Takaisin

YIT:N TOIMITUSJOHTAJAN ESITYS PÄÄOMAMARKKINAPÄIVÄSSÄ: ASUNTOMYYNTIVAUHTI ON SÄILYNYT VAKAANA

PÖRSSITIEDOTE 24.9.2009 KLO 8.00

YIT:N TOIMITUSJOHTAJAN ESITYS PÄÄOMAMARKKINAPÄIVÄSSÄ: ASUNTOMYYNTIVAUHTI ON      SÄILYNYT VAKAANA                                                                

YIT järjestää tänään 24.9.2009 sijoittajille ja analyytikoille suunnatun pääomamarkkinapäivän, jossa esitellään konsernin strategiaa. Samalla YIT julkistaa asuntomyyntilukunsa heinä-elokuulta 2009.

Toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski:

- Konsernin kasvutavoite strategiakaudelle 2010-2012 nostettiin keskimäärin 5-10 prosenttiin vuodessa, kun tavoitteenamme aikaisemmin oli liikevaihdon positiivinen kasvu. Kasvun lisäksi konsernin strategian painopisteitä ovat pääoman käytön tehokkuus, kannattavuus sekä kassavirta.

- Kasvun painopisteinä ovat kiinteistötekniikan ja teollisuuden huolto- ja kunnossapitopalvelut sekä asunto- ja infrarakentaminen. Maantieteellisesti tavoittelemme nopeinta kasvua Pohjoismaissa sekä lisäksi Keski-Euroopassa. Kasvua haetaan sekä orgaanisesti että yrityskaupoin. Venäjällä tavoitteenamme on ensisijaisesti parantaa kannattavuutta ja lisäksi kasvaa hallitusti.

- Pääoman käyttöä tehostetaan erityisesti Kansainväliset rakentamispalvelut -toimialallamme Venäjällä ja Baltian maissa. Käynnistetty laaja toimenpideohjelma pureutuu asuntotuotannon kaikkiin vaiheisiin tonttien hankinnasta ja kehittämisestä rakennushankkeiden toteuttamiseen ja valmiiden asuntojen varannon hallintaan. Suomen rakentamispalveluissa parannetaan tonttien kiertonopeutta. Kiinteistö- ja teollisuuspalveluissa sitoutunut pääoma on muita toimialoja pienempi ja tehostustoimet liittyvät nettokäyttöpääomaan.

- Kannattavuutta parannamme kehittämällä sisäistä tehokkuutta sekä painottamalla kullakin toimialallamme korkeamman liikevoittotason mahdollistavia palveluja. Kassavirran parantamisessa keskeisiä toimenpiteitä ovat asuntomyynnin vauhdittaminen, tehokas laskutus ja myyntisaatavien perintä sekä kustannusrakenteen ja hankintatoimen kehittäminen.

- Olemme edenneet elokuussa vahvistetun strategian mukaisesti ja voimistaneet asuntomyyntiämme. Asuntomyyntivauhti on säilynyt vakaana. Suomessa myimme heinä-elokuussa yhteensä 712 asuntoa. Näistä 224 on suoraan kuluttajille myytyjä omistusasuntoja ja 488 sijoittajille toteutettavia vuokra-asuntoja. Venäjällä myimme heinä-elokuussa yhteensä 473 asuntoa. Olemme Venäjällä solmineet Sberbankin kanssa yhteistyösopimuksen, jonka myötä asiakkaamme voivat saada asuntolainaa erityisehdoin ostaessaan asunnon YIT:ltä. Baltiassa olemme edelleen onnistuneesti pienentäneet asuntomyyntivarantoamme ja myyneet heinä-elokuussa yhteensä 42 asuntoa.

Webcast ja puhelinkonferenssi Toimitusjohtaja Juhani Pitkäkosken esitys on katsottavissa reaaliaikaisena webcast-lähetyksenä klo 9 alkaen osoitteesta www.yitgroup.com/webcast. Esityksen nauhoite on katsottavissa samassa osoitteessa noin kello 12.00 alkaen. Kaikki pääomamarkkinapäivän esitykset ovat saatavissa englanniksi osoitteesta www.yit.fi/sijoittajat. Sijoittajat ja analyytikot voivat osallistua tilaisuuteen myös puhelinkonferenssin kautta. Puhelinkonferenssiin osallistutaan soittamalla viimeistään viisi minuuttia ennen tilaisuuden alkua numeroon 09 2313 9201.

YIT julkisti konsernin strategian vahvistamista koskevan pörssitiedotteen 20.8.2009.

Lisätietoja antavat: Juhani Pitkäkoski, toimitusjohtaja, 020 433 3301, juhani.pitkakoski@yit.fi Petra Thorén, sijoittajasuhdejohtaja, 040 764 5462, petra.thoren@yit.fi

YIT OYJ

Virva Salmivaara Viestintäjohtaja

Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi