Takaisin

YIT tehostaa kaupunkikehitystä Spacemakerin-ohjelmiston avulla

YIT OYJ Lehdistötiedote 8.2.2021 klo 08:00                     

Kuva Spacemakerin testihankkeesta
Kuva Spacemakerin testihankkeesta

YIT on ottanut ensimmäisenä suomalaisena rakennusyhtiönä käyttöön norjalaisen Spacemakerin kehittämän ohjelmiston, joka mahdollistaa kaupunkikehityshankkeiden nopean mallintamisen. YIT hyödyntää Spacemakerin teknologiaa uusien asuinympäristöjen suunnitteluun, asumisen laadun parantamiseen sekä rakennushankkeiden läpimenoaikojen lyhentämiseen.

YIT on aloittanut yhteistyön norjalaisen ohjelmistoyritys Spacemakerin kanssa. Tavoitteena on kehittää entistä asiakaslähtöisempiä, kestävämpiä ja hyötysuhteeltaan parempia asuinympäristöjä.

”Spacemakerin avulla laajojenkin alueiden suunnittelu ja kehitys tehostuvat, sillä tekoälyyn pohjautuva teknologia mahdollistaa useiden erilaisten vaihtoehtojen tarkastelun useiden parametrien kautta. Suunnitteluvaiheessa asuinrakennusten sijoittelua voidaan esimerkiksi helposti mukauttaa auringonvalon tai tuulensuuntien mukaan”, kertoo YIT:n kestävän kaupunkikehityksen johtaja Juha Kostiainen.

Spacemakerin avulla mitä tahansa ratkaisua voidaan muotoilla ja optimoida lähes loputtomasti. Ohjelmisto päivittää kaikki projektiin liittyvät laskelmat välittömästi jokaisen muutoksen myötä. Tämä tekee projektien iteroinnista selvästi aiempaa helpompaa ja nopeampaa, kun taas perinteisellä tavalla toteutetuissa hankkeissa alkumetreillä tehtyjä päätöksiä on toisinaan erittäin työlästä muuttaa myöhemmin.

"Spacemakerin teknologian avulla YIT:llä on mahdollisuus analysoida nopeasti arkkitehtien jo-tekemiä ehdotuksia sekä tuottaa uusia ehdotuksia, joissa huomioidaan erilaiset tekijät aina rakennusten määristä meluun, aurinkoon ja päivänvalon asti. Tulevaisuuden kaupunkien kehittäminen vaatii sekä luovuutta että dataa parhaiden mahdollisten päätösten tueksi”, kertoo Spacemakerin perustaja ja teknologiajohtaja Carl Christensen.

Kaupunkien jatkuva kasvu luo painetta rakentaa entistä nopeammalla tahdilla ja tiheämmin, mutta samalla olisi tärkeää huolehtia kaupunkiympäristöjen laadusta.

”Spacemaker käyttää oivallisesti hyödykseen avointa kaupunkidataa, jota on saatavilla esimerkiksi Väylästä eli vanhasta Liikennevirastosta. Ohjelmisto pystyy tarkastelemaan vaikkapa ennustettua liikennevirtaa vuonna 2040, jolloin on mahdollista pohtia, miten tähän täytyy varautua hankkeissa. Spacemaker vahvistaa entisestään YIT:n kaupunkikehitys- sekä hankekehitysprosessia”, sanoo Asuminen Suomi ja CEE -segmentin vt. johtaja Marko Oinas YIT:ltä.

Spacemaker havainnollistaa nopeasti vaihtoehdot, jotka hyödyntävät rakennuspaikan mahdollisuudet täysimääräisesti. Tämä johtaa parempiin tuloksiin ja tehokkaampaan resursointiin jo alusta alkaen, ja antaa samalla suunnittelijoille mahdollisuuden keskittyä laskennan sijasta luovuuteen.

YIT:llä Spacemakeria käyttävät hanke- ja kaavakehittäjät sekä arkkitehdit.

”Yhteistyön avulla pystymme entistäkin paremmin luomaan kestäviä ja viihtyisiä asuinympäristöjä huomioiden rakennuspaikan olosuhteet sekä rakentamiseen vaikuttavat säännökset ja parantamaan asuinmukavuutta.”, Oinas huomauttaa.

Lisätietoja:

Juha Kostiainen, johtaja, Kestävä kaupunkikehitys, YIT Oyj, puh. 040 072 1475, juha.kostiainen@yit.fi

Marko Oinas, vt. johtaja, Asuminen Suomi ja CEE -segmentti, YIT Oyj, puh. 040 506 7430, marko.oinas@yit.fi

Johanna Savolainen, viestintäpäällikkö, YIT Oyj, puh. 044 305 4594, johanna.savolainen@yit.fi

Maria Dantz, viestintäpäällikkö, Spacemaker, puh. +447783126277, maria@spacemaker.com

Antti Paavilainen, Strategic Account Executive, Spacemaker, puh. 050 3799 904, antti@spacemaker.com

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen kaupunkikehittäjä ja rakennusyhtiö. Tavoitteenamme on luoda entistä kestävämpiä, toimivampia ja vetovoimaisempia kaupunkeja ja elinympäristöjä. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Olemme myös vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja. Omistamme kiinteistöjä yhdessä kumppaneidemme kanssa, mikä tukee merkittävien kehityshankkeidemme toteuttamista. Tarjoamme asiakkaillemme myös kiinteistöjen arvoa parantavia palveluita. Työllistämme noin 7 400 ammattilaista kymmenessä maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuoden 2020 liikevaihtomme oli noin 3,1 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.