Takaisin

YIT:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2008: KANNATTAVA KASVU JATKUI

OSAVUOSIKATSAUS 25.4.2008 klo 8.00

YIT:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2008:                                          KANNATTAVA KASVU JATKUI                                                         

- Liikevaihto kasvoi 11 prosenttia ja oli 927,0 milj. euroa (1-3/2007: 833,5 Me). - Liikevoitto kasvoi 28 prosenttia ja oli 78,6 milj. euroa (61,2 Me). - Liikevoittoprosentti oli 8,5 (7,3 %). - Voitto ennen veroja kasvoi 28 prosenttia ja oli 70,3 milj. euroa (54,8 Me). - Sijoitetun pääoman tuotto oli 28,1 prosenttia (25,4 %). - Tilauskanta kasvoi 21 prosenttia ja oli 3 627,0 milj. euroa (2 995,4 Me). - Henkilöstömäärä oli maaliskuun lopussa 23 644.

Arvioimme, että vuoden 2008 liikevaihto ja voitto ennen veroja kasvavat viimevuotisista. Arviota ei ole muutettu tilinpäätöstiedotteen julkistamisen jälkeen.

- Konsernin kannattava kasvu jatkui. Kiinteistötekniset palvelut on henkilöstöltään ja liikevaihdoltaan suurin toimialamme ja sen osuus myös liikevoitosta on merkittävä. Kiinteistöteknisten palveluiden kannattavuuden parantaminen jatkui vahvana. Maantieteellisistä toiminta-alueistamme nopeimmin kasvoi Venäjän liiketoiminta. Kansainvälisten rakentamispalveluiden kannattavuus pysyi kovassa kasvuvauhdissa edelleen hyvänä Baltian markkinoiden heikentymisestä huolimatta. Suomen rakentamispalveluissa toimitila- ja infrarakentaminen jatkuivat vakaana asuntotuotannon hidastuessa. Asuntorakentamisessa teimme päätöksen toteuttaa kaikki Suomen YIT Kodit jatkossa matalaenergiataloina. Teollisuuden palvelut kehittyivät tasaisesti. Tilauskannan vahvistuminen kaikilla toimialoilla antaa hyvän lähtökohdan myös jatkolle, toteaa toimitusjohtaja Hannu Leinonen.

Tiedotustilaisuudet, verkkolähetys ja puhelinkonferenssi

Perjantaina 25.4. järjestetään sijoitusanalyytikoille ja salkunhoitajille tarkoitettu tilaisuus klo 10.00 englanniksi ja lehdistötilaisuus klo 12.30 suomeksi YIT:n pääkonttorissa osoitteessa Panuntie 11, 00620 Helsinki. Sijoitusanalyytikot ja salkunhoitajat voivat osallistua tiedotustilaisuuteen myös puhelinkonferenssin kautta. Puhelinkonferenssiin osallistutaan soittamalla viimeistään 5 minuuttia ennen tilaisuuden alkua numeroon (09) 2313 9201.

Toimitusjohtaja Hannu Leinosen esitys analyytikko- ja salkunhoitajatilaisuudesta on katsottavissa reaaliaikaisesti verkkolähetyksenä osoitteessa www.yitgroup.com/webcast. Esityksen päätyttyä nauhoite on katsottavissa samassa osoitteessa noin kello 12 alkaen.

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta julkaistaan 25.7.2008 ja tammi-syyskuulta 29.10.2008. Taloudelliset katsaukset ja muuta sijoittajatietoa löytyy YIT:n internet-sivuilta osoitteesta www.yit.fi/sijoittajat. Kopion osavuosikatsauksesta voi tilata kotisivujen kautta, sähköpostitse InvestorRelations@yit.fi tai puhelimitse 020 433 2467.

YIT OYJ

Hannu Leinonen toimitusjohtaja

Lisätietoja antavat: Sakari Ahdekivi, talousjohtaja, 020 433 2258, sakari.ahdekivi@yit.fi Petra Thorén, sijoittajasuhdejohtaja, 040 764 5462, petra.thoren@yit.fi

Jakelu: OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi YIT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2008

LIIKEVAIHTO KASVOI 11 PROSENTTIA

YIT-konsernin liikevaihto tammi-maaliskuulta kasvoi ilman merkittäviä yritysostoja 11 prosenttia edellisestä vuodesta ja oli 927,0 milj. euroa (1-3/2007: 833,5 Me). Liikevaihdoltaan suurin toimiala on Kiinteistötekniset palvelut. Eniten liikevaihto kasvoi Kansainvälisissä rakentamispalveluissa Venäjän liiketoiminnan laajentumisen myötä.

Liikevaihdosta 48 prosenttia (55 %) tuli Suomesta, 34 prosenttia (33 %) muista Pohjoismaista, 12 prosenttia (6 %) Venäjältä ja 6 prosenttia (6 %) Liettuasta, Virosta ja Latviasta. Nopeinta kasvu oli Venäjällä, jossa liikevaihto kasvoi 128 prosenttia ja nousi 109,9 milj. euroon (48,1 Me).

Liikevaihto segmenteittäin (milj. euroa)

-------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/2008 | 1-3/2007 | Muutos, % | Osuus | | | | | | konsernin | | | | | | liikevaih- | | | | | | dosta | | | | | | 1-3/2008,| | | | | | % | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistötekniset | 418,1 | 367,7 | 14 % | 45 % | | palvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomen | 284,9 | 291,5 | -2 % | 31 % | | rakentamispalvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kansainväliset | 154,3 | 79,3 | 95 % | 16 % | | rakentamispalvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuden palvelut | 90,9 | 110,7 | -18 % | 10 % | | *) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut erät | -21,2 | -15,7 | 35 % | -2 % | -------------------------------------------------------------------------------- | YIT-konserni yhteensä | 927,0 | 833,5 | 11 % | 100 % | --------------------------------------------------------------------------------

*) Liikevaihto 1-3/2007 sisältää Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmän, joka myytiin 31.12.2007. Verkkopalveluiden liikevaihto 1-12/2007 oli 77 milj. euroa.

YIT:n palveluketju kattaa investointien koko elinkaaren. Toiminnan laajentaminen koko elinkaaren mittaiseksi mahdollistaa kattavammat palvelukokonaisuudet ja tukee liiketoiminnan vakautta. Merkittävä osa konsernin liikevaihdosta tulee kiinteistöjen, teollisuuden ja perinteisen infrastruktuurin huolto- ja kunnossapitoliiketoiminnasta, jotka kehittyvät tasaisesti talouden suhdannevaihteluista riippumatta. Konsernin liikevaihdon kasvaessa huolto- ja kunnossapitoliiketoiminnan osuus on säilynyt tasaisena. Tammi-maaliskuussa huolto- ja kunnossapitoliiketoiminnan osuus liikevaihdosta oli 315,3 milj. euroa (299,7 Me), mikä oli 34 prosenttia (36 %) koko liikevaihdosta.

YIT-konsernin strateginen liikevaihdon kasvutavoite on keskimäärin 10 prosenttia vuodessa. Lisäksi YIT on asettanut erilliseksi tavoitteeksi kasvattaa liikevaihtoa Venäjällä keskimäärin 50 prosenttia vuodessa kaudella 2006 - 2009.

LIIKEVOITTO KASVOI 28 PROSENTTIA

Konsernin liikevoitto kasvoi edellisvuotisesta 28 prosenttia ja nousi 78,6 milj.
euroon (61,2 Me). Liikevoittoprosentti parani 8,5 prosenttiin (7,3 %). Sijoitetun pääoman tuotto parani 28,1 prosenttiin (25,4 %).

Kiinteistöteknisissä palveluissa liikevoiton kasvu oli vahvaa ja kannattavuutta parannettiin panostaen liiketoiminta- ja palvelurakenteen sekä toimintatapojen kehittämiseen. Kansainvälisissä rakentamispalveluissa kannattavuus pysyi hyvällä tasolla liikevaihdon kasvaessa voimakkaasti. Suomen rakentamispalveluissa liikevoittoprosentti pysyi erinomaisena.

Liikevoitto segmenteittäin (milj. euroa)

-------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/ | 1-3/ | Muutos | Osuus | | | 2008 | 2007 | | konsernin | | | | | | liikevoitos-| | | | | | ta | | | | | | 1-3/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistötekniset | 26,3 | 18,8 | 40 % | 33 % | | palvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomen | 35,4 | 35,6 | -1 % | 45 % | | rakentamispalvelut 1) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kansainväliset | 16,1 | 5,6 | 188 % | 20 % | | rakentamispalvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuden palvelut | 5,2 | 5,0 | 4 % | 7 % | | 2) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut erät | -4,4 | -3,8 | 16 % | -5 % | -------------------------------------------------------------------------------- | YIT-konserni yhteensä | 78,6 | 61,2 | 28 % | 100 % | --------------------------------------------------------------------------------

Liikevoittoprosentti segmenteittäin

-------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/2008 | 1-3/2007 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistötekniset palvelut | 6,3 % | 5,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomen rakentamispalvelut 1) | 12,4 % | 12,2 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Kansainväliset rakentamispalvelut | 10,4 % | 7,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuden palvelut 2) | 5,7 % | 4,5 % | -------------------------------------------------------------------------------- | YIT-konserni yhteensä | 8,5 % | 7,3 % | --------------------------------------------------------------------------------

1) Korkein oikeus antoi 10.3.2008 päätöksensä koskien erimielisyyksiä, jotka liittyivät SOK:n entisen pääkonttorirakennuksen saneeraukseen. Päätöksen positiivinen vaikutus Suomen rakentamispalveluiden liikevoittoon 1-3/2008 oli 3,5 milj. euroa.

2) Teollisuuden palvelut -toimialan liikevoittoon 1-3/2007 sisältyy -1,0 milj. euroa Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmän sopeuttamiskustannuksia. Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmä myytiin 31.12.2007.

Liikevoittoprosentin strateginen tavoitetaso on 9 prosenttia. Strateginen tavoitetaso sijoitetun pääoman tuotolle on 22 prosenttia.

TULOS ENNEN VEROJA KASVOI 28 PROSENTTIA

Tulos ennen veroja kasvoi 28 prosenttia ja oli 70,3 milj. euroa (54,8 Me). Osakekohtainen tulos kasvoi 29 prosenttia ja oli 0,40 euroa (0,31 e).

Rahoituskustannukset nousivat korkotason nousun, lainamäärän kasvun sekä Venäjälle sijoitetun pääoman lisääntymisen seurauksena.

TILAUSKANTA KASVOI 21 PROSENTTIA

Konsernin tulouttamaton tilauskanta on vahva. Tilauskanta kauden lopussa oli 21 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin ja nousi 3 627,0 milj. euroon (2 995,4 Me). Vuoden 2007 lopussa tilauskanta oli 3 509,3 milj. euroa. Tilauskannan katesisältö on hyvä.

Tilauskanta vahvistui kaikilla toimialoilla. Suurin osa tilauskannasta muodostuu Kansainväliset rakentamispalvelut ja Suomen rakentamispalvelut -toimialoilla, joissa projektit ja palvelusopimukset ovat pitkiä ja niiden arvo suuri. Venäjällä asuntohankkeiden kesto on noin kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Kansainvälisten rakentamispalveluiden tilauskanta on suurimmaksi osaksi omaperustaista asuntotuotantoa. Suomen rakentamispalveluissa tilauskanta on jakautunut laajasti ja tasapainoisesti eri liiketoiminta-alueille. Tilauskanta kasvoi tammi-maaliskuussa selvästi myös Kiinteistöteknisissä palveluissa.

Tilauskanta segmenteittäin (milj. euroa)

-------------------------------------------------------------------------------- | | 3/ | 3/ | Muutos | Osuus | | | 2008 | 2007 | | konsernin | | | | | | tilauskan- | | | | | | nasta | | | | | | 3/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistötekniset | 825,3 | 670,3 | 23 % | 23 % | | palvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomen | 1 306,4 | 1 026,1 | 27 % | 36 % | | rakentamispalvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kansainväliset | 1 381,7 | 1 111,8 | 24 % | 38 % | | rakentamispalvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuden palvelut | 224,3 | 228,8 | -2 % | 6 % | | *) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut erät | -110,7 | -41,6 | 166 % | -3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | YIT-konserni yhteensä | 3 627,0 | 2 995,4 | 21 % | 100 % | --------------------------------------------------------------------------------

*) Tilauskanta 3/2007 sisältää Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmän, joka myytiin 31.12.2007.

Tilauskanta sisältää tulouttamattoman osuuden asiakkailta saaduista tilauksista sekä käynnissä olevista omaperustaisista hankkeista. IFRS-laskentaperiaatteiden mukaan omaperustaiset asuntohankkeet tuloutetaan periaatteella valmiusaste kerrottuna myyntiasteella. Omaperustaiset toimitilahankkeet tuloutetaan periaatteella valmiusaste kerrottuna myyntiasteella kerrottuna vuokrausasteella.
Urakat tuloutetaan hankkeiden valmiusasteen mukaisesti.

Suomen rakentamispalvelut ja Kansainväliset rakentamispalvelut toimialoilla tilauskanta muodostuu urakkatuotannosta sekä myyntiriskillisistä omaperustaisista toimitila- ja asuntohankkeista. Urakkamuotoiset hankkeet ovat kokonaisuudessaan myytyjä. Omaperustaiset toimitilojen kehityshankkeet myydään sijoittajille ennen hankkeen rakentamisen käynnistymistä tai rakentamisen alkuvaiheen aikana.

Kiinteistöteknisten palvelujen liikevaihdosta 62 prosenttia ja Teollisuuden palvelujen liikevaihdosta 48 prosenttia oli vakaasti kehittyvää huolto- ja kunnossapitotoimintaa. Osa huolto- ja kunnossapitoliiketoiminnasta on luonteeltaan sellaista, ettei se ole mukana tilauskannassa. Loppuosa näiden toimialojen tilauskannasta muodostuu lähinnä urakkamuotoisista hankkeista, jotka ovat kokonaisuudessaan myytyjä.

KONSERNIN RAHOITUSASEMA PYSYI TASAPAINOISENA

Konsernin rahoitusasema pysyi tasapainoisena. Operatiivinen kassavirta parani. Suurin osa YIT:n liiketoiminnasta sitoo vain vähän pääomaa. Pääomaa sitoutui erityisesti Venäjällä tonttikantaan ja sen kehittämiseen sekä käynnissä olevaan tuotantoon.

Velkaantumisaste parani 60,6 prosenttiin (85,6 %). Nettovelat olivat 462,7 milj.
euroa (540,9 Me). Nettovelkoihin vaikutti osingonmaksupäivän ajoittuminen katsauskauden jälkeen. Osinkoja maksettiin 101,8 milj. euroa 2.4.2008. Vuonna 2007 osingonmaksupäivä oli tammi-maaliskuun katsauskaudella, 28.3.2007.

Kauden nettorahoituskulut olivat 8,3 milj. euroa (6,4 Me) eli 0,9 prosenttia (0,8 %) liikevaihdosta.

Taseen loppusumma katsauskauden lopussa oli 2 525,8 milj. euroa (2 155,9 Me).

Omavaraisuusaste oli 33,3 prosenttia (31,8 %). Omavaraisuusasteen tavoitetaso on 35 prosenttia.

INVESTOINNIT JA YRITYSKAUPAT

Bruttoinvestoinnit taseen pysyviin vastaaviin tammi-maaliskuussa olivat 11,8 milj. euroa (15,8 Me) eli 1,3 prosenttia (1,9 %) liikevaihdosta. Rakennuskalustoon investoitiin 1,8 milj. euroa (5,8 Me) ja tietotekniikkaan 2,3 milj. euroa (1,3 Me). Muut investoinnit sisältäen yrityskaupat olivat 7,7 milj. euroa (8,7 Me). Tammi-maaliskuussa liiketoimintoja täydennettiin kolmella pienellä yritysostolla Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa Kiinteistötekniset palvelut -toimialalla. Hankituista liiketoiminnoista on kerrottu osavuosikatsauksen taulukko-osassa.

MUUTOKSIA KONSERNIRAKENTEESSA

Vuoden 2008 alusta lukien YIT-konsernin toimialajako muuttui siten, että Rakentamispalvelut jaettiin kahdeksi toimialaksi: Suomen rakentamispalvelut sekä Kansainväliset rakentamispalvelut, johon kuuluvat Venäjän ja Baltian maiden liiketoiminnot. Uuden toimialajaon mukaiset vertailutiedot vuodelta 2007 julkistettiin pörssitiedotteena 17.3.2008. Teollisuus- ja verkkopalvelut -toimialan nimeksi muutettiin Teollisuuden palvelut, kun Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmän myynti toteutui 31.12.2007.

MUUTOKSIA KONSERNIJOHDOSSA

Vuoden 2008 alussa muodostetun Kansainväliset rakentamispalvelut -toimialan johtajaksi nimitettiin DI Kari Kauniskangas. Suomen rakentamispalvelut -toimialan johtajaksi nimitettiin DI Ilpo Jalasjoki.

Vuoden 2008 alusta lukien konsernin johtoryhmää tiivistettiin. Johtoryhmän jäseniä ovat konsernin emoyhtiön toimitusjohtaja, varatoimitusjohtaja ja talousjohtaja sekä toimialajohtajat. Laajennettuun johtoryhmään kuuluvat lisäksi viestintä- ja kehitysjohtaja sekä sijoittajasuhdejohtaja.

Konsernijohdon esittely on luettavissa YIT:n verkkosivuilta.

YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

YIT Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 13.3.2008. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2007 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Osingoksi vahvistettiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti 0,80 euroa osakkeelta eli yhteensä 101,8 milj. euroa (82,4 Me). Osingonmaksun täsmäytyspäiväksi päätettiin 18.3.2008 ja osingonmaksupäiväksi 2.4.2008.

Yhtiön hallitukseen päätettiin valita puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme varsinaista jäsentä. Hallitukseen valittiin uudelleen puheenjohtajaksi Reino Hanhinen, varapuheenjohtajaksi Eino Halonen ja jäseniksi Antti Herlin ja Teuvo Salminen sekä uutena jäsenenä Kim Gran. Järjestäytymiskokouksessaan 13.3.2008 hallitus valitsi keskuudestaan tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi Eino Halosen ja sen jäseniksi Teuvo Salmisen ja Reino Hanhisen.

Yhtiökokous valitsi uudelleen KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy:n tilintarkastajaksi tarkastamaan kulumassa olevan tilikauden hallintoa ja tilejä.
PricewaterhouseCoopers Oy on nimennyt päävastuulliseksi tilintarkastajaksi Heikki Lassilan, KHT.

YIT Oyj julkaisi yhtiökokouksen päätöksistä ja hallituksen järjestäytymisestä pörssitiedotteet 13.3.2008 ja 14.3.2008. Hallituksen jäsenten esittely on luettavissa YIT:n verkkosivuilta.

OIKEUDENKÄYNNIT

Korkein oikeus antoi 10.3.2008 päätöksensä koskien erimielisyyksiä, jotka liittyivät SOK:n entisen pääkonttorirakennuksen, Kiinteistö Oy Vilhonkatu 7:n, vuonna 1999 valmistuneeseen saneeraukseen. Päätöksen positiivinen vaikutus YIT:n tulokseen ennen veroja oli 5,7 milj. euroa. Summa kirjattiin kokonaisuudessaan YIT:n tammi-maaliskuun 2008 tulokseen. Korkein oikeus arvioi Helsingin hovioikeuden 14.2.2006 hyväksymien lisä- ja muutostöiden määriä sekä viivästyssakkoja hovioikeuden tuomiosta poikkeavasti ja pienensi siten YIT:n saamien korvausten määrää. YIT antoi asiasta pörssitiedotteen 10.3.2008.

HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ KASVOI

Katsauskaudella konsernin palveluksessa oli keskimäärin 23 155 (22 444) henkilöä. Kauden lopussa henkilöstöä oli 23 644 (22 418). YIT:n henkilöstöstä 44 prosenttia työskenteli Suomessa, 38 prosenttia muissa Pohjoismaissa, 12 prosenttia Venäjällä ja 6 prosenttia Liettuassa, Virossa ja Latviassa. Henkilöstömäärä on kasvanut voimakkaasti erityisesti Venäjällä.

Henkilöstö toimialoittain

-------------------------------------------------------------------------------- | | 3/2008 | 3/2007 | Muutos | Osuus | | | | | | konsernin | | | | | | henkilös- | | | | | |töstä 3/2008| -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistötekniset | 12 962 | 11 569 | 12 % | 55 % | | palvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomen rakentamispalvelut | 3 437 | 3 437 | - | 15 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Kansainväliset | 3 356 | 2 297 | 46 % | 14 % | | rakentamispalvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuden palvelut *) | 3 546 | 4 787 | -26 % | 15 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Konsernipalvelut | 343 | 328 | 5 % | 1 % | -------------------------------------------------------------------------------- | YIT-konserni yhteensä | 23 644 | 22 418 | 5 % | 100 % | --------------------------------------------------------------------------------

Henkilöstö maittain

-------------------------------------------------------------------------------- | | 3/2008 | 3/2007 | Muutos | Osuus | | | | | | konsernin | | | | | | henkilös- | | | | | |töstä 3/2008| -------------------------------------------------------------------------------- | Suomi *) | 10 446 | 11 536 | -9 % | 44 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Ruotsi | 4 397 | 3 946 | 11 % | 19 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Norja | 3 099 | 2 660 | 17 % | 13 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Venäjä | 2 847 | 1 355 | 110 % | 12 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Tanska | 1 317 | 1 259 | 5 % | 6 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Liettua, Viro, Latvia | 1 538 | 1 662 | -7 % | 6 % | -------------------------------------------------------------------------------- | YIT-konserni yhteensä | 23 644 | 22 418 | 5 % | 100 % | --------------------------------------------------------------------------------

*) Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmän myynnin seurauksena noin 1 000 henkilöä siirtyi Suomessa pois YIT:n palveluksesta vuoden 2008 alussa Teollisuuden palvelut -toimialalla.

KEHITYS TOIMIALOITTAIN

KIINTEISTÖTEKNISET PALVELUT

- Kiinteistöteknisten palveluiden liikevaihto kasvoi 14 prosenttia 418,1 milj. euroon (367,7 Me). - Huolto- ja kunnossapitoliiketoiminnan osuus toimialan liikevaihdosta oli 62 prosenttia (62 %). - Liikevoitto kasvoi 40 prosenttia ja oli 26,3 milj. euroa (18,8 Me). - Liikevoittoprosentti parani 6,3 prosenttiin (5,1 %). - Tilauskanta kasvoi 23 prosenttia ja oli maaliskuun lopussa 825,3 milj. euroa (670,3 Me). - Maaliskuun lopussa toimialan palveluksessa oli 12 962 henkeä (11 569).

Liiketoimintoja täydennettiin kolmella pienellä yritysostolla Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Osaamista vahvistettiin erityisesti putkistotoimituksissa.

Kiinteistötekniset palvelut -toimialan liikevaihto maittain, milj. euroa

-------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/ | 1-3/ | Muutos | Osuus toimialan | | | 2008 | 2007 | | liikevaihdosta | | | | | | 1-3/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ruotsi | 153,8 | 130,1 | 18 % | 37 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Norja | 119,2 | 102,1 | 17 % | 29 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomi | 93,2 | 86,6 | 8 % | 22 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Tanska | 39,0 | 36,3 | 7 % | 9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Liettua, | 12,9 | 12,6 | 2 % | 3 % | | Viro, Latvia | | | | | | ja Venäjä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 418,1 | 367,7 | 14 % | 100 % | --------------------------------------------------------------------------------

Kysyntä jatkui hyvänä koko toiminta-alueella

Pohjoismaissa kiinteistöteknisten palveluiden markkinakehitys jatkui myönteisenä ja taloteknisten järjestelmien asennusten kysyntä oli hyvä. Venäjällä kiinteistöteknisten palveluiden markkinatilanne säilyi hyvänä. Baltian maissa markkinoilla oli epävarmuutta yleisestä talouskehityksestä johtuen, mutta toimisto- kauppa- ja logistiikkainvestoinnit toivat edelleen kysyntää kiinteistöteknisille palveluille.

Useita taloteknisiä järjestelmiä sisältävien ratkaisujen toteuttamisesta sovittiin mm. Ruotsissa Sysav Biotech AB:n voimalaitokseen sekä Tarkett AB:n tehtaaseen, Norjassa Posten Eiendom AS:lle uuteen terminaaliin ja Suomessa Vallikallion tietunneliin Espoossa. Talotekninen kokonaisratkaisu, joka sisältää useampien järjestelmien suunnittelun ja toteutuksen, toimitetaan Norjassa Avantorille Vedal Entreprenorin kohteeseen Oslossa sekä Suomessa Tapiolan omistamaan toimitilakiinteistöön. Tanskassa sovittiin asennustöistä mm. Tanskan teknilliselle yliopistolle sekä Sanistål A/S:n ja huonekaluketju Jyskin logistiikkakeskuksiin.

Venäjällä sovittiin talotekniikkatoimituksesta YIT:n Pietarissa rakentamaan asuntokohteeseen ja Virossa YIT:n rakentamaan toimistotaloon, Emajoen Ärikeskukseen. Latviassa aloitettiin Olaines Logistics Parks -logistiikkakeskuksen talotekniset asennukset ja Liettuassa aloitettiin Maxima-supermarketin toimitus.

Palvelusopimukset lisääntyivät

Pohjoismaissa talotekniset korjaus- ja kunnossapitotyöt sekä erilaiset palvelusopimukset lisääntyivät. Myös kiinteistöjohtamispalvelujen kysynnän kasvu jatkui. Venäjällä huolto- ja ylläpitopalveluiden kysyntä parani. Baltian maissa epävarmuus markkinoilla lisääntyi.

Pitkäaikaisia kunnossapito- ja palvelusopimuksia solmittiin Ruotsissa mm. Dometic AB:n ja Electroluxin kanssa sekä Suomessa Tradekan 130 myymälää koskien ja Suomen Pankin kanssa. Suomessa sovittiin myös SATOn vuokra-asuntokohteiden isännöinnistä ja kiinteistöjen manageerauksesta. Norjassa huolto- ja kunnossapitosopimus solmittiin Shellin ja Norjan veroviraston kanssa. Venäjällä uusittiin huoltosopimuksia sekä allekirjoitettiin Pietarissa merkittävä sopimus EVLI:n logistiikkakeskuksen pitkäaikaisesta kunnossapidosta kokonaisuutena. Latviassa ja Liettuassa uusittiin alkuvuonna kaikki voimassa olleet huoltosopimukset.

Energiapalvelujen kysyntä kasvoi

Kiinteistöjen ja niiden talotekniikan energiatehokkuuteen on kiinnitetty enenevästi huomiota sääntelyn lisääntymisen ja energianhinnan nousun seurauksena. Energiankäytön hallinta sisältyy useisiin palvelusopimuksiin.

Ruotsissa solmittiin sopimus Eskilstunan kaupungin ulkovalaistuksen muutostöistä sekä asuinalueille asennettavasta energiansäästöjärjestelmästä. Norjassa aloitettiin 2007 solmitun valtionrahoitukseen oikeuttavan ENOVA-sopimuksen puitteissa useita energiansäästöhankkeita toimistorakennuksissa. Suomessa toteutetaan ESCO-hankkeena Turun kaupungin Impivaaran jää- ja jalkapallohalliin energiatehokkuutta parantavia taloteknisiä investointeja, joiden kustannukset rahoitetaan syntyvillä energiansäästöillä.

SUOMEN RAKENTAMISPALVELUT

- Suomen rakentamispalveluiden liikevaihto pysyi edellisen vuoden tasolla ja oli 284,9 milj. euroa (291,5 Me). - Kunnossapitoliiketoiminnan osuus liikevaihdosta oli 6 prosenttia (5 %). - Liikevoitto oli 35,4 milj. euroa (35,6 Me). - Liikevoittoprosentti pysyi erinomaisena ja oli 12,4 (12,2 %). - Tilauskanta kasvoi 27 prosenttia ja nousi 1 306,4 milj. euroon (1 026,1 Me). - Suomen rakentamispalvelujen tonttivarantoon sidottu pääoma oli maaliskuun lopussa 345,7 milj. euroa (333,9 Me). - Toimialan palveluksessa oli maaliskuun lopussa 3 437 henkeä (3 437).

Luvut vuodelta 2007 ovat vertailulukuja, jotka on laskettu toimialajaon muututtua.

Korkein oikeus antoi 10.3.2008 päätöksensä koskien erimielisyyksiä, jotka liittyivät SOK:n entisen pääkonttorirakennuksen saneeraukseen. Päätöksen positiivinen vaikutus Suomen rakentamispalveluiden liikevoittoon oli 3,5 milj. euroa.

Toimitilarakentaminen jatkui vilkkaana

Toimisto-, kauppa- ja logistiikkatilojen rakentaminen oli vilkasta. Pääkaupunkiseudulla uusien toimistotilojen tarjonta lisääntyi ja niiden kysyntä pysyi hyvänä yritysten panostaessa toimitilojensa laatuun.

Alkuvuonna YIT käynnisti omaperustaisena kiinteistökehityshankkeina Koskelo Trade Park -logistiikkakeskuksen rakentamisen Espooseen ja kauppakeskuksen rakentamisen Turun Piispanristille. Lisäksi sovittiin Siilinjärven Vuorelan alueen kehittämisestä kauppakeskukseksi sekä useista kilpailu-urakoina toteutettavista hankkeista.

Helsingissä käynnistettiin Tapiolan omistaman kiinteistön saneeraus. Kotkan Jumalniemessä saneerataan ja laajennetaan kiinteistöä Indoor Groupille.

Asuntomyynti pieneni viime vuoteen verrattuna

Myytyjen asuntojen määrä pieneni viime vuoteen verrattuna. Alkuvuonna YIT:llä oli myynnissä poikkeuksellisen paljon arvokohteita, mikä piti myynnin arvon lähes viime vuoden tasolla. Vapaa-ajan asuntojen ja keskusten rakentamisen kasvu jatkui eri puolilla Suomea.

Asuntoja myytiin Suomessa tammi-maaliskuussa 496 (671), aloitettiin 331 (254) ja valmistui 566 (933) kappaletta. Maaliskuun lopussa rakenteilla oli 2 574 (2 717) asuntoa ja valmiita myymättömiä asuntoja oli 229 (244).

Huhtikuun alussa sovittiin Leville toteutettavasta vapaa-ajan kokonaisuudesta. Hotellin lisäksi kohteeseen on mahdollista toteuttaa 300 vapaa-ajan asuntoa. Helsingin keskustassa aloitettiin Vuorimiehenkadun jugendlinnan saneeraaminen arvoasunnoiksi.

YIT siirtyy matalaenergiataloihin Suomessa koko asuntotuotannossaan. Kaikki YIT Kodit, joiden suunnittelu aloitetaan vuonna 2008 tai tämän jälkeen, rakennetaan matalaenergiataloiksi.

Maa- ja vesirakentamisessa hyvä kysyntä

Maa- ja vesirakentamisen kysyntä säilyi hyvänä. Tiehallinnon Uudenmaan tiepiirin kanssa tehtiin sopimus mittavasta, nelivuotisesta tienrakennusurakasta, jolla parannetaan Kehä I:n toimivuutta Espoon Leppävaarassa. Sopimuksen arvo liikenneohjauksiin liittyvine järjestelmineen on 88 milj. euroa. Turun Seudun Vesi Oy:n kanssa tehtiin sopimus tekopohjavesihankkeeseen liittyvän raakavedenottamon ja esikäsittelylaitoksen rakennustöistä.

KANSAINVÄLISET RAKENTAMISPALVELUT

- Kansainvälisten rakentamispalveluiden liikevaihto kasvoi 95 prosenttia edellisvuotisesta ja oli 154,3 milj. euroa (79,3 Me). - Liikevoitto kasvoi 188 prosenttia ja nousi 16,1 milj. euroon (5,6 Me). - Liikevoittoprosentti pysyi hyvänä ja oli 10,4 (7,1 %). - Tilauskanta kasvoi 24 prosenttia ja nousi 1 381,7 milj. euroon (1 111,8 Me). - Kansainvälisten rakentamispalvelujen tonttivarantoon sidottu pääoma oli maaliskuun lopussa 224,5 milj. euroa (155,9 Me). - Toimialan palveluksessa oli maaliskuun lopussa 3 356 henkeä (2 297).

Luvut vuodelta 2007 ovat vertailulukuja, jotka on laskettu toimialajaon muututtua.

Kansainväliset rakentamispalvelut -toimialan liikevaihto maittain, milj. euroa

-------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/ | 1-3/ | Muutos | Osuus toimialan | | | 2008 | 2007 | | liikevaihdosta | | | | | | 1-3/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Venäjä | 104,5 | 41,6 | 151 % | 68 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Liettua, | 49,2 | 37,6 | 31 % | 32 % | | Viro, Latvia | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut maat | 0,6 | 0,1 | 500 % | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 154,3 | 79,3 | 95 % | 100 % | --------------------------------------------------------------------------------

Asuntorakentamisessa vahva kysyntä Venäjällä

YIT:llä on käynnissä omaperustaista asuntorakentamista Pietarissa, yhdessätoista Moskovan ympäristön kaupungissa, Moskovassa, Jaroslavlissa, Jekaterinburgissa, Donin Rostovissa ja Kazanissa. Asuntokysyntä jatkui vahvana. Kysyntää tukevat kotitalouksien positiivinen tulokehitys sekä tarpeet parantaa asumisen laatua.

Asuntomyynti säilyi vuoden 2007 lopun mukaisella korkealla tasolla. Tammi-maaliskuussa Venäjällä myytiin 964 (289), aloitettiin 584 (637) ja valmistui 851 (894) asuntoa. Maaliskuun lopussa rakenteilla oli 9 664 (6 991) asuntoa. Valmiita myymättömiä asuntoja oli 83 (18). Asuntomäärissä voi tapahtua muutoksia kohteen rakentamisen käynnistymisen jälkeen asuntojen jakamisesta tai yhdistämisestä johtuen.

Pietarissa vuonna 2007 käynnistettyjen suurten asuntohankkeiden rakentaminen pääsi täyteen vauhtiin. Uutena toiminta-alueena aloitettiin pientalojen rakentaminen Vsevolozhskissa, joka sijaitsee kaupungin keskustasta noin 25 km itään.

Moskovan ympäristössä jatkettiin asuintalojen rakentamista yhdessätoista kaupungissa. Osana YIT Dom -brandin kehittämistä käynnistettiin valmistuneiden taloyhtiöiden huoltopalvelu.

Moskovassa jatkui Aksioma-asuntokohteen rakentaminen. Jekaterinburgissa jatkuivat kahden asuintalon sekä autohallin rakennustyöt. Donin Rostovissa aloitettiin kahden, yhteensä lähes 400 asuntoa käsittävän, kerrostalon rakentaminen. Kazanissa ensimmäisen rakenteilla olevan kohteen osalta saavutettiin myyntivalmius.

Toimitilojen kehityshankkeita Venäjällä

Liike- ja toimitilojen markkinat kasvoivat edelleen. Useat kiinteistösijoittajat etsivät Venäjällä uusia investointikohteita.

Pietarissa jatkettiin vuoden 2007 alkupuolella YIT:n tonteille käynnistettyjen kiinteistökehityshankkeiden rakentamista. Kansainvälisen lentokentän lähellä Gorelovossa jatkui logistiikkatilojen ja tuotantolaitoksen rakentaminen ja Pietarin kaupungissa toimiston rakennustyöt.

Baltian maissa heikko markkinatilanne

Baltian maissa markkinatilanne oli heikko. Toimitilarakentamisessa kysyntä säilyi kohtuullisena mutta kilpailutilanne koveni asuntorakentamisen vähentymisen johdosta. Virossa ja Liettuassa joitakin julkisia investointeja siirrettiin ja keskeytettiin heikentyneestä taloustilanteesta johtuen.

Asuntotuotannon markkinatilanne oli heikko. Virossa kysyntä heikentyi edelleen. Latviassa ja Liettuassa haastava tilanne jatkui.

Tammi-maaliskuussa Liettuassa, Virossa ja Latviassa myytiin 283 (122), aloitettiin 0 (123) ja valmistui 19 (225) asuntoa. Maaliskuun lopussa rakenteilla oli 1 309 (1 771) asuntoa. Valmiita myymättömiä asuntoja oli 74 (0).

TEOLLISUUDEN PALVELUT

- Teollisuuden palveluiden liikevaihto oli 90,9 milj. euroa (110,7 Me). - Huolto- ja kunnossapitoliiketoiminnan osuus oli 48 prosenttia liikevaihdosta (57 %). - Liikevaihdosta 91 prosenttia tuli Suomesta, 3 prosenttia Venäjältä ja 6 prosenttia muista maista. - Liikevoitto oli 5,2 milj. euroa (5,0 Me). Liikevoittoprosentti parani 5,7 prosenttiin (4,5 %). - Tilauskanta oli maaliskuun lopussa 224,3 milj. euroa (228,8 Me). - Toimialan palveluksessa oli maaliskuun lopussa 3 546 henkilöä (4 787).

Vuoden 2007 luvut sisältävät 31.12.2007 myydyn Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmän luvut. Liikevoittoon 1-3/2007 sisältyy -1,0 milj. euroa Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmän sopeuttamiskustannuksia. Tilauskanta 3/2007 sisältää myös Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmän tilauskannan.

Teollisuuden kunnossapitopalveluissa hyvä kysyntä

Teollisuuden kunnossapitopalveluissa markkinatilanne jatkui hyvänä. Alkuvuoden aikana kehitettiin uusia palvelumuotoja Botnian tuotantolaitoksille teollisuuskiinteistöjen ja teollisuusprosessien kunnossapitoon. YIT:n ja Botnian yhteisyritys Botnia Mill Service vastaa Botnian kaikkien tuotantolaitosten kunnossapidosta Suomessa.

Alkuvuoden aikana uudistettiin huoltosopimus Fortumin Loviisan ydinvoimalaitokseen.

Teollisuuden palvelujen koko kunnossapitohenkilöstö suoritti alkuvuonna työturvallisuuskoulutuksen.

Investointiprojekteja energia- ja kaivosteollisuuteen

Teollisuuden investointiprojektien kysyntä säilyi hyvänä erityisesti putkistotoimituksissa. Säiliöiden, putkistojen ja lämmöntalteenottolaitteiden toimituksista sovittiin mm. Ruotsiin, Portugaliin ja Iso-Britanniaan. Myös suomalaisten metsäteollisuuden yritysten vientikohteisiin solmittiin sopimuksia uusista toimituksista.

Suomessa investointeja oli erityisesti energiateollisuudessa ja kaivosteollisuudessa. Talvivaaran kaivoshankkeeseen sovittiin mm. ilmanvaihto- ja sähkösaattotöistä.

OSAKKEET, OPTIOT JA OMISTAJAT

Yhtiöllä on yksi osakesarja. Kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen yhtiökokouksessa ja samansuuruiseen osinkoon.

YIT Oyj:n osakkeita voidaan merkitä vuonna 2006 liikkeelle laskettujen K, L ja M optio-oikeuksien perusteella 1.4.-30.11.2008 välisenä aikana.

Osakepääoma ja osakkeiden määrä

YIT Oyj:n osakepääoma oli katsauskauden alussa 149 104 766,72 euroa ja osakkeiden lukumäärä 127 217 872 kappaletta. Osakepääoma ja osakkeiden lukumäärä pysyivät katsauskauden aikana muuttumattomina.

Omat osakkeet

YIT Oyj:llä ei ollut katsauskaudella hallussaan yhtiön omia osakkeita. Tytäryhtiöt eivät omistaneet emoyhtiön osakkeita kauden aikana.

Hallituksen valtuudet

Omien osakkeiden hankinnasta ja luovutuksesta sekä osakepääoman muutokseen johtavista päätöksistä päättää osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous.

Kauden aikana ei järjestetty osakeantia eikä laskettu liikkeeseen vaihtovelkakirja- tai optiolainoja. Emoyhtiön hallituksella ei ollut kauden päättyessä voimassa olevaa valtuutusta osakeantiin, vaihtovelkakirja- tai optiolainojen liikkeeseen laskuun eikä omien osakkeiden hankkimiseen tai luovuttamiseen.

Kaupankäynti osakkeella

Osakkeen keskikurssi tammi-maaliskuun aikana oli 14,94 euroa (23,73 e). Kauden ylin kurssi oli 18,29 euroa (27,45 e) ja alin 11,78 euroa (19,81 e). Kauden lopussa päätöskurssi oli 17,97 euroa (25,80 e).

Osakevaihdon arvo katsauskaudella oli 997,5 milj. euroa (1 597,9 Me) ja vaihdettujen osakkeiden määrä 66 804 748 (67 591 489) kappaletta. Osakekannan markkina-arvo kauden lopussa oli 2 286,1 milj. euroa (3 270,8 Me).

Kansainvälinen omistus kasvoi

Rekisteröityjen osakkeenomistajien määrä oli katsauskauden alussa 15 265 (14 364) ja sen päättyessä 16 600 (13 635).

Hallintarekisteröityjen ja muiden kuin suomalaisten sijoittajien omistuksessa oli vuoden alussa yhteensä 52,9 prosenttia (45,9 %) osakkeista ja kauden lopussa yhteensä 51,2 prosenttia (50,3 %) YIT:n koko osakemäärästä.

MARKKINATILANNE

Helmikuussa julkaistun tilinpäätöstiedotteen jälkeen energian, raaka-aineiden ja ruuan hinnat ovat nousseet maailmanmarkkinoilla ennakoitua nopeammin. IMF:n huhtikuun ennuste maailman BKT:n kasvusta on 3,7 prosenttia eli 0,5 prosenttiyksikköä pienempi kuin tammikuussa. Inflaation vuoksi Euroopan keskuspankin koronlaskuvara on pienentynyt ja ennusteet Länsi-Euroopan talouskehityksestä ovat heikentyneet. Euroalueen talouskasvu hidastuu tänä vuonna 1,4 prosenttiin ja edelleen ensi vuonna 1,2 prosenttiin. Pohjoismaissa näkymät ovat ennallaan. Nopea inflaatio ja kasvaneet vaihtotaseiden vajeet ovat johtaneet Baltian maissa luotonannon kiristyksiin ja kiinteistömarkkinat ovat heikentyneet.

Pohjoismaissa IMF arvioi talouskasvun jatkuvan Tanskaa lukuun ottamatta EU-alueen keskiarvoa nopeampana. Suomessa rakentaminen kasvaa ETLA:n maaliskuun ennusteen mukaan 4,0 ja 3,1 prosenttia vuosina 2008 - 2009, vaikka asuntotuotanto vähenee. Asuntojen kysyntä on heikentynyt, mutta maan sisäinen muuttoliike, työllisyyden paraneminen ja positiivinen ansiokehitys pitävät uusien asuntojen tuotantotarpeen Suomessa vakaana pitkällä aikavälillä ja lisäävät vanhojen asuntojen korjaustoimintaa. Toimitilarakentaminen kasvaa tänä vuonna Pohjoismaissa asuntotuotantoa nopeammin. Viennin ja teollisuustuotannon kasvu hidastuu Pohjoismaissa, mutta modernisointitarve lisää teollisuuden ja energiasektorin investointien ja kunnossapidon tarvetta.

Venäjän BKT kasvoi viime vuonna 8,1 prosenttia. IMF arvioi vuosien 2008 ja 2009 kasvuluvuiksi 6,8 ja 6,3 prosenttia. Palkat nousevat kaksi kertaa työn tuottavuuden kasvua nopeammin. Finanssiministeri arvioi pankkien antolainauksen kasvavan tänä vuonna 40 prosenttia. Talouskehitysministeriön inflaatioennuste kuluvalle vuodelle on 9,5 prosenttia, mutta useimmat asiantuntijat odottavat yli 10 prosentin inflaatiota. Venäjällä rakentaminen kasvaa vuosina 2008 - 2009 keskimäärin 5 - 6 prosenttia vuodessa. Suuri asuntojen tarve Venäjän suurkaupungeissa jatkuu myös pitkällä aikavälillä.

Viron, Latvian ja Liettuan talouksien kasvuennusteet ovat IMF:n huhtikuun katsauksessa selvästi alentuneet. Työllisyyden parantuminen on hidastunut viime vuoden lopulla. Alueen resursseihin nähden liian nopea talouskasvu on johtanut ylikuumenemisilmiöihin ja inflaatio on kiihtynyt. Nopea inflaatio heikentää talousnäkymiä varsinkin Latviassa ja Virossa.

LIIKETOIMINNAN MERKITTÄVIMMÄT LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT

Liiketoiminnan merkittävimmät lähiajan riskit ja epävarmuustekijät liittyvät tilauskannan myyntiriskiin, Venäjällä käynnissä oleviin isoihin kiinteistökehityshankkeisiin sekä toimintaympäristön muutosten ennakointiin ja niihin reagointiin.

Tilauskantaan sisältyvä myyntiriski syntyy valtaosin rakenteilla olevista, myymättömistä asunnoista. Myyntiriskiä hallitaan sopeuttamalla asuntoaloitukset myynnin kehittymiseen. Venäjällä asuntojen myynti painottuu hankkeiden loppuvaiheeseen ja rakennusaika on noin 2 vuotta. Suomessa ja Baltiassa rakennusaika on noin vuoden. Tarkempi selvitys tilauskannan rakenteesta on esitetty edellä kohdassa Tilauskanta. Venäjän kiinteistökehityshankkeissa riskit liittyvät hankkeiden luovutusaikatauluihin.

YIT:n riskienhallintapolitiikassa on määritelty konsernin merkittävimmät riskit sekä hallintakeinot strategisiin ja hallinnollisiin riskeihin. YIT:n maantieteellinen ja liiketoimintarakenne tasoittavat suhdannevaihtelujen vaikutusta konsernin liikevaihdon ja tuloksen kehitykseen.

Yksityiskohtaisempi selvitys YIT:n riskienhallintapolitiikasta sekä merkittävimmistä riskeistä on julkistettu vuoden 2007 vuosikertomuksessa ja rahoitusriskeistä vuoden 2007 tilinpäätöksen liitetiedoissa.

NÄKYMÄT VUODELLE 2008

Arviota liikevaihdon ja voiton ennen veroja paranemisesta vuonna 2008 ei ole muutettu tilinpäätöstiedotteen julkistamisen jälkeen.

Kiinteistöteknisten palvelujen kysyntä on hyvä koko markkina-alueella ja toimialan tilauskanta on vahva. YIT:n tavoitteena on kasvattaa kiinteistöteknisten palvelujen markkinaosuutta kaikissa Pohjoismaissa.

Venäjällä asuntojen suuri tarve jatkuu. YIT:n vahva tilauskanta sekä käynnissä olevan asuntotuotannon määrä antavat hyvät edellytykset Venäjän liiketoiminnan tavoitteen mukaiselle kasvulle.

Suomessa rakentaminen jatkuu kokonaisuutena hyvällä tasolla, mutta painottuu aiempaa enemmän toimitila- ja infrarakentamiseen, joissa tilauskanta on vahva. Asuntotuotannon näkymät ovat viime kesän jälkeen heikentyneet.

Teollisuuden palveluissa tilauskanta on hyvä. Liiketoimintamahdollisuuksia tarjoutuu erityisesti Suomen teollisuuden kunnossapidon ulkoistuksissa.

YIT:n toiminta-alueella talouden näkymät ovat edelleen suotuisat. Talouskehityksessä on epävarmuuksia, mutta niiden vaikutuksen voimakkuus vaihtelee maittain.

Edellä esitetyn perusteella arvioimme, että vuoden 2008 liikevaihto ja voitto ennen veroja kasvavat viimevuotisista.

TAPAHTUMAT KATSAUSKAUDEN JÄLKEEN

Neste Oilin Porvoon öljynjalostamolle kesällä 2007 valmistuneen tuotantolinja 4:n mekaanisten asennustöiden taloudellisessa loppuselvityksessä syntynyt erimielisyys on saatettu välimiesoikeuden ratkaistavaksi. YIT antoi asiasta pörssitiedotteen 1.4.2008.

Vuonna 2006 liikkeelle lasketut M-optio-oikeudet otettiin kaupankäynnin kohteeksi OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingissä 1.4.2008 alkaen.

Helsingissä, 24. huhtikuuta 2008 Hallitus

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2008: TAULUKKO-OSA Osavuosikatsauksessa esitettävät tiedot ovat tilintarkastamattomia.

1. YIT-konsernin tunnuslukuja

Tunnusluvut Konsernin kehitys vuosineljänneksittäin Segmenttitiedot vuosineljänneksittäin

2. Konsernitilinpäätös 1.1. - 31.3.2008

Tuloslaskelma Tase Laskelma oman pääoman muutoksista Rahavirtalaskelma

3. Liitetietoja

Osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet Rahoitusriskien hallinta Segmenttitiedot Kauden liikevoittoon vaikuttavat poikkeukselliset erät Hankitut liiketoiminnot Aineellisten hyödykkeiden muutokset Vaihto-omaisuus Oman pääoman liitetiedot Korolliset velat Ehdollisten velkojen ja varojen muutokset sekä vastuusitoumukset Liiketoimet osakkuusyhtiöiden kanssa Tapahtumat katsauskauden jälkeen

1. YIT-KONSERNIN TUNNUSLUKUJA

TUNNUSLUVUT

-------------------------------------------------------------------------------- | | 3/2008 | 3/2007 | muutos, | 12/2007 | | | | | % | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, e | 0,40 | 0,31 | 29 | 1,77 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, e, laimennettu | 0,40 | 0,31 | 29 | 1,77 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma/osake, e | 5,97 | 4,95 | 21 | 6,40 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeen keskikurssi kauden | 14,94 | 23,73 | -37 | 22,15 | | aikana, e | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeen kurssi kauden lopussa, | 17,97 | 25,80 | -30 | 14,99 | | e | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekannan markkina-arvo | 2 286,1 | 3 270,8 | -30 | 1 907,0 | | kauden lopussa, milj. e | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ulkona olevien osakkeiden | 127 218 | 126 777 | 0 | 126 872 | | osakeantioikaistun lukumäärän | | | | | | painotettu keskiarvo, 1 000 kpl | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ulkona olevien osakkeiden | 127 218 | 127 361 | 0 | 127 028 | | osakeantioikaistun | | | | | | lukumääränpainotettu keskiarvo, | | | | | | 1 000 kpl, laimennettu | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ulkona olevien osakkeiden | 127 218 | 126 777 | 0 | 127 218 | | osakeantioikaistu lukumäärä | | | | | | kauden lopussa, 1 000 kpl | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korollinen nettovelka kauden | 462,7 | 540,9 | -14 | 514,8 | | lopussa, milj. e | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitetun pääoman tuotto, | 28,1 | 25,4 | - | 26,2 | | viimeiset 12 kk, % | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste, % | 33,3 | 31,8 | - | 36,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Velkaantumisaste, % | 60,6 | 85,6 | - | 62,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Bruttoinvestoinnit pysyviin | 11,8 | 15,8 | -25 | 51,6 | | vastaaviin, milj. e | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 1,3 | 1,9 | - | 1,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilauskanta kauden lopussa, | 3 627,0 | 2 995,4 | 21 | 3 509,3 | | milj. e 1) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | josta Suomen ulkopuolista | 2 002,0 | 1 609,0 | 24 | 1 999,2 | | tilauskantaa | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstö keskimäärin | 23 155 | 22 444 | 3 | 23 394 | --------------------------------------------------------------------------------

1) Tulouttamaton osuus saaduista tilauksista sekä omaperustaisista hankkeista

KONSERNIN KEHITYS VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN

-------------------------------------------------------------------------------- | | I/2007 | II/2007 | III/2007| IV/2007 | I/2008 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto, milj. e | 833,5 | 939,3 | 906,7 | 1 027,0 | 927,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto, milj. e | 61,2 | 78,5 | 89,4 | 108,7 | 78,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 7,3 | 8,4 | 9,9 | 10,6 | 8,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitustuotot, milj. e | 0,6 | 0,5 | 0,6 | 0,8 | 3,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kurssierot, milj. e | -0,1 | -1,6 | 0,5 | -2,6 | -1,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulut, milj. e | -6,9 | -7,6 | -8,1 | -8,4 | -10,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen veroja, | 54,8 | 69,8 | 82,4 | 98,5 | 70,3 | | milj. e | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 6,6 | 7,4 | 9,1 | 9,6 | 7,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Taseen loppusumma, milj.e| 2 155,9 | 2 346,1 | 2 418,4 | 2 461,3 | 2 525,8 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, e | 0,31 | 0,42 | 0,47 | 0,57 | 0,40 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma/osake, e | 4,95 | 5,38 | 5,85 | 6,40 | 5,97 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeen päätöskurssi, e | 25,80 | 23,35 | 20,84 | 14,99 | 17,97 | -------------------------------------------------------------------------------- | Markkina-arvo, milj. e | 3 270,8 | 2 963,1 | 2 644,7 | 1 907,0 | 2 286,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitetun pääoman | 25,4 | 25,7 | 25,8 | 26,2 | 28,1 | | tuotto, viimeiset 12 kk, | | | | | | | % | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste, % | 31,8 | 32,4 | 33,8 | 36,7 | 33,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korollinen nettovelka | 540,9 | 548,9 | 591,4 | 514,8 | 462,7 | | kauden lopussa, milj. e | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velkaantumisaste, % | 85,6 | 79,8 | 79,1 | 62,9 | 60,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Bruttoinvestoinnit, | 15,8 | 5,8 | 12,0 | 18,0 | 11,8 | | milj. e | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulouttamaton | 2 995,4 | 3 275,2 | 3 172,5 | 3 509,3 | 3 627,0 | | tilauskanta kauden | | | | | | | lopussa, milj. e | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstö kauden | 22 418 | 23 474 | 23 836 | 24 073 | 23 406 | | lopussa | | | | | | --------------------------------------------------------------------------------

SEGMENTTITIEDOT VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN

Liikevaihto segmenteittäin (milj. e)

-------------------------------------------------------------------------------- | | I/2007 | II/2007 | III/2007| IV/2007 | I/2008 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistötekniset | 367,7 | 410,3 | 392,3 | 479,7 | 418,1 | | palvelut | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomen | 291,5 | 307,0 | 272,5 | 287,2 | 284,9 | | rakentamispalvelut | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kansainväliset | 79,3 | 115,2 | 139,6 | 152,0 | 154,3 | | rakentamispalvelut | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuden palvelut 1) | 110,7 | 129,6 | 118,7 | 130,8 | 90,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut erät | -15,7 | -22,8 | -16,4 | -22,7 | -21,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | YIT-konserni yhteensä | 833,5 | 939,3 | 906,7 | 1 027,0 | 927,0 | --------------------------------------------------------------------------------

1) Liikevaihto vuonna 2007 sisältää Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmän, joka myytiin 31.12.2007. Verkkopalveluiden liikevaihto 1-12/2007 oli 77 milj. euroa.

Liikevoitto segmenteittäin (milj. e)

-------------------------------------------------------------------------------- | | I/2007 | II/2007 | III/2007| IV/2007 | I/2008 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistötekniset | 18,8 | 25,6 | 26,7 | 41,1 | 26,3 | | palvelut | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomen | 35,6 | 35,5 | 33,4 | 29,0 | 35,4 | | rakentamispalvelut 1) | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kansainväliset | 5,6 | 16,0 | 23,9 | 21,7 | 16,1 | | rakentamispalvelut | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuden palvelut 2) | 5,0 | 5,8 | 8,1 | 22,3 | 5,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut erät | -3,8 | -4,4 | -2,7 | -5,4 | -4,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | YIT-konserni yhteensä | 61,2 | 78,5 | 89,4 | 108,7 | 78,6 | --------------------------------------------------------------------------------

1) Korkein oikeus antoi 10.3.2008 päätöksensä koskien erimielisyyksiä, jotka liittyivät SOK:n entisen pääkonttorirakennuksen saneeraukseen. Päätöksen positiivinen vaikutus Suomen rakentamispalveluiden liikevoittoon 1-3/2008 oli 3,5 milj. euroa.

2) Liikevoitto 1-3/2007 sisältää -1,0 milj. euroa Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmässä toteutettujen sopeuttamistoimien kustannuksia. Liikevoittoon 10-12/2007 sisältyy +14,4 milj. euroa johtuen Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmän myynnistä. Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmä myytiin 31.12.2007.

Tilauskanta kauden lopussa segmenteittäin (milj. e)

-------------------------------------------------------------------------------- | | I/2007 | II/2007 | III/2007| IV/2007 | I/2008 | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistötekniset | 670,3 | 721,8 | 740,5 | 707,7 | 825,3 | | palvelut | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomen | 1 026,1 | 1 193,1 | 1 128,9 | 1 183,8 | 1 306,4 | | rakentamispalvelut | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kansainväliset | 1 111,8 | 1 185,2 | 1 134,4 | 1 462,7 | 1 381,7 | | rakentamispalvelut | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuden palvelut 1) | 228,8 | 213,6 | 221,7 | 219,2 | 224,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut erät | -41,6 | -38,5 | -53,0 | -64,1 | -110,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | YIT-konserni yhteensä | 2 995,4 | 3 275,2 | 3 172,5 | 3 509,3 | 3 627,0 | --------------------------------------------------------------------------------

1) Tilauskanta 1/2007, 2/2007 ja 3/2007 sisältää Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmän, joka myytiin 31.12.2007.

2. KONSERNITILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.3.2008

TULOSLASKELMA (milj. e)

-------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/2008 | 1-3/2007 | muutos, | 1-12/2007 | | | | | % | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto | 927,0 | 833,5 | 11 | 3 706,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | josta Suomen ulkopuolisen | 482,5 | 371,9 | 30 | 1 798,5 | | liiketoiminnan osuus | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan tuotot ja kulut | -841,2 | -766,3 | 10 | -3 342,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuusyhtiöiden | 0,0 | 0,2 | *) | 1,2 | | tuloksesta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot ja arvonalentumiset | -7,2 | -6,2 | 16 | -27,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | 78,6 | 61,2 | 28 | 337,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 8,5 | 7,3 | - | 9,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitustuotot 1) | 3,2 | 0,6 | *) | 2,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kurssierot | -0,8 | -0,1 | *) | -3,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituskulut | -10,7 | -6,9 | 56 | -31,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen veroja | 70,3 | 54,8 | 28 | 305,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 7,6 | 6,6 | - | 8,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverot | -19,1 | -14,7 | 30 | -77,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Katsauskauden voitto | 51,3 | 40,1 | 28 | 228,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 5,5 | 4,8 | - | 6,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jakautuminen | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajille | 50,6 | 39,6 | 28 | 224,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistölle | 0,7 | 0,5 | 32 | 3,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajille | | | | | | kuuluvasta voitosta laskettu | | | | | | osakekohtainen tulos | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, e | 0,40 | 0,31 | 29 | 1,77 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake, laimennettu, e | 0,40 | 0,31 | 29 | 1,77 | --------------------------------------------------------------------------------

1) Kauden rahoitustuottoihin sisältyy +2,2 milj. euroa liittyen korkeimman oikeuden päätökseen SOK:n entisen pääkonttorin saneerauksen urakkariidasta. TASE (milj. e)

-------------------------------------------------------------------------------- | | 3/2008 | 3/2007 | muutos, | 12/2007 | | | | | % | | -------------------------------------------------------------------------------- | VARAT | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset varat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset hyödykkeet | 92,6 | 95,5 | -3 | 92,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikearvo | 240,6 | 248,8 | -3 | 240,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut aineettomat hyödykkeet | 30,1 | 17,3 | 74 | 27,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuudet osakkuusyrityksissä | 3,6 | 3,0 | 21 | 3,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut sijoitukset | 2,5 | 3,4 | -26 | 2,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut saamiset | 16,3 | 14,4 | 13 | 15,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verosaamiset | 28,7 | 23,1 | 24 | 27,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset varat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus | 1 253,7 | 967,0 | 30 | 1 265,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntisaamiset ja muut saamiset | 731,0 | 744,0 | -2 | 727,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat | 126,7 | 39,4 | *) | 60,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | 2 525,8 | 2 155,9 | 17 | 2 461,3 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA JA VELAT | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajille kuuluva | | | | | | oma pääoma | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepääoma | 149,1 | 146,2 | 2 | 149,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muu oma pääoma | 610,0 | 481,4 | 27 | 665,4 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistöosuus | 4,5 | 4,4 | 2 | 3,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma yhteensä | 763,6 | 632,0 | 21 | 818,3 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset velat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verovelat | 75,0 | 57,1 | 31 | 71,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Eläkevelvoitteet | 7,2 | 10,9 | -34 | 7,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | 34,0 | 34,2 | -1 | 34,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset velat | 355,2 | 374,4 | -5 | 356,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut velat | 7,2 | 10,0 | -28 | 1,7 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset velat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelat ja muut velat | 1 024,7 | 814,2 | 26 | 928,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | 24,7 | 17,2 | 44 | 24,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset korolliset velat | 234,2 | 205,9 | 14 | 218,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma ja velat yhteensä | 2 525,8 | 2 155,9 | 17 | 2 461,3 | --------------------------------------------------------------------------------

*) Muutos yli 100 prosenttia.

LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (milj. e)

-------------------------------------------------------------------------------- | |Osake-| Yli- | Vara-| Muut |Muunto-|Arvon- |Kerty- | Vähem-| Oma | | | pää- | kurs-| ra- |rahas-| ero- | muu- | neet |mistön | pää- | | | oma | si- | hasto| tot | ra- | tos- |voitto-| osuus | oma | | | |rahas-| | | hasto | ra- | varat | |yhteen-| | | | to | | | | hasto | | | sä | | | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma | 149,1| 0,0 | 1,0 | 13,9 | -9,0 | 2,0 | 657,6 | 3,8 | 818,4 | | pääoma | | | | | | | | | | | 1.1.2008 | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahasto- | - | - | - | - | - | - | - | - | - | | anti | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakemer-| - | - | - | - | - | - | - | - | - | | kinnät | | | | | | | | | | | optioilla| | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korko- | - | - | - | - | | -1,1 | - | - | - | | riskin | | | | | | | | | | | suojaus | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muunto- | - | - | - | - | -3,8 | - | -0,2 | - | - | | erot | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Optioi- | - | - | - | - | - | - | 0,8 | - | - | | den | | | | | | | | | | | kirjaus | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tili- | - | - | - | - | - | - | 50,6 | 0,7 | - | | kauden | | | | | | | | | | | voitto | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingon- | - | - | - | - | - | - | -101,8| | - | | jako | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muu | - | - | - | - | - | - | - | 0,0 | - | | muutos | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma | 149,1| 0,0 | 1,0 | 13,9 | -12,8 | 0,9 | 607,0 | 4,5 | 763,6 | | pääoma | | | | | | | | | | | 31.3.2008| | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | |Osake-| Yli- | Vara-| Muut |Muunto-| Arvon-|Kerty- |Vähem- | Oma | | | pää- | kurs-| ra- |rahas-| ero- | muu- | neet |mistön | pää- | | | oma | si- | hasto| tot | ra- | tos- |voitto-| osuus | oma | | | | ra- | | | hasto | ra- | va- | |yhteen-| | | | hasto| | | | hasto | rat | | sä | | | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma | 63,4 | 83,8 | 0,8 | 13,7 | -4,5 | 1,0 | 512,3 | 3,9 | 674,4 | | pääoma | | | | | | | | | | | 1.1.2007 | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahasto- | 82,8 | -82,8| - | - | - | - | - | - | - | | anti | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakemer-| - | - | - | - | - | - | - | - | - | | kinnät | | | | | | | | | | | optioilla| | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korko- | - | - | - | - | - | 0,3 | - | - | - | | riskin | | | | | | | | | | | suojaus | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muunto- | - | - | - | - | -1,2 | - | - | - | - | | erot | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Optioi- | - | - | - | - | - | - | 1,0 | - | - | | den | | | | | | | | | | | kirjaus | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tili- | - | - | - | - | - | - | 39,6 | 0,5 | - | | kauden | | | | | | | | | | | voitto | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingon- | - | - | - | - | - | - | -82,5 | | - | | jako | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muu | - | -1,0 | 0,2 | 1,0 | - | - | -0,3 | 0,0 | - | | muutos | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma | 146,2| 0,0 | 1,0 | 14,7 | -5,7 | 1,3 | 470,1 | 4,4 | 632,0 | | pääoma | | | | | | | | | | | 31.3.2007| | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | |Osake-| Yli- |Vara- | Muut Muunto-| Arvon-|Kerty- | Vähem-| Oma | | | pää- |kurs- | ra- |rahas-| ero- | muu- | neet | mistön| pää- | | | oma | si- | hasto| tot | ra- | tos- |voitto-| osuus | oma | | | | ra- | | | hasto | ra- | va- | |yhteen-| | | |hasto | | | | hasto | rat | | sä | | | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma | 63,4 | 83,8 | 0,8 | 13,7 | -4,5 | 1,0 | 512,3 | 3,9 | 674,4 | | pääoma | | | | | | | | | | | 1.1.2007 | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahasto- | 82,8 | -82,8| - | - | - | - | - | - | - | | anti | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakemer-| 2,9 | - | - | - | - | - | - | - | - | | kinnät | | | | | | | | | | | optioilla| | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korko- | - | - | - | - | - | 1,0 | - | - | - | | riskin | | | | | | | | | | | suojaus | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muunto- | - | - | - | - | -4,5 | - | -1,3 | - | - | | erot | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Optioi- | - | -1,0 | - | 0,2 | - | - | 4,2 | - | - | | den | | | | | | | | | | | kirjaus | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tili- | - | - | - | - | - | - | 224,9 | 3,1 | - | | kauden | | | | | | | | | | | voitto | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingon- | - | - | - | - | - | - | -82,4 | -0,1 | - | | jako | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muu | - | -1,0 | 0,2 | 0,0 | - | | -0,1 | -3,1 | - | | muutos | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma | 149,1| 0,0 | 1,0 | 13,9 | -9,0 | 2,0 | 657,6 | 3,8 | 818,4 | | pääoma | | | | | | | | | | |31.12.2007| | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | --------------------------------------------------------------------------------

RAHAVIRTALASKELMA (milj. e)

-------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/2008 | 1-3/2007 | muutos, | 1-12/2007 | | | | | % | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirrat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | 51,3 | 40,1 | 28 | 228,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Suoriteperusteisten erien | 34,7 | 27,6 | 26 | 120,5 | | peruminen | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttöpääoman muutokset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaisten saamisten muutos | -3,9 | -55,0 | -93 | -32,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuuden muutos | 12,3 | 41,8 | -71 | -259,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaisten velkojen muutos | -21,2 | 22,1 | *) | 118,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttöpääoman muutos yhteensä | -12,8 | 8,9 | *) | -174,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut korot | -5,5 | -4,2 | 31 | -27,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saadut korot | 3,3 | 0,6 | *) | 2,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut verot | -9,2 | -10,9 | -16 | -66,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan nettorahavirta | 61,7 | 62,1 | -1 | 83,4 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien rahavirrat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tytäryritysten ja | -4,5 | -4,3 | 5 | -14,1 | | liiketoimintojen hankinta | | | | | | vähennettynä hankintahetken | | | | | | rahavaroilla | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkuusyritysten hankinta | - | - | - | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkuusyritysten myynti | - | - | 0 | 0,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit aineellisiin | -5,9 | -8,8 | -33 | -28,7 | | hyödykkeisiin | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit aineettomiin | -1,9 | -1,9 | 0 | -6,4 | | hyödykkeisiin | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit sijoituksiin | -0,1 | -0,5 | -80 | -0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tytäryritysten ja | - | - | *) | 31,7 | | liiketoimintojen myynti | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineellisten hyödykkeiden | 0,6 | 0,4 | 60 | 4,4 | | myynti | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomien hyödykkeiden | 1,0 | 0,4 | *) | 0,0 | | myynti | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien nettorahavirta | -10,7 | -14,7 | -27 | -12,9 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen rahavirrat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeannista saadut maksut | - | - | - | 2,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainasaamisten vähennys | - | - | - | 0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaisten lainojen muutos | 17,5 | -50,9 | *) | -49,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaisten lainojen nostot | - | 99,9 | *) | 168,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainojen takaisinmaksut | -1,8 | - | - | -74,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitusleasingvelkojen maksut | -0,1 | -0,3 | -73 | -1,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut osingot | - | -82,5 | *) | -82,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen nettorahavirta | 15,6 | -33,8 | *) | -36,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarojen muutos | 66,6 | 13,6 | *) | 34,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat katsauskauden alussa | 60,2 | 25,9 | *) | 25,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Valuuttakurssien muutoksen | - | -0,1 | *) | 0,0 | | vaikutus | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat katsauskauden lopussa | 126,7 | 39,4 | *) | 60,2 | --------------------------------------------------------------------------------

*) Muutos yli 100 prosenttia.

3. LIITETIETOJA

OSAVUOSIKATSAUKSEN LAADINTAPERIAATTEET

YIT Oyj:n osavuosikatsaus ajalta 1.1.-31.3.2008 on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti. YIT on soveltanut osavuosikatsauksen laatimisessa samoja laatimisperiaatteita ja IFRS strandardeja sekä tulkintoja kuin vuositilinpäätöksessään 2007. Osavuosikatsauksessa esitettävät tiedot ovat tilintarkastamattomia.

RAHOITUSRISKIEN HALLINTA

Rahoitusriskien hallinnassa on sovellettu vuositilinpäätöksessä 2007 kuvattuja periaatteita.

SEGMENTTITIEDOT

YIT:n liiketoiminta jakautuu neljään liiketoimintasegmenttiin, jotka ovat Kiinteistötekniset palvelut, Suomen rakentamispalvelut, Kansainväliset rakentamispalvelut ja Teollisuuden palvelut.

Liikevaihto segmenteittäin (milj. e)

-------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/2008 | 1-3/2007 | muutos, | 1-12/2007 | | | | | % | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistötekniset palvelut | 418,1 | 367,7 | 14 | 1 650,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomen rakentamispalvelut | 284,9 | 291,5 | -2 | 1 158,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kansainväliset | 154,3 | 79,3 | 95 | 486,1 | | rakentamispalvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuden palvelut 1) | 90,9 | 110,7 | -18 | 489,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut erät | -21,2 | -15,7 | 35 | -77,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | YIT-konserni yhteensä | 927,0 | 833,5 | 11 | 3 706,5 | --------------------------------------------------------------------------------

1) Liikevaihto vuonna 2007 sisältää Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmän, joka myytiin 31.12.2007. Verkkopalveluiden liikevaihto 1-12/2007 oli 77 milj. euroa.

Liikevoitto segmenteittäin (milj. e)

-------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/2008 | 1-3/2007 | muutos, | 1-12/2007 | | | | | % | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistötekniset palvelut | 26,3 | 18,8 | 40 | 112,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomen rakentamispalvelut 1) | 35,4 | 35,6 | -1 | 133,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kansainväliset | 16,1 | 5,6 | 188 | 67,2 | | rakentamispalvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuden palvelut 2) | 5,2 | 5,0 | 4 | 41,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut erät | -4,4 | -3,8 | 16 | -16,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | YIT-konserni yhteensä | 78,6 | 61,2 | 28 | 337,8 | --------------------------------------------------------------------------------

1) Korkein oikeus antoi 10.3.2008 päätöksensä koskien erimielisyyksiä, jotka liittyivät SOK:n entisen pääkonttorirakennuksen saneeraukseen. Päätöksen positiivinen vaikutus Suomen rakentamispalveluiden liikevoittoon 1-3/2008 oli 3,5 milj. euroa.

2) Liikevoitto 1-3/2007 sisältää -1,0 milj. euroa Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmässä toteutettujen sopeuttamistoimien kustannuksia. Liikevoittoon 10-12/2007 sisältyy +14,4 milj. euroa johtuen Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmän myynnistä. Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmä myytiin 31.12.2007.

Tilauskanta kauden lopussa segmenteittäin (milj. e)

-------------------------------------------------------------------------------- | | 3/2008 | 3/2007 | muutos, | 12/2007 | | | | | % | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kiinteistötekniset palvelut | 825,3 | 670,3 | 23 | 707,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomen rakentamispalvelut | 1 306,4 | 1 026,1 | 27 | 1 183,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kansainväliset | 1 381,7 | 1 111,8 | 24 | 1 462,7 | | rakentamispalvelut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuden palvelut 1) | 224,3 | 228,8 | -2 | 219,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut erät | -110,7 | -41,6 | 166 | -64,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | YIT-konserni yhteensä | 3 627,0 | 2 995,4 | 21 | 3 509,3 | --------------------------------------------------------------------------------

1) Tilauskanta 3/2007 sisältää Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmän, joka myytiin 31.12.2007.



KAUDEN LIIKEVOITTOON VAIKUTTAVAT POIKKEUKSELLISET ERÄT (milj. e)

-------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/2008 | 1-3/2007 | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomen rakentamispalvelut | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oikeudenkäynti | 3,5 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Teollisuuden palvelut | |   | -------------------------------------------------------------------------------- | Uudelleenjärjestelyt | - | -1,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 3,5 | -1,0 | --------------------------------------------------------------------------------

Korkein oikeus antoi 10.3.2008 päätöksensä koskien erimielisyyksiä, jotka liittyivät SOK:n entisen pääkonttorirakennuksen saneeraukseen. Päätöksen positiivinen vaikutus Suomen rakentamispalveluiden liikevoittoon 1-3/2008 oli 3,5 milj. euroa.

Teollisuuden palvelujen liikevoitto 1-3/2007 sisältää -1,0 milj. euroa Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmässä toteutettujen sopeuttamistoimien kustannuksia. Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmä myytiin 31.12.2007.

HANKITUT LIIKETOIMINNOT (milj. e)

Kauden aikana tehtiin Kiinteistötekniset palvelut -toimialalla Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa pieniä yritys- ja liiketoimintahankintoja, joiden yhteenlasketut hankintahinnat olivat 5,2 milj.euroa. Hankintojen liikearvo kohdistettiin aineettomiin oikeuksiin.

-------------------------------------------------------------------------------- | | Kirjattu | Kirjanpitoarvo | | | käypä | ennen | | | arvo | yhdistelyä | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaikutus taseen varoihin ja velkoihin: | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 0,2 | 0,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomat hyödykkeet | 3,5 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus | 0,9 | 0,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamiset | 0,9 | 0,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat | 0,6 | 0,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut velat | -0,9 | -0,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankittu nettovarallisuus | 5,2 | 1,7 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kokonaisvastike | 5,2 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikearvo | 0,0 | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vaikutus rahavirtaan: | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahana maksettu vastike | 5,2 | 5,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankitun yrityksen rahavarat | -0,6 | -0,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankintojen kassavirta | 4,6 | 4,6 | --------------------------------------------------------------------------------

AINEELLISTEN HYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET (milj. e)

-------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/2008 | 1-3/2007 | muutos, % | -------------------------------------------------------------------------------- | Kirjanpitoarvo kauden alussa | 92,5 | 91,8 | 1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lisäykset | 6,3 | 8,8 | -29 | -------------------------------------------------------------------------------- | Lisäykset yritysostojen kautta | 0,2 | 0,1 | *) | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähennykset | -1,0 | -0,2 | *) | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähennykset yritysmyyntien kautta | 0,0 | -0,1 | -67 | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot ja arvonalentumiset | -5,0 | -4,7 | 5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Siirto toiseen tase-erään | -0,4 | -0,2 | *) | -------------------------------------------------------------------------------- | Kirjanpitoarvo kauden lopussa | 92,6 | 95,5 | -3 | --------------------------------------------------------------------------------

*) Muutos yli 100 prosenttia.

VAIHTO-OMAISUUS (milj. e)

-------------------------------------------------------------------------------- | | 3/2008 | 3/2007 | muutos, % | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineet ja tarvikkeet | 21,5 | 20,4 | 5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Keskeneräiset työt | 514,4 | 325,8 | 58 | -------------------------------------------------------------------------------- | Maa-alueet ja tonttiyhtiöt | 570,3 | 520,2 | 10 | -------------------------------------------------------------------------------- | Valmiiden asunto- ja | 75,2 | 62,9 | 20 | | kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeet | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ennakkomaksut | 71,3 | 32,1 | *) | -------------------------------------------------------------------------------- | Muu vaihto-omaisuus | 1,0 | 5,6 | -82 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus yhteensä | 1 253,7 | 967,0 | 30 | --------------------------------------------------------------------------------

*) Muutos yli 100 prosenttia.

OMAN PÄÄOMAN LIITETIEDOT (milj. e)

-------------------------------------------------------------------------------- | Osakepääoma ja ylikurssirahasto | Osakkeiden | Osake- | Ylikurssi- | | | lukumäärä | pääoma | rahasto | -------------------------------------------------------------------------------- | 1.1.2008 | 127 217 872 | 149,1 | 149,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeoptioiden käyttö | - | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | 31.3.2008 | 127 217 872 | 149,1 | 149,1 | --------------------------------------------------------------------------------

KOROLLISET VELAT (milj. e)

Katsauskaudella ei nostettu uusia pitkäaikaisia luottoja. EHDOLLISTEN VELKOJEN JA VAROJEN MUUTOKSET SEKÄ VASTUUSITOUMUKSET (milj. e)

-------------------------------------------------------------------------------- | | 3/2008 | 3/2007 | muutos, % | -------------------------------------------------------------------------------- | Omasta puolesta annetut vakuudet | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Annetut yrityskiinnitykset | 29,3 | 29,3 | 0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pantatut arvopaperit | 0,0 | 1,5 | *) | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut vastuusitoumukset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovastuut | 208,9 | 246,7 | -15 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vuokravastuut | 289,5 | 226,3 | 86 | -------------------------------------------------------------------------------- | Annetut vuokravastuut | 7,3 | 6,6 | 11 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut vastuusitoumukset | 1,1 | 0,8 | 38 | -------------------------------------------------------------------------------- | Annetut takaukset | 12,0 | 0,0 | *) | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimuksista johtuva vastuu | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kohde-etuuksien arvot | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korkojohdannaiset | 420,0 | 298,2 | 41 | -------------------------------------------------------------------------------- | Valuuttatermiinisopimukset | 260,1 | 242,6 | 7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyvät arvot | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korkotermiinisopimukset | 0,6 | 2,4 | -75 | -------------------------------------------------------------------------------- | Valuuttatermiinisopimukset | 8,0 | 0,5 | *) | -------------------------------------------------------------------------------- | Ehdolliset saatavat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oikeudenkäynnit | 0,0 | 11,1 | *) | --------------------------------------------------------------------------------

*) Muutos yli 100 prosenttia.

LIIKETOIMET OSAKKUUSYHTIÖIDEN KANSSA (milj. e)

-------------------------------------------------------------------------------- | | 1-3/2008 | 1-3/2007 | muutos, | 1-12/2007 | | | | | % | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myynnit osakkuusyhtiöille | 1,2 | 0,6 | *) | 4,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostot osakkuusyhtiöiltä | 0,8 | 0,7 | 14 | 40,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntisaamiset ja muut saamiset | 0,0 | 0,0 | - | 0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelat ja muut velat | 0,2 | 0,0 | *) | 0,8 | --------------------------------------------------------------------------------

*) Muutos yli 100 prosenttia.

TAPAHTUMAT KATSAUSKAUDEN JÄLKEEN

Neste Oilin Porvoon öljynjalostamolle kesällä 2007 valmistuneen tuotantolinja 4:n mekaanisten asennustöiden taloudellisessa loppuselvityksessä syntynyt erimielisyys on saatettu välimiesoikeuden ratkaistavaksi. YIT antoi asiasta pörssitiedotteen 1.4.2008.

Vuonna 2006 liikkeelle lasketut M-optio-oikeudet otettiin kaupankäynnin kohteeksi OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingissä 1.4.2008 alkaen.

Dokumentit