Takaisin

YIT OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

PÖRSSITIEDOTE 13.3.2012 KLO 13.45


YIT OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

YIT Oyj:n tänään 13.3.2012 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2011 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti osingonmaksusta, hallituksen kokoonpanosta ja palkkioista, tilintarkastajan valinnasta ja palkkioista sekä hallituksen valtuuttamisesta yhtiön omien osakkeiden hankintaan.

Osingonmaksu

Osinkoa päätettiin maksaa hallituksen ehdotuksen mukaisesti 0,70 euroa osakkeelta eli yhteensä 87,7 milj. euroa ja että loppuosa voittovaroista jätetään jakokelpoisiin varoihin. Yhtiön hallussa oleville omille osakkeille ei makseta osinkoa. Oikeus osinkoon on sillä, joka osingonjaon täsmäytyspäivänä 16.3.2012 on merkitty osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäiväksi päätettiin 11.4.2012.

Hallituksen kokoonpano ja palkkiot

Yhtiön hallitukseen päätettiin valita puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja neljä varsinaista jäsentä. Hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Henrik Ehrnrooth, varapuheenjohtajaksi Reino Hanhinen ja jäseniksi Kim Gran, Antti Herlin, Satu Huber ja Michael Rosenlew.

Hallitukselle päätettiin maksaa palkkiota seuraavasti: puheenjohtaja 6 600 e/kk (79 200 e/v), varapuheenjohtaja 5 000 e/kk (60 000 e/v), jäsen 3 900 e/kk (46 800 e/v) sekä kokouspalkkiota 550 euroa kokoukselta. Hallituksen valiokuntien jäsenille maksetaan niin ikään kokouspalkkiota 550 euroa valiokunnan kokoukselta. Koti- ja ulkomaanmatkoilta maksetaan päivärahaa valtion matkustussäännön mukaan.

Tilintarkastajan valinta ja palkkio

Tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana Heikki Lassila KHT. Tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

Omien osakkeiden hankinta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankinnasta hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Hallitukselle myönnetty valtuutus käsittää enintään 10 760 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisen yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla. Valtuutus on voimassa 31.3.2013 saakka.

Valtuutus kumoaa varsinaisessa yhtiökokouksessa 11.3.2011 annetun valtuutuksen hankkia omia osakkeita.

Muut tiedot

YIT:n osakkeiden kokonaismäärä 13.3.2012 on 127 223 422 ja YIT:n hallussa on 1 955 220 yhtiön omaa osaketta.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä internetissä yhtiön kotisivuilla www.yit.fi viimeistään 27.3.2012.

 

Lisätietoja antaa:

Jonne Heino, lakiasiainjohtaja, YIT Oyj, puh. 020 433 2469, jonne.heino@yit.fi

 

YIT OYJ

Hanna-Maria Heikkinen
Sijoittajasuhdejohtaja

 

Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi

YIT viettää 100-vuotisjuhlaa vuonna 2012. Yhtiö perustettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1912. Tänä päivänä YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Palvelemme asiakkaita 14 maassa, Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, Venäjällä sekä Baltian maissa, 26 000 ammattilaisen voimin. Olemme kasvaneet asiakkaidemme kanssa ja kehittäneet palvelujamme yhteiskuntien muuttuessa. Aiomme jatkaa samalla polulla. Visionamme on olla edelläkävijä hyvän elinympäristön luojana ja ylläpitäjänä. Vuonna 2011 YIT:n liikevaihto oli noin 4,4 miljardia euroa. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi