Takaisin

YIT OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

PÖRSSITIEDOTE 10.3.2010 KLO 16.00

 YIT OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET                                  

YIT Oyj:n tänään 10.3.2010 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2009 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti osingonmaksusta, hallituksen kokoonpanosta ja palkkioista, tilintarkastajan valinnasta ja palkkioista sekä hallituksen valtuuttamisesta yhtiön omien osakkeiden hankintaan ja osakeanteihin.

Osingonmaksu

Osinkoa päätettiin maksaa hallituksen ehdotuksen mukaisesti 0,40 euroa osakkeelta eli yhteensä 50,0 milj. euroa ja että loppuosa voittovaroista jätetään jakokelpoisiin varoihin. Yhtiön hallussa oleville omille osakkeille ei makseta osinkoa. Oikeus osinkoon on sillä, joka osingonjaon täsmäytyspäivänä 15.3.2010 on merkitty osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäiväksi päätettiin 7.4.2010.

Lisäksi yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen lahjoittamaan enintään 500.000 euroa korkeakoulujen ja yliopistojen toimintaan ja että samalla yhtiön hallitus valtuutetaan päättämään lahjoitusten maksuaikataulusta sekä muista lahjoitusten ehdoista.

Hallituksen kokoonpano ja palkkiot

Yhtiön hallitukseen päätettiin valita puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja viisi varsinaista jäsentä. Hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Henrik Ehrnrooth, varapuheenjohtajaksi Reino Hanhinen ja jäseniksi Kim Gran, Eino Halonen, Antti Herlin, Satu Huber ja Lauri Ratia.

Hallituksen kokouspalkkiot päätettiin pitää ennallaan eli hallitukselle maksetaan palkkiota seuraavasti: puheenjohtaja 6.000 e/kk (72.000 e/v), varapuheenjohtaja 4.500 e/kk (54.000 e/v), jäsen 3.500 e/kk (42.000 e/v) sekä kokouspalkkiota 500 euroa kokoukselta. Hallituksen valiokuntien jäsenille maksetaan niin ikään kokouspalkkiota 500 euroa valiokunnan kokoukselta. Koti- ja ulkomaanmatkoilta ehdotetaan maksettavaksi päivärahaa valtion matkustussäännön mukaan.

Tilintarkastajan valinta ja palkkio

Tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana Heikki Lassila KHT. Tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

Omien osakkeiden hankinta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankinnasta hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Hallitukselle myönnetty valtuutus käsittää enintään 10.500.000 yhtiön oman osakkeen hankkimisen yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla. Valtuutus on voimassa sen myöntämisestä 18 kuukautta.

Valtuutus kumoaa varsinaisessa yhtiökokouksessa 11.3.2009 annetun valtuutuksen hankkia omia osakkeita.

Osakeannit

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeanneista hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Valtuutus voidaan käyttää kokonaan tai osittain antamalla yhtiön osakkeita yhdessä tai useammassa osakeannissa siten, että osakeanneissa annettavien osakkeiden enimmäismäärä on 25.000.000. Hallituksella on valtuudet päättää kaikista osakeantien ehdoista.

Osakeantivaltuutus sisältää myös valtuutuksen hallitukselle päättää enintään 12.645.000 oman osakkeen luovuttamisesta sekä kaikista luovuttamisen ehdoista riippumatta siitä, mihin tarkoitukseen yhtiöllä olevat omat osakkeet on alkujaan hankittu.

Valtuutus on voimassa sen myöntämisestä viisi vuotta.

Valtuutus kumoaa varsinaisessa yhtiökokouksessa 11.3.2009 annetun valtuutuksen luovuttaa omia osakkeita.

Muut tiedot

YIT:n osakkeiden kokonaismäärä 10.3.2010 on 127.223.422 ja YIT:n hallussa on 2.145.000 yhtiön omaa osaketta.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Internetissä yhtiön kotisivuilla www.yit.fi viimeistään 24.3.2010.

Lisätietoja antavat: hallintojohtaja Antero Saarilahti, 020 433 2280, antero.saarilahti@yit.fi

YIT OYJ



Virva Salmivaara Viestintäjohtaja



Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi