Takaisin

YIT:n kehittämän Dixin toimistotiloista valtaosa vuokrattu

YIT OYJ Lehdistötiedote 11.12.2017 klo 15:00

Dixi1
Dixi1

YIT:n kehittämän Vantaan Tikkurilan juna-aseman yhteyteen sijoittuvan toimisto- ja liikekeskus Dixin vuokraus on edennyt hyvin, ja enemmistö tiloista on vuokrattu. YIT saattoi joulukuussa loppuun kaupan Dixin toisen vaiheen toimistotiloista Keskinäiselle Eläkevakuutusyhtiö Eteralle.

Dixin laajennukseen keväällä 2017 valmistuneet toimistotilat ovat laajuudeltaan noin 8 000 neliötä.  Liiketilojen yläpuolelle sijoittuvat toimistotilat sijaitsevat kahdessa erillisessä toimistotornissa. Vuokralaisia ovat muun muassa Barona Group Oy, Danske Bank Oyj, Metsähallitus, Onvest Oy, Senaatti-kiinteistöt ja Suomen Terveystalo Oy. Dixin ensimmäisen vaiheen noin 6 000 neliömetriä laajat toimistokiinteistöt myytiin Eteralle joulukuussa 2013.

”YIT on ollut pitkäjänteisesti mukana kehittämässä Tikkurilaa, joka on kehittynyt vilkkaaksi ja moderniksi asemakeskukseksi”, kertoo Toimitilat ja infra- toimialan johtaja Timo Lehmus.

Dixin ensimmäinen vaihe valmistui toimistovuokralaisten käyttöön loppuvuodesta 2014, ja kauppakeskus puolestaan tammikuussa 2015. Dixi tarjoaa helppoa ja nopeaa asiointia asemalla liikkuville asiakkaille sekä päivittäisen ostospaikan lähialueen asukkaille. Dixi on ensimmäinen kauppakeskus- ja toimistohanke Suomessa, jolle on myönnetty LEED Platina -sertifikaatti.

Lisätietoja antavat:

Timo Lehmus, Toimitilat ja infra -toimialan johtaja, YIT Oyj, puh. 0400 409 181, timo.lehmus@yit.fi

Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli lähes 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi