Takaisin

YIT jälleen rakennusalan ihannetyönantaja tekniikan ammattilaisille

YIT Oyj Lehdistötiedote 28.10.2021 klo 14.00

YIT jatkaa vahvasti sekä korkeakoulutettujen ammattilaisten että opiskelijoiden rakennusalan ihannetyönantajana
YIT jatkaa vahvasti sekä korkeakoulutettujen ammattilaisten että opiskelijoiden rakennusalan ihannetyönantajana

Tekniikan ammattilaiset valitsivat YIT:n rakennusalan ihannetyönantajaksi Universumin Ammattilaiset-tutkimuksessa toista vuotta peräkkäin. Toukokuussa julkaistussa Universumin Opiskelijatutkimuksessa YIT oli rakennusalan ihannetyönantaja jo kolmannen kerran peräkkäin. 

YIT jatkaa vahvasti sekä korkeakoulutettujen ammattilaisten että opiskelijoiden rakennusalan ihannetyönantajana. Ammattilaisten koko tekniikan alan ihannetyönantaja-rankingissa YIT nousi reippaasti sijalle 11. Myös syyskuussa julkaistussa Rakennuslehden lukijapaneelissa rakennusalan koulutettujen ammattilaisten mielestä YIT oli Suomen kiinnostavin rakennusliike. 

Erittäin monipuolista osaamista tarvitaan myös tulevaisuudessa, sillä yhtiö haluaa jatkossakin olla vetovoimaisin ja luotettavin kaupunkikehittäjä ja rakennusyhtiö. 

“Into ja onnistuminen syntyy meillä taitavista ja yhteen hiileen puhaltavista tiimeistä sekä erittäin kiinnostavista asiakasprojekteista. Selkeys, avoimuus, kova osaaminen ja tiivis yhteistyö eri tahojen kanssa ovat menestyksen avaimia. Vaativissa kaupunkikehityskohteissamme tarvitsemme loppukäyttäjien arjen ymmärtäviä vastuullisia ammattilaisia. Kestävä kehitys, terveys- ja turvallisuusasiat ovat arjessamme pandemian myötä vain korostuneet”, sanoo henkilöstöjohtaja Pii Raulo.

Hankkeiden onnistunut toteuttaminen edellyttää rakentamisen laajan ammattiosaamisen lisäksi myös ensiluokkaista laatua, tinkimättömyyttä turvallisuudessa, erinomaisia vuorovaikutustaitoja ja innovatiivista ajattelua. 

Toimitilarakentamisessa toteutetaan Espoon kumppanuuskouluhankkeessa yhteensä kahdeksan koulua ja päiväkotia PPP-mallilla (Public Private Partnership). Turun perinteikäs hotelli Hamburger Börs on rakennettu uudelleen vanha suojeltu osa säilyttäen, ja hotelli avaa ovensa ensi maanantaina. Vuoden työmaana 2020 palkittu ja allianssimallilla toteutettu Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjauksen 1. vaihe sai jatkoa, kun elokuussa allekirjoitettiin allianssisopimus peruskorjauksen toisen vaiheen toteutuksesta.  

Allianssimallilla toteutetun Tampereen ratikan rakennustyöt valmistuivat etuajassa ja hanke alitti budjetin. Liikennöinti päästiin aloittamaan kuluvan vuoden elokuussa. Pääkaupunkiseudulla Raide-Jokeri etenee aikataulussaan ja aloittaa liikennöinnin 2024. Kruunusillat-hankkeen rakentaminen käynnistyi lokakuussa ja siinä töitä riittää useiksi vuosiksi eteenpäin. 

Roolimme kaupunkikehittäjänä näkyy myös monissa mittavissa asumisen aluehankkeissamme. Näsijärven rannalle Tampereelle rakentuvat Ranta-Tampella sekä Niemenranta, jonne tämän vuoden lopussa valmistuva As Oy Tampereen Rantapuisto on YIT:n ensimmäinen yksittäisille omistajille ja asuntosijoittajille suunnattu puukerrostalokohde, jonka puumoduulit ovat omaa tuotantoa. Muita mittavia käynnissä olevia aluehankkeita ovat esimerkiksi Fabriikki Turussa, Kiela Rovaniemiellä ja Lentola Vantaalla. Helsingin Vallilassa sijaitseva Konepajan alue valmistui tämän vuoden alussa noin 15 vuoden rakentamisen jälkeen.

Oman henkilöstön osaamisen kehittämisen lisäksi YIT:llä panostetaan voimakkaasti alalle tulijoihin. Covid-19 pandemiasta huolimatta tarjosimme Suomessa kesätyö- tai harjoittelupaikan lähes 700:lle opiskelijalle ja saimme ennätyksellisen hyvää palautetta harjoittelijoilta. Terveys- ja turvallisuusasiat käytiin huolellisesti lävitse harjoitteluissa ja 98 % palautteen antaneista koki työskentely-ympäristönsä turvalliseksi. Peräti 99 % haluaisi työskennellä YIT:llä jatkossakin ja suosittelisi YIT:tä työnantajana tutuille. Toteutimme myös ensimmäistä kertaa Future digital talents -ohjelman vasta valmistuneille ja pian valmistuville IT-alan tulevia ammattilaisille. 

Universumin Ammattilaiset-tutkimukseen vastasi yhteensä noin 9 800 henkilöä, joista reilut 1 900 tekniikan alan vastaajaa. 

YIT kolmatta vuotta peräkkäin rakennusalan ihannetyönantaja tekniikan opiskelijoille | YITGROUP.COM
Ratikan rakentajat – Tampereen uusi symboli on ollut tekijöilleen ikimuistoinen hanke | YITGROUP.COM
Vastaava työnjohtaja haluaa olla mukana rakennusalan kehityksessä | YITGROUP.COM
YIT:n allianssihanke Helsingin yliopiston päärakennus | YITGROUP.COM

Lisätietoja:
Pii Raulo, henkilöstöjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 572 3568, pii.raulo@yit.fi 
Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi 

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen kaupunkikehittäjä ja rakennusyhtiö. Tavoitteenamme on luoda entistä kestävämpiä, toimivampia ja vetovoimaisempia kaupunkeja ja elinympäristöjä. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Olemme myös vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja. Omistamme kiinteistöjä yhdessä kumppaneidemme kanssa, mikä tukee merkittävien kehityshankkeidemme toteuttamista. Tarjoamme asiakkaillemme myös kiinteistöjen arvoa parantavia palveluita. Työllistämme noin 7 400 ammattilaista kymmenessä maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuoden 2020 liikevaihtomme oli noin 3,1 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi