Takaisin

YIT:n ja Kevan vetämää konsortiota ehdotetaan kasvuyrityskampuksen laajennuksen kehittäjäksi Helsingissä

YIT Oyj Lehdistötiedote 2.11.2018 klo 12.30

MARIA näkymäkuva aukio
MARIA näkymäkuva aukio

Marian vanhalle sairaala-alueelle suunnitellaan yli 50 000 neliön kasvuyrityskampusta, joka olisi yksi Euroopan suurimmista. Helsingin kaupunki haki hankkeeseen näkemyksellistä, rohkeaa ja kunnianhimoista ideaa ja konseptin kehittäjää ja toteuttajaa.

YIT:n ja Kevan vetämää konsortiota ehdotetaan kaupungin avoimen haun tuloksena nykyisen startup-keskittymän laajennuksen kehittäjäksi Marian vanhalle sairaala-alueelle. Suunnitelman mukaan laajennustyöt käynnistyisivät vuonna 2020 ja ensimmäinen osa otettaisiin käyttöön vuonna 2021.  

Yhteensä konsortioon kuuluu 23 yritystä*), jotka tuottavat kasvuyrityskampuksen tarvitsemia innovatiivisia palveluja ja ratkaisuja, tuovat hankkeeseen managerointi- ja kasvuyritysosaamista sekä kehittävät hankkeen toiminnallista konseptia sekä tätä ilmentävää arkkitehtuuria. Konsortiossa ovat mukana muiden muassa kasvuyritystapahtuma Slush sekä suuryritysten ja kasvuyritysten yhteistyötä alueella kehittävä Industryhack, konsultointi- ja teknologiapalveluita tarjoava Accenture sekä kestävää liikkumista kehittävä MaaS Global.

Kehittämisvarauksen voimaantulo uudelleen kaavoitettavan maa-alueen osalta edellyttää Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ja myöhemmin kaupunginhallituksen elinkeinojaoston hyväksynnän. Alueen kehittämisvarauksesta päätetään kaupunginhallituksen elinkeinojaostossa alustavan suunnitelman mukaan 26. marraskuuta 2018. 

Tavoite laajentua Euroopan suurimpien joukkoon

Alueen tavoitteena on laajentua Euroopan suurimpien kasvuyrityskampusten joukkoon. Kehittäjä- ja toteuttajahaun avulla etsittiin rohkeaa, näkemyksellistä ja kunnianhimoista ideaa ja konseptia. Toteuttajat haluttiin mukaan jo ennen kaavoituksen aloittamista, jotta aluetta voidaan suunnitella idean mukaisesti.  

Helsinki haluaa olla yksi maailman houkuttelevimmista kaupungeista kasvuyritystoiminnalle, ja pormestari Jan Vapaavuoren mukaan startup-alue on strategisessa asemassa tämän tavoitteen kannalta.

”Helsingin vetovoima startup-kentällä on vahvistunut ja ekosysteemimme on Startup Genomen tuoreen tutkimuksen mukaan jo nyt maailman yhteisöllisin ja luokassaan kunnianhimoisin. Teemme kaikkemme sen eteen, että Helsinki olisi maailman parhaita paikkoja startup- ja kasvuyritystoiminnalle ja samalla houkutteleva osaamiskeskittymä yrityksille ja osaajille. Marian laajeneva ja vahvistuva kasvuyrityskampus on tässä työssä olennainen edistysaskel”, Vapaavuori sanoo.

”Helsingin tavoite on olla luomassa elävää kantakaupunkia, jossa asutaan, työskennellään, viihdytään ja kehitetään uutta – ja jossa tapahtuu myös odottamattomia kohtaamisia. Kasvuyrityskampus Marian kehittäminen palvelee näitä elävän keskustan tavoitteita parhaalla mahdollisella tavalla", apulaispormestari Anni Sinnemäki sanoo.

”Hanke toteuttaa erinomaisesti visiotamme enemmän elämää kestävissä kaupungeissa. Konseptimme on jatkumo urbaanissa rakenteessa ja ottaa aivan uudenlaisella joustavuudella huomioon startup-yritysten nopeasti muuttuvat tila- ja palvelutarpeet”, sanoo kaupunkikehityksestä vastaava johtaja Juha Kostiainen YIT:ltä.

Kevalle hanke on merkittävämpi kuin pelkkä kiinteistösijoitus. ”Kansainväliset venture capital -kumppanimme näkevät Suomen mielenkiintoisena kohdealueena”, Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen sanoo. Pitkäjänteisenä sijoittajana Keva haluaa olla parantamassa startup- ja kasvuyritysten toimintamahdollisuuksia.

”Samalla tuemme Helsingin elinvoimaisuutta ja sitä kautta Kevan päätehtävää, eläkkeiden rahoitusta, pitkällä aikavälillä”, Kietäväinen korostaa.

Nykyisen startup-keskittymän vetovoima ylittää kapasiteetin

Kahden vuoden ajan toimineeseen startup-keskittymään Marian alueella on ollut jatkuvasti enemmän tulijoita kuin tilat antavat myöten.

Tuleva kampus koostuu nykyisestä osasta ja alueen uudistuvasta eteläisestä osasta. Nykyinen toiminta laajenee uusiin tiloihin olemassa olevissa sairaalarakennuksissa, ja alueen eteläosaan suunnitellaan uusia rakennuksia. Alustavan arvion mukaan eteläosaan voidaan rakentaa yli 50 000 neliömetriä uusia tiloja. Lisäksi alueen pohjoisosassa toimiva Maria 01 laajenisi nykyisestä 13 000:sta neliömetristä 19 000:een neliöön.

Eteläosan uudisosan sydämenä toimii katettu keskusaukio, jonka ympärillä ravintolat, kahvilat, tapahtumatilat, toimisto- ja coworking-tilat muodostavat gravitaatiopisteen, joka houkuttaa alueen toimijat ja vieraat kohtaamaan toisiaan. Eteläosaan sijoittuu myös konseptia tukevaa majoitusta.

“On hienoa olla mukana hankkeessa, joka jatkaa Helsingin startup-ekosysteemin systemaattista kehittämistä. Uskon, että kasvuyrityskampuksella tullaan kehittämään ratkaisuja aikamme merkittävimpiin haasteisiin”, Slushin toimitusjohtaja Andreas Saari toteaa.

Alueella on tällä hetkellä noin 130 toimijaa ja 800 työpaikkaa. Laajennussuunnitelman toteutuessa tavoitteena on saada alueelle noin 650 uutta toimijaa ja vähintään 4 000 työpaikkaa.

*) Industryhack Oy, Slush Oy, Accenture Oy, MaaS Global Oy, Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy, Arkworks Arkkitehdit Oy, Colliers International Finland Oy, Suunnittelutoimisto Amerikka Oy, Plus One Agency Oy, Uusi kaupunki Kollektiivi Oy, Sitowise Oy, Vainu.io Software Oy, Smartly.io Solutions Oy, The International Childcare & Education Centre, Heltti Oy, Vapaus Bikes Finland Oy, Ravintola Fat Lizard Otaniemi Oy, CHAOS Architects Oy, Nokia Oyj, Siemens Oy, Kone Oy, Aalto-yliopisto ja Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö

Verkossa:

www.campusmaria.fi

Yhteyshenkilöt

Pormestari Jan Vapaavuoren erityisavustaja Hanna Laine, puh. 040 504 4406, s-posti: hanna.e.laine@hel.fi

Innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikön päällikkö Santtu von Bruun, Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osasto, puh. 040 3577452, s-posti: santtu.vonbruun@hel.fi

Kantakaupungin asemakaavoitus -yksikön tiiminvetäjä Hanna Pikkarainen, Helsingin kaupunkiympäristön toimiala, puh. 050 542 1116, s-posti: hanna.pikkarainen@hel.fi

Kiinteistöjohtaja Petri Suutarinen, Keva, puh. 0400 330 322, s-posti: petri.suutarinen@keva.fi

Hankejohtaja Olli Viita, YIT Rakennus Oy, puh. 050 579 4973, s-posti: olli.viita@yit.fi

Viestintäjohtaja Hanna Malmivaara, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, s-posti: hanna.malmivaara@yit.fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

LIITE

Arkkitehdin visio (muuttuu suunnittelun edetessä), Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy