Takaisin

YIT:n tavoitteena aiempaa fokusoidumpi, tasapainoinen ja kannattava kasvu

PÖRSSITIEDOTE 21.9.2012 KLO 9.00


YIT:N TAVOITTEENA AIEMPAA FOKUSOIDUMPI, TASAPAINOINEN JA KANNATTAVA KASVU

YIT Oyj:n hallitus vahvisti kokouksessaan 20.9.2012 YIT:n strategian vuosille 2013-2014.

YIT:n strategian päätavoitteena on aiempaa fokusoidumpi, tasapainoinen ja kannattava kasvu. Konsernin pitkän aikavälin strategiset tavoitetasot on pidetty ennallaan ja ne ovat: 

  • liikevaihdon yli 10 prosentin vuosittainen keskimääräinen kasvu
  • 20 prosentin sijoitetun pääoman tuotto
  • operatiivisen kassavirran investointien jälkeen tulee olla riittävä osingonmaksuun ja velkojen vähentämiseen
  • 35 prosentin omavaraisuusaste
  • osingonjako 40-60 prosenttia tilikauden tuloksesta

Tavoitetasot perustuvat yhtiön osatuloutuksen mukaisesti raportoimiin lukuihin nykyisen painotuksen mukaisesti. Tavoitetasoja määritettäessä oletuksena on ollut, että talouskasvu jatkuu YIT:n markkina-alueella.

Liiketoiminnoista YIT:n kasvun painopisteinä ovat edelleen kiinteistötekniikan huolto- ja kunnossapitopalvelut sekä asuntorakentaminen. Kasvua haetaan sekä yrityskaupoin että orgaanisesti. Erityisiä kasvun painopistealueita ovat edelleen Venäjän asuntorakentaminen ja Saksan kiinteistötekniset palvelut.

Strategisten tavoitteiden tukemiseksi YIT on perustanut kolme kehitysohjelmaa, jotka keskittyvät energiatehokkaisiin ratkaisuihin, parhaimpaan asumiskokemukseen sekä kiinteistöteknisten palveluiden tehokkuuteen. Pohjois-Euroopan kiinteistöteknisissä palveluissa YIT keskittyy erityisesti kannattavuuden parantamiseen sekä kassavirran vahvistamiseen. Keski-Euroopan kiinteistöteknisissä palveluissa YIT pyrkii strategiakaudella vahvistamaan asemaansa etenkin suurissa Design & Build -projekteissa. Asuntorakentamisessa YIT panostaa innovatiivisten ratkaisujen ja edelläkävijyyden vahvistamiseen. Suomen rakentamispalveluissa YIT vastaa asiakaskysyntään lisäämällä strategiakaudella erityisesti kohtuuhintaista asuntotuotantoa.

YIT pyrkii laajentumaan edelleen saksankielisillä alueilla kiinteistöteknisissä palveluissa. Kansainvälisissä rakentamispalveluissa YIT keskittyy laajentumaan Venäjällä.


Pääomamarkkinapäivä

YIT järjestää tiistaina 25.9.2012 sijoittajille ja analyytikoille suunnatun pääomamarkkinapäivän Aachenissa, Saksassa. Tilaisuuden tavoitteena on kertoa tarkemmin YIT:n strategiasta ja liiketoiminnan strategisista painopisteistä. Päivän ohjelma koostuu johdon esityksistä sekä vierailusta YIT:n Aachenissa sijaitsevaan tutkimuskeskukseen. Päivän ohjelma alkaa kello 8.00 paikallista aikaa (CEST) eli kello 9.00 Suomen aikaa (EEST).

Lisätietoja pääomamarkkinapäivästä löytyy YIT:n verkkosivuilta osoitteessa www.yit.fi/sijoittajat.


Webcast

Toimitusjohtaja Juhani Pitkäkosken esitystä voi seurata suorana webcast-lähetyksenä YIT:n kotisivuilla osoitteessa www.yitgroup.com/webcast. Suora lähetys alkaa klo 8.00 paikallista aikaa (CEST) eli kello 9.00 Suomen aikaa. Lähetyksen tallenne on katsottavissa samassa osoitteessa alkaen noin klo 11 paikallista aikaa.


Puhelinkonferenssi

Toimitusjohtajan esityksen ajan sijoittajat ja analyytikot voivat osallistua tilaisuuteen myös puhelinkonferenssin kautta. Puhelinkonferenssiin osallistutaan soittamalla viimeistään viisi minuuttia ennen tilaisuuden alkua eli kello 7.55 paikallista aikaa numeroon +358 (0)9 2313 9201.

Webcast-lähetyksen ja puhelinkonferenssin aikana kysymykset tulee esittää englanniksi.


Esitysmateriaalit

Kaikki pääomamarkkinapäivän esitykset ovat saatavissa englanniksi 25.9.2012 noin kello 7.30 paikallista aikaa osoitteessa www.yit.fi/sijoittajat.


Aikataulu eri aikavyöhykkeillä:

 

  Tilaisuus sijoittajille ja analyytikoille, puhelinkonferenssi ja
suora webcast-lähetys
Esitysmateriaalit saatavilla Webcast-lähetyksen tallenne saatavilla
EEST (Helsinki) 9.00 8.30 12.00
CEST (Pariisi, Tukholma) 8.00 7.30 11.00
BST (Lontoo) 7.00 6.30 10.00
US EDT (New York) 2.00 1.30 5.00

 

Lisätietoja antavat:

Sakari Toikkanen, kehitysjohtaja, YIT Oyj, 020 433 2336, sakari.toikkanen@yit.fi
Hanna-Maria Heikkinen, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, 020 433 2635, hanna-maria.heikkinen@yit.fi

 

YIT OYJ

Hanna-Maria Heikkinen
Sijoittajasuhdejohtaja

 

Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi

YIT viettää 100-vuotisjuhlaa vuonna 2012. Yhtiö perustettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1912. Tänä päivänä YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Palvelemme asiakkaita 14 maassa, Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, Venäjällä sekä Baltian maissa, 26 000 ammattilaisen voimin. Olemme kasvaneet asiakkaidemme kanssa ja kehittäneet palvelujamme yhteiskuntien muuttuessa. Aiomme jatkaa samalla polulla. Visionamme on olla edelläkävijä hyvän elinympäristön luojana ja ylläpitäjänä. Vuonna 2011 YIT:n liikevaihto oli noin 4,4 miljardia euroa. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi