Takaisin

KANSAINVÄLISISTÄ RAKENTAMISPALVELUISTA NELJÄS TOIMIALA YIT:LLE

26.10.2007 KLO 8:05 YHTIÖTIEDOTE PÖRSSITIEDOTE

 KANSAINVÄLISISTÄ RAKENTAMISPALVELUISTA NELJÄS TOIMIALA YIT:LLE                  

YIT:n Rakentamispalveluiden Baltian ja Venäjän toiminnoista muodostetaan oma toimialansa, Kansainväliset rakentamispalvelut, vuoden 2008 alussa. Rakentamispalveluiden Suomen liiketoiminta jatkaa omana Suomen rakentamispalvelut -toimialanaan. YIT:n neljä toimialaa ovat vuoden 2008 alusta lukien Kiinteistötekniset palvelut, Suomen rakentamispalvelut, Kansainväliset rakentamispalvelut sekä Teollisuus- ja verkkopalvelut. Ensimmäinen uuden toimialajaon mukainen osavuosikatsaus julkaistaan 25.4.2008.

Kansainväliset rakentamispalvelut -toimialan johtajaksi on nimitetty DI Kari Kauniskangas (33). Hän on aikaisemmin toiminut Rakentamispalveluiden Toimitilat -liiketoimintaryhmän johtajana. Suomen rakentamispalvelut -toimialan johtajaksi on nimitetty DI Ilpo Jalasjoki (56). Hän on aikaisemmin toiminut Rakentamispalvelut -toimialan johtajana.

Toimialajaon muuttamisen taustalla on Rakentamispalveluiden Baltian ja Venäjän liiketoimintojen kasvu ja niiden osuuden lisääntyminen konsernin liikevaihdosta.
YIT tavoittelee voimakasta kasvua erityisesti Venäjän markkinoilla. Rakentamispalvelut-toimialalla on tällä hetkellä liiketoimintaa Suomessa, Venäjällä, Liettuassa, Latviassa ja Virossa.

Konsernin johtoryhmää tiivistetään

Vuoden 2008 alusta konsernin johtoryhmää tiivistetään. Uuden johtoryhmän jäseniä ovat konsernijohtaja Hannu Leinosen lisäksi toimialajohtajat Pekka Frantti, Ilpo Jalasjoki, Kari Kauniskangas ja Juhani Pitkäkoski sekä konsernin talousjohtaja (CFO) Sakari Ahdekivi ja varatoimitusjohtaja Sakari Toikkanen.

Lisätietoja: konsernijohtaja Hannu Leinonen, YIT Oyj, puh 020 433 3301 toimitusjohtaja Ilpo Jalasjoki, YIT Rakennus Oy, puh. 020 433 2692

YIT Oyj

Hannu Leinonen konsernijohtaja

Jakelu: OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi