Takaisin

KORJAUS YIT:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1-3/2012 ENGLANNINKIELISEEN VERSIOON

PÖRSSITIEDOTE 27.4.2012 KLO 8.47

 

 

KORJAUS YIT:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1-3/2012 ENGLANNINKIELISEEN VERSIOON

 

YIT Oyj korjaa 27.4.2012 kello 8.00 lähettämäänsä osavuosikatsauksen 1-3/2012 englanninkielistä versiota. Kello 8.00 lähetetyn version tulosohjeistus ei täysin vastaa suomenkielistä versiota.

 

Alla YIT Oyj:n tulosohjeistus osavuosikatsauksen tammi-maaliskuulta 2012 yhteydessä.

 

 

TULOSOHJEISTUS: Konsernin toimialaraportoinnin mukainen liikevaihto säilyy vuoden 2011 tasolla ja liikevoitto kasvaa vuoteen 2011 verrattuna

 

YIT Oyj toistaa vuoden 2011 tilinpäätöksen yhteydessä antamansa arvion, jonka mukaan vuonna 2012 liikevaihto säilyy vuoden 2011 tasolla ja että liikevoitto kasvaa vuoteen 2011 verrattuna. Tulosohjeistus perustuu toimialaraportointiin eli osatuloutukseen.

 

Kannattavuuden parantaminen tehostamisohjelman etenemisen myötä Pohjois-Euroopan kiinteistötekniset palvelut -toimialalla erityisesti vuoden toisella puoliskolla tukee YIT:n vuoden 2012 liikevoiton kasvua.

 

Suuri epävarmuus yleisestä makrotaloudellisesta kehityksestä voi vaikuttaa negatiivisesti myös YIT:n asiakkaiden päätöksentekoon ja siten YIT:n liiketoiminnan kehitykseen ja tulokseen.

 

 

 

Lisätietoja antaa:

 

Hanna-Maria Heikkinen, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 040 826 2172, hanna-maria.heikkinen@yit.fi

 

 

YIT OYJ

 

Hanna-Maria Heikkinen

Sijoittajasuhdejohtaja

 

 

Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi

 

YIT viettää 100-vuotisjuhlaa vuonna 2012. Yhtiö perustettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1912. Tänä päivänä YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Palvelemme asiakkaita 14 maassa, Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, Venäjällä sekä Baltian maissa, 26 000 ammattilaisen voimin. Olemme kasvaneet asiakkaidemme kanssa ja kehittäneet palvelujamme yhteiskuntien muuttuessa. Aiomme jatkaa samalla polulla. Visionamme on olla edelläkävijä hyvän elinympäristön luojana ja ylläpitäjänä. Vuonna 2011 YIT:n liikevaihto oli noin 4,4 miljardia euroa. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

 

 

Dokumentit