Uusia korkealaatuisia koteja Niemenrantaan – YIT käynnisti asuinkerrostalon rakentamisen Tampereella
YIT Oyj Lehdistötiedote 3.6.2020 klo 9.30
YIT ja teknologiayhtiö Wärtsilä ovat sopineet teknologiakeskus Smart Technology Hubin logistiikkakeskuksen rakentamisesta Vaasan Vaskiluotoon. KVR-urakka sisältää logistiikkakeskuksen rakentamisen lisäksi tontilla olevien rakennusten purkutyöt sekä maa-alueen puhdistuksen. Rakennustyöt alkavat kesäkuussa 2020. Logistiikkakeskuksen on tarkoitus valmistua lokakuun 2021 loppuun mennessä.
”Logistiikkakeskus tulee olemaan kooltaan noin 14 500 m2 ja tilavuudeltaan jopa 250 000 m3. Se vastaa teknologiakeskuksen tarvitsemien materiaalien logistiikasta digialustan avulla, jota varten keskus varustetaan modernilla tietotekniikalla. Tällä hankkeella Reininkadun perinteinen logistiikkatontti jalostuu edelleen logistiikan saralla”, kertoo aluejohtaja Mikael Snellman YIT:ltä.
Smart Technology Hub on Wärtsilän tutkimus-, tuotekehitys- ja tuotantokeskus, jossa testataan ja kehitetään meri-, öljy- ja kaasuteollisuuden ratkaisuja sekä uusia energiajärjestelmiä.
“Olen erittäin tyytyväinen, että Smart Technology Hub -hanke etenee aikataulun mukaisesti ja että pääsemme nyt rakentamaan myös teknologiakeskuksen toiminnan kannalta erittäin tärkeää logistiikkakeskusta yhdessä YIT:n kanssa. Haluan kiittää sekä Vaasan kaupunkia että alueen asukkaita ja yrityksiä hyvin sujuneesta yhteistyöstä haastavasta rakennusaikataulusta huolimatta. On hienoa nähdä, miten hyvin Vaskiluotoon tekemämme investointi ja sen ympärille muodostuva ekosysteemi on otettu vastaan”, sanoo Wärtsilä Finlandin toimitusjohtaja Vesa Riihimäki.
Wärtsilän Smart Technology Hub -hankkeen rahoituskumppanina toimii SEB Leasing Oy. Logistiikkakeskuksen asemakaava on kuulutettu lainvoimaiseksi toukokuussa ja sille on myönnetty rakennuslupa kesäkuussa.
Logistiikkakeskuksen investointipäätöksen myötä Smart Technology Hubiin liittyvä kokonaisinvestointi nousee yli 230 miljoonaan euroon. Hankkeen etenemistä ja sen ympärille muodostuvan ekosysteemin rakentumista voi seurata verkkosivuilta: www.smarttechnologyhub.com.
Lisätietoja:
Mikael Snellman, aluejohtaja, YIT Suomi Oy, puh. 040 7215 835, mikael.snellman@yit.fi
Vesa Riihimäki, toimitusjohtaja, Wärtsilä Finland Oy, puh. 010 709 2964, vesa.riihimaki@wartsila.com
Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 5616568, hanna.malmivaara@yit.fi
Liite: Havainnekuva logistiikkakeskuksesta; Wärtsilä
YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö ja kaupunkikehittäjä. Kehitämme ja rakennamme asuntoja ja asumisen palveluja sekä toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja. Yhdessä asiakkaidemme kanssa lähes 8 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 10 maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuoden 2019 liikevaihtomme oli noin 3,4 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi
Wärtsilä on kansainvälisesti johtava älykkään teknologian ja kokonaiselinkaariratkaisujen toimittaja merenkulku- ja energiamarkkinoilla. Wärtsilä maksimoi asiakkaiden alusten ja voimalaitosten ympäristötehokkuuden ja taloudellisuuden keskittymällä kestäviin innovaatioihin, data-analytiikkaan ja kokonaishyötysuhteeseen. Vuonna 2019 Wärtsilän liikevaihto oli 5,2 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 19.000. Yrityksellä on yli 200 toimipistettä yli 80 maassa eri puolilla maailmaa. Wärtsilän osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. www.wartsila.com