkittävä liiketoiminta- ja kannattavuuspotentiaali YIT:lle. YIT:n tavoitteena on olla Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa johtava teknisten järjestelmien huoltaja ja edelläkävijä energiansäästöpalveluissa. Kasvua haetaan vahvistamalla paikallista markkina-asemaa ja laajentumalla maantieteellisesti uusiin maihin. Konsernin potentiaalisia uusia markkina-alueita ovat kiinteistöteknisissä palveluissa Iso-Britannia, Alankomaat ja Belgia.

Alla on esitetty tiivistetysti uuden toimialajaon mukaiset vertailukelpoiset tiedot vuodelta 2010.

Liikevaihto, milj. e 1-3/10 1-6/10 1-9/10 1-12/10   1-3/10 4-6/10 7-9/10 10-12/10
Pohjois-Euroopan
kiinteistötekniset
palvelut
406,8 867,6 1 284,4 1 803,6   406,8 460,8 416,8 519,2
Keski-Euroopan
kiinteistötekniset
palvelut
70,4 157,2 291,5 550,2   70,4 86,9 134,2 258,7
Suomen
rakentamispalvelut
252,9 528,1 807,8 1 102,0   252,9 275,2 279,7 294,2
Kansainväliset
rakentamispalvelut
106,9 219,0 330,9 470,6   106,9 112,1 111,9 139,7
Muut erät -16,2 -36,8 -55,2 -79,4   -16,2 -20,7 -18,4 -24,2
YIT:n toimialat
yhteensä
820,8 1 735,1 2 659,4 3 847,0   820,8 914,3 924,2 1 187,6
IFRIC 15 -muunnos -55,5 -115,1 -209,8 -59,4   -55,5 -59,6 -94,6 150,4
YIT-konserni
yhteensä
765,3 1 620,0 2 449,6 3 787,6   765,3 854,7 829,6 1 338,0

 

Liikevoitto, milj. e 1-3/10 1-6/10 1-9/10 1-12/10   1-3/10 4-6/10 7-9/10 10-12/10
Pohjois-Euroopan
kiinteistötekniset
palvelut
19,9 44,9 65,2 88,7   19,9 25,1 20,2 23,5
Keski-Euroopan
kiinteistötekniset
palvelut
1,7 4,9 7,5 16,4   1,7 3,1 2,7 8,9
Suomen
rakentamispalvelut
23,1 49,5 78,7 108,1   23,1 26,4 29,3 29,4
Kansainväliset
rakentamispalvelut
4,6 12,2 21,3 34,7   4,6 7,6 9,2 13,4
Muut erät -4,8 -9,9 -13,3 -18,8   -4,8 -5,1 -3,4 -5,5
YIT:n toimialat
yhteensä
44,5 101,6 159,4 229,1   44,5 57,1 57,9 69,7
IFRIC 15 -muunnos -10,6 -31,8 -55,7 -9,0   -10,6 -21,2 -24,0 46,7
YIT-konserni
yhteensä
33,9 69,8 103,7 220,1   33,9 35,9 33,9 116,4

 

Liikevoitto-% 1-3/10 1-6/10 1-9/10 1-12/10   1-3/10 4-6/10 7-9/10 10-12/10
Pohjois-Euroopan
kiinteistötekniset
palvelut
4,9 5,2 5,1 4,9   4,9 5,4 4,8 4,5
Keski-Euroopan
kiinteistötekniset
palvelut
2,4 3,1 2,6 3,0   2,4 3,6 2,0 3,4
Suomen
rakentamispalvelut
9,1 9,4 9,7 9,8   9,1 9,6 10,5 10,0
Kansainväliset
rakentamispalvelut
4,3 5,6 6,4 7,4   4,3 6,8 8,2 9,6
YIT:n toimialat
yhteensä
5,4 5,9 6,0 6,0   5,4 6,2 6,3 5,9
YIT-konserni
yhteensä
4,4 4,3 4,2 5,8   4,4 4,2 4,1 8,7

Kiinteistöteknisten palveluiden liikevoittoa heikensivät yrityskauppojen toteuttamiseen liittyvät 6,3 milj. euron kertaluonteiset kustannukset. Kertaluonteisista eristä 1,4 milj. euroa kirjattiin vuoden kolmannella neljänneksellä Pohjois-Euroopan kiinteistöteknisiin palveluihin ja 1,9 milj. euroa Keski-Euroopan kiinteistöteknisiin palveluihin. Viimeisellä vuosineljänneksellä Keski-Euroopan kiinteistöteknisiin palveluihin kirjattiin 3,0 milj. euroa kertaluontoisia kustannuksia. 

Tilauskanta, milj. e 3/10 6/10 9/10 12/10
Pohjois-Euroopan kiinteistötekniset palvelut 697,9 748,5 743,0 757,4
Keski-Euroopan kiinteistötekniset palvelut 266,3 276,8 589,1 507,0
Suomen rakentamispalvelut 905,4 1 154,7 1 205,2 1 173,2
Kansainväliset rakentamispalvelut 1 013,2 946,8 884,8 870,8
Muut erät -45,8 -59,4 -55,2 -58,3
YIT:n toimialat yhteensä 2 837,0 3 067,4 3 366,9 3 250,1
IFRIC 15 -muunnos 315,5 261,8 360,6 285,7
YIT-konserni yhteensä 3 152,5 3 329,2 3 727,5 3 535,7

 

Henkilöstö, kauden lopussa 3/10 6/10 9/10 12/10
Pohjois-Euroopan kiinteistötekniset palvelut 15 310 15 527 15 845 15 844
Keski-Euroopan kiinteistötekniset palvelut 2 045 1 994 3 849 3 767
Suomen rakentamispalvelut 3 014 3 403 3 221 3 209
Kansainväliset rakentamispalvelut 2 498 2 591 2 681 2 656
Konsernipalvelut 344 362 347 356
YIT-konserni yhteensä 23 211 23 877 25 943 25 832

 

Varat ja velat, milj. e Varat yhteensä
12/10
Velat yhteensä
12/10
Pohjois-Euroopan kiinteistötekniset palvelut 1 053,7 576,1
Keski-Euroopan kiinteistötekniset palvelut 426,8 400,9
Suomen rakentamispalvelut 883,8 471,0
Kansainväliset rakentamispalvelut 831,8 855,0
Muut erät -292,4 -372,2
YIT-konserni yhteensä 2 903,7 1 930,9

  

Sijoitettu pääoma, milj. e 12/2010
Pohjois-Euroopan kiinteistötekniset palvelut 421,8
Keski-Euroopan kiinteistötekniset palvelut 50,6
Suomen rakentamispalvelut 328,9
Kansainväliset rakentamispalvelut 677,3
YIT-konserni (IFRIC 15) 1 672,0

 


Sijoitetun pääoman tuotto, % 1)
1-12/10
Pohjois-Euroopan kiinteistötekniset palvelut 21,7
Keski-Euroopan kiinteistötekniset palvelut 44,7
Suomen rakentamispalvelut 34,3
Kansainväliset rakentamispalvelut 5,2
YIT-konserni (IFRIC 15) 14,3

1) Konsernin sidottu pääoma lasketaan siten, että taseen loppusummasta vähennetään korottomat velat. Toimialojen sidottujen pääomien laskennassa korolliset rahoituserät netotetaan. 

YIT soveltaa raportoinnissaan 1.1.2010 alkaneelta tilikaudelta lukien IFRIC 15 Kiinteistöjen rakentamissopimukset IFRS-tulkintaohjetta. Tulkintaohjeen käyttöönoton myötä konserniraportointi ja toimialaraportointi eroavat toisistaan. Laskentatapojen välinen ero raportoidaan IFRIC 15 -muunnoksena. 

Lisätietoja antaa:

Hanna-Maria Heikkinen, sijoittajasuhdejohtaja, 040 8262172, hanna-maria.heikkinen@yit.fi

YIT OYJ

Hanna-Maria Heikkinen
Sijoittajasuhdejohtaja

 

Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi

YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Rakennamme, kehitämme ja ylläpidämme hyvää elinympäristöä Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, Venäjällä sekä Baltian maissa. Vuonna 2010 YIT:n liikevaihto oli noin 3,8 miljardia euroa. Konsernin henkilöstömäärä on lähes 26 000. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. www.yit.fi