Takaisin

YIT toteuttaa vesitornit Hyvinkäälle ja Jyväskylään

YIT on valittu toteuttamaan vesitorniurakat Hyvinkäälle ja Jyväskylään. Hyvinkään vesitorniin toteutetaan mittava peruskorjaus ja Jyväskylään toteutetaan uusi vesitorni.

YIT on valittu toteuttamaan vesitorniurakat Hyvinkäälle ja Jyväskylään. Hyvinkään vesitorniin toteutetaan mittava peruskorjaus ja Jyväskylään toteutetaan uusi vesitorni.

Hyvinkään Puolimatkan vuonna 1968 rakennettu vesitorni peruskorjataan täydellisesti. Vesitorni on Lars Sonckin suunnittelema ja muodostunut maamerkiksi Hyvinkäällä. Puolimatkan vesitornin peruskorjaus on vaativa kohde, sillä sen koko vastaa korkeudeltaan noin 12 kerroksista kerrostaloa ja ympäröivä alue on luonnonsuojelualuetta. Vesitornin peruskorjaus on valmis kesällä 2015.

Jyväskylän Kangasvuoren vesitornin rakentaminen on aloitettu huhtikuussa ja sen arvioidaan valmistuvan loppuvuodesta 2014. Uudesta vesitornista tulee noin 10 metriä aiempaa vesitornia matalampi, mutta vesisäiliön tilavuus on kasvatettu 2000 kuutiosta 2500 kuutioon varautuen asuinalueiden kasvuun.

YIT on erikoistunut vaativiin vesihuollon laitosrakentamisen kohteisiin. YIT:n pitkä historia vesihuollon kehittämisestä ulottuu vuoteen 1912, jolloin ruotsalainen AIB (AB Allmänna Ingeniörsbyrån) perusti Helsinkiin toimipisteen. AIB (nykyinen YIT) toteutti Suomessa Porvoon ensimmäisen vesitornin, teki pohjavesitutkimuksia, suunnitteli ja toteutti vesilaitoksia ja linnoitustöihin liittyviä kaivonrakennusurakoita. Nyt rakennettavat vesitornit ovat YIT:lle järjestyksessään 116. (Jyväskylä) ja 117. (Hyvinkää).

Kuvalinkki:
http://yit.materialbank.net/NiboWEB/YIT/showCartPublicContent.do?uuid=5684708&random=672831&lang=en

Lisätietoja:
Anne Piiparinen, yksikönjohtaja, YIT Infrapalvelut, puh. 040 823 2808, anne.piiparinen@yit.fi
Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

 

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä - asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme yli 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2013 liikevaihtomme oli lähes 1,9 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi