Takaisin

YIT valittu Lahden matkakeskuksen kehitysvaiheen allianssikumppaniksi

YIT valittu Lahden matkakeskuksen kehitysvaiheen allianssikumppaniksi
YIT valittu Lahden matkakeskuksen kehitysvaiheen allianssikumppaniksi

YIT, Sito ja Lahden kaupunki ovat 17.4.2014 solmineet sopimuksen Lahden matkakeskus -hankkeen kehitysvaiheesta. Kehitysvaiheessa tehdään hankkeen suunnittelu, valmistelevia töitä sekä asetetaan hankkeen toteutukselle tavoitekustannus. Hankkeen on tavoitteena valmistua syksyllä 2015.

”Lahden kaupunki tavoittelee edelläkävijyyttä kestävässä kehityksessä. Haemme uusia toimintamalleja niin hankkeiden suunnitteluun kuin niiden toteutukseen ja ylläpitoon. Lahden Matkakeskuksen allianssimalli on hyvä esimerkki uudesta toimintatavasta, jossa tavoittelemme kaupunkikuvallisesti korkealaatuista ja kestävää lopputulosta ’hankkeen parhaaksi’ -ajattelun mukaan”, Lahden kaupungin kunnallistekniikan johtaja Jorma Vaskelainen kertoo.

Allianssimallin mukaisesti hanke siirtyy kehitysvaiheen jälkeen toteutusvaiheeseen, jonka aloittamisesta tehdään erillinen päätös kesällä 2014.

Kuvalinkki: http://yit.materialbank.net/NiboWEB/YIT/showCartPublicContent.do?uuid=5828331&random=285258&lang=en

Lisätietoja:

Jarkko Salmenoja, yksikönjohtaja, YIT Infrapalvelut, puh. 040 356 7057, jarkko.salmenoja@yit.fi

Jorma Vaskelainen, kunnallistekniikan johtaja, Lahden kaupunki, puh. 050 63892, jorma.vaskelainen@lahti.fi