Takaisin

YIT-YHTYMÄ OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUK

PÖRSSITIEDOTE 18.3.2004 KLO 16.30 1 (5)

YIT-YHTYMÄ OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

YIT-Yhtymä Oyj:n tänään pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2003 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti osingonmaksusta, hallituksen kokoonpanosta ja tilintarkastajan valinnasta. Yhtiöjärjestyksen 3 § päätettiin muuttaa siten, että osakkeen nimellisarvo muutetaan kahdesta eurosta yhdeksi euroksi (splittaus), jolloin osakkeiden määrä kaksinkertaistuu. Vuoden 2002 optio-ohjelman ehtoja muutettiin vastaavasti optioiden kappalemäärän ja osakkeiden merkintähinnan osalta. Lisäksi päätettiin antaa uusia optio-oikeuksia uuden Building Systems -toimialan palveluksessa oleville tai palvelukseen rekrytoitaville johto- ja avainhenkilöille.

Osingonmaksu

Osinkoa päätettiin maksaa hallituksen ehdotuksen mukaisesti 1,20 euroa osakkeelta eli yhteensä 36,6 miljoonaa euroa. Oikeus osinkoon on sillä, joka osingonjaon täsmäytyspäivänä 23.3.2004 on merkitty osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäiväksi päätettiin 30.3.2004.

Hallituksen kokoonpano ja tilintarkastajan valinta

Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi kuusi.
Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Sinituote Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Brotherus, Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomen toimitusjohtaja Eino Halonen, YIT-Yhtymä Oyj:n konsernijohtaja Reino Hanhinen, Tapiola-ryhmän pääjohtaja Asmo Kalpala ja Jaakko Pöyry Group Oyj:n toimitusjohtajan sijainen Teuvo Salminen sekä uutena jäsenenä Kone Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin.

Tilintarkastajaksi valittiin uudelleen KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana Pekka Nikula, KHT.

Yhtiöjärjestyksen 3 §:n muuttaminen

Yhtiöjärjestyksen 3 § päätettiin muuttaa hallituksen ehdotuksen mukaisesti siten, että osakkeen nimellisarvo muutetaan kahdesta eurosta yhdeksi euroksi (splittaus), jolloin osakkeiden lukumäärä kaksinkertaistuu. Muutos tapahtuu osakkeenomistajien omistusten suhteessa osakepääomaa korottamatta. Hallituksen ehdotus on tämän tiedotteen liitteenä 1.

YIT-Yhtymä Oyj:n osakepääoma on tällä hetkellä 61.046.750 euroa.
Kahden euron nimellisarvoisia osakkeita on 30.523.375 kappaletta.
Yhtiöjärjestyksen muutoksen rekisteröinnin jälkeen kukin kahden euron nimellisarvoinen osake jaetaan kahdeksi yhden euron nimellisarvoiseksi osakkeeksi. Osakkeiden lukumääräksi tulee 61.046.750 kappaletta. Kullakin osakkeenomistajalla tulee siten olemaan osakkeita kaksinkertainen määrä nykyiseen verrattuna.
Osakkeiden lukumäärän lisääminen toteutetaan arvo- osuusjärjestelmässä eikä se edellytä osakkeenomistajilta mitään toimenpiteitä.
2 (5)

Osakkeiden nimellisarvon muutos on tarkoitus merkitä kaupparekisteriin 26.3.2004, jolloin kaupankäynnissä Helsingin Pörssissä käytettäisiin uusia kaksinkertaisia osakemääriä 29.3.2004 alkaen.

Vuoden 2002 optio-ohjelman ehtojen muutos

Vuoden 2002 C ja D optio-oikeuksien ehtoja päätettiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa siten, että kukin C ja D optio- oikeus oikeuttaa sen haltijan merkitsemään kaksi YIT-Yhtymä Oyj:n yhden euron nimellisarvoista osaketta. Osakkeita voidaan merkitä yhteensä enintään 2.800.000 kpl ja osakepääoma voi nousta enintään 2.800.000 eurolla. Osakkeiden merkintähinta päätettiin muuttaa 7,595 euroksi osakkeelta. Hallituksen ehdotus on tämän tiedotteen liitteenä 2. Optioehdot kokonaisuudessaan ovat luettavissa YIT:n Internet-sivuilla.

Uusien optio-oikeuksien antaminen

Päätettiin hallituksen esityksen mukaisesti antaa vastikkeetta merkittäviksi enintään 180.000 E optio-oikeutta ja enintään 420.000 F optio-oikeutta. Optio-oikeudet on tarkoitettu uuden YIT Building Systems -toimialan palveluksessa oleville tai palvelukseen rekrytoitaville johto- ja avainhenkilöille. Optio- oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden merkintähinnaksi

vahvistettiin 15,40 euroa osakkeelta. Hallituksen ehdotus on tämän tiedotteen liitteenä 3. Optioehdot kokonaisuudessaan ovat luettavissa YIT:n Internet-sivuilla.

Lisätietoja: Varatoimitusjohtaja Esko Mäkelä, puh. 020 433 2258, esko.makela@yit.fi Viestintäjohtaja Veikko Myllyperkiö, puh. 020 433 2297, veikko.myllyperkio@yit.fi

YIT-YHTYMÄ OYJ



Veikko Myllyperkiö viestintäjohtaja

JAKELU: Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi



Liite 1:

HALLITUKSEN EHDOTUS YIT-YHTYMÄ OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN 3 §:N MUUTOKSEKSI

Hallitus ehdottaa 18.3.2004 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiön yhtiöjärjestyksen 3 § muutetaan siten, että osakkeen nimellisarvo muutetaan kahdesta eurosta yhteen euroon.

3 (5) Voimassa olevan yhtiöjärjestyksen 3 §:

Yhtiön vähimmäispääoma on 50.000.000 euroa ja enimmäispääoma 200.000.000 euroa, joissa rajoissa osakepääomaa voidaan korottaa tai alentaa yhtiöjärjestystä muuttamatta.

Kunkin osakkeen nimellisarvo on 2 euroa.

Yhtiöjärjestyksen 3 § hallituksen ehdottamalla tavalla muutettuna:

Yhtiön vähimmäispääoma on 50.000.000 euroa ja enimmäispääoma 200.000.000 euroa, joissa rajoissa osakepääomaa voidaan korottaa tai alentaa yhtiöjärjestystä muuttamatta.

Kunkin osakkeen nimellisarvo on 1 euro.

Yhtiöjärjestyksen muutoksen toteuttaminen

Yhtiön osakepääoma on tällä hetkellä 61.046.750 euroa. Kahden (2) euron nimellisarvoisia osakkeita on 30.523.375 kappaletta.
Yhtiöjärjestyksen muutoksen rekisteröinnin jälkeen kukin kahden (2) euron nimellisarvoinen osake jaetaan kahdeksi yhden (1) euron nimellisarvoiseksi osakkeeksi. Osakkeiden lukumääräksi tulee 61.046.750 kappaletta. Osakkeiden lukumäärä kaksinkertaistuu muutoksella osakkeenomistajien omistuksen suhteessa eli siten, että kullakin osakkeenomistajalla tulee olemaan osakkeita kaksinkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Osakepääomaa ei koroteta.

Osakkeiden lukumäärän lisääminen toteutetaan arvo- osuusjärjestelmässä eikä se edellytä osakkeenomistajilta toimenpiteitä.

YIT-Yhtymä Oyj Hallitus

Liite 2:

HALLITUKSEN EHDOTUS YIT-YHTYMÄ OYJ:N VUODEN 2002 C JA D OPTIOIDEN EHTOJEN MUUTOKSEKSI

Hallitus ehdottaa 18.3.2004 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiön vuoden 2002 C ja D optio-oikeuksien ehtoja muutetaan edellyttäen, että kokous on päättänyt muuttaa yhtiön yhtiöjärjestyksen 3 §:n (osakkeen nimellisarvon puolitus) hallituksen esittämällä tavalla.

Voimassa olevien optioehtojen kohdan 7 mukaisesti, mikäli osakkeen nimellisarvoa ennen merkintäajan päättymistä muutetaan siten, että osakepääoma säilyy ennallaan, muutetaan merkintäehtoja siten, että merkittävien osakkeiden yhteenlaskettu nimellisarvo ja yhteenlaskettu merkintähinta säilyvät ennallaan.

Esitys muutettaviksi kohdiksi:

Osakemerkinnän ehdot

1.Oikeus uusien osakkeiden merkintään

4 (5) Kukin C ja D optio-oikeus oikeuttaa sen haltijan merkitsemään kaksi (2) YIT-Yhtymä Oyj:n yhden (1) euron nimellisarvoista osaketta. YIT-Yhtymä Oyj:n osakkeita voidaan merkitä yhteensä enintään 2.800.000 kpl ja osakepääoma voi nousta enintään 2.800.000 eurolla.

(Voimassa olevien ehtojen mukaan kohta kuuluu näin: Kukin C ja D optio-oikeus oikeuttaa sen haltijan merkitsemään yhden (1) YIT- Yhtymä Oyj:n kahden (2) euron nimellisarvoisen osakkeen. YIT- Yhtymä Oyj:n osakkeita voidaan merkitä yhteensä enintään 1.400.000 kpl ja osakepääoma voi nousta enintään 2.800.000 eurolla).

2. Osakkeiden merkintä ja maksu

- - - Osakkeiden merkintä tapahtuu Nordea Pankki Suomi Oyj:n omaisuuspalvelukonttoreissa. Osakkeet on maksettava merkittäessä.
- - - (Voimassa olevien ehtojen mukaan muutettu kohta kuuluu näin: Osakkeiden merkintä tapahtuu YIT-Yhtymä Oyj:n pääkonttorissa, Panuntie 11 tai muussa yhtiön myöhemmin ilmoittamassa paikassa.
Osakkeet on maksettava merkittäessä.)

3. Osakkeiden merkintähinta

C ja D optio-oikeuden perusteella merkittävän osakkeen merkintähinta on 7,595 euroa osakkeelta.

- - -

Osakkeen merkintähintaa alennetaan 1.1.2003 jälkeen osakkeen merkintäajan alkamiseen mennessä (C 1.4.2004 ja D 1.4.2005) jaettavan osakekohtaisen osingon määrällä siten, että vuonna 2003 ja 2004 merkintähintaa alentava määrä per osake on puolet osingon määrästä ja vuonna 2005 alennetaan merkintähintaa koko osakekohtaisen osingon määrällä (D). Hallitus vahvistaa ennen merkintäaikojen alkamista (C 1.4.2004 ja D 1.4.2005) osakkeen merkintähinnan.
(Voimassa olevien ehtojen mukaan muutetut kohdat kuuluvat näin: C ja D optio-oikeuden perusteella merkittävän osakkeen merkintähinta on 15,19 euroa osakkeelta.
- - - Osakkeen merkintähintaa alennetaan 1.1.2003 jälkeen osakkeen merkintäajan alkamiseen mennessä (C 1.4.2004 ja D 1.4.2005) jaettavan osakekohtaisen osingon määrällä. Hallitus vahvistaa ennen merkintäaikojen alkamista (C 1.4.2004 ja D 1.4.2005) osakkeen merkintähinnan.)

YIT-Yhtymä Oyj Hallitus

Liite 3:

HALLITUKSEN EHDOTUS UUSIEN OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI

Optio-oikeudet ehdotetaan tarjottavaksi vastikkeetta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen.
5 (5)

Merkintäetuoikeudesta ehdotetaan poikettavaksi, koska optio- oikeudet on tarkoitettu osaksi YIT-konsernin kannustinjärjestelmää ja poikkeamiseen on siten yhtiön kannalta painava taloudellinen syy.

Merkittäväksi esitetään annettavaksi enintään 180.000 E optio- oikeutta ja enintään 420.000 F optio-oikeutta. E optio-oikeuksien merkintäoikeus on YIT-konsernin YIT Building Systems -toimialaan kuuluvien konsernin yhtiöiden palveluksessa olevilla tai palvelukseen rekrytoitavilla sellaisilla YIT-Yhtymä Oyj:n hallituksen nimeämillä johto- ja avainhenkilöillä, jotka eivät ole YIT-Yhtymä Oyj:n vuoden 2002 optio-ohjelman piirissä, ruotsalaisen YIT Building Systems AB:n toimitusjohtajalla sekä YIT-Yhtymä Oyj:n täysin omistamalla tytäryhtiöllä YIT Rakennus Oy:llä.

F optio-oikeudet annetaan YIT Rakennus Oy:n merkittäväksi ja ne on tarkoitus jakaa myöhemmin YIT Building Systems -toimialaan kuuluvien konsernin yhtiöiden palveluksessa oleville tai palvelukseen rekrytoitaville sellaisille YIT-Yhtymä Oyj:n hallituksen nimeämille johto- ja avainhenkilöille, jotka eivät ole YIT-Yhtymä Oyj:n vuoden 2002 optio-ohjelman piirissä ja ruotsalaisen YIT Building Systems AB:n toimitusjohtajalle hallituksen ehdotuksesta tarkemmin ilmenevästi YIT Building Systems -toimialan tuloksen (EBITA) perusteella vuosina 2005-2007.

Optioiden merkintäaika on 14.5.-15.6.2004. Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden yhden euron nimellisarvoisen osakkeen. Merkintöjen seurauksena YIT-Yhtymä Oyj:n osakepääoma voi nousta enintään 600.000 eurolla eli osakkeita voidaan merkitä enintään 600.000 kpl. Osakkeita voidaan merkitä E optio-oikeuksien perusteella 1.4.-30.11.2006 ja 1.4.-30.11.2007 sekä F optio- oikeuksien perusteella 1.4.-30.11.2007.

Osakkeiden merkintähinta on 15,40 euroa. Merkintähinta perustuu

yhtiön osakkeen pörssikurssiin ja ylittää Helsingin Pörssin marras- ja joulukuussa 2003 sekä tammikuussa 2004 tehtyjen kauppojen keskikurssin 10 %:lla lisättynä ja kahdella jaettuna.
Merkintähintaa alennetaan E optio-oikeuksien osalta vuosina 2005 ja 2006 varsinaisissa yhtiökokouksissa päätettävien osakekohtaisten osinkojen määrällä ja F optio-oikeuksien osalta vuosina 2005, 2006 ja 2007 varsinaisissa yhtiökokouksissa päätettävien osakekohtaisten osinkojen määrällä.

Mikäli yhtiökokous ei päätä muuttaa yhtiöjärjestyksen 3 §:ää hallituksen ehdottamalla tavalla, ehdotetaan optio-ohjelmasta päätettäväksi siten, että optioiden ja niiden perusteella merkittävien osakkeiden lukumäärät ovat puolet edellä mainituista, osakkeen nimellisarvo on kaksi euroa ja osakkeen merkintähinta on kaksinkertainen verrattuna edellä mainittuun.

YIT-Yhtymä Oyj Hallitus