Takaisin

YIT Oyj:n osakepalkkiojärjestelmän mukainen omien osakkeiden luovutus

YIT OYJ Pörssitiedote 26.4.2019 klo 12.05

YIT Oyj:n osakepalkkiojärjestelmän mukainen omien osakkeiden luovutus

YIT Oyj:n hallitus on päättänyt 26.4.2019 suunnatusta maksuttomasta osakeannista YIT-konsernin osakepalkkiojärjestelmän 20142019 ansaintajakson 2016 palkkion maksamista varten.

Osakeannissa annetaan enintään 179 339 YIT Oyj:n osaketta ja osakkeet luovutetaan vastikkeetta osake-palkkiojärjestelmään kuuluville avainhenkilöille osakepalkkiojärjestelmän ehtojen mukaisesti.

YIT:n hallitus on päättänyt 18.3.2014 osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä vuosille 2014-2019. Järjestelmän tarkoituksena on kannustaa asiakas- ja kasvulähtöisen strategian toteutukseen sekä omistaja-arvon kasvattamiseen osana muita palkitsemisen muotoja.

Vuoden 2016 ansaintajaksolla palkkionsaajina on 210 yhtiön johtoon ja henkilöstöön kuuluvaa henkilöä. Osakepohjaisen kannustinjärjestelmän tarkemmista ehdoista tiedotettiin pörssitiedotteella 18.3.2014.

Omien osakkeiden luovuttaminen suunnatulla maksuttomalla osakeannilla perustuu YIT:n varsinaisen yhtiökokouksen 12.3.2019 hallitukselle antamaan valtuutukseen.

Luovutuksen jälkeen yhtiön hallussa 872 504 omaa osaketta.

Lisätietoja antaa:

Pii Raulo, henkilöstöjohtaja, YIT Oyj, puh. 020 433 111, pii.raulo@yit.fi

YIT OYJ

Hanna Jaakkola

Sijoittajasuhdejohtaja

Jakelu: NASDAQ, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi 

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja ja asumisen palveluja sekä toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa lähes 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2018 pro forma -liikevaihtomme oli noin 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi