Takaisin

Uusia merellisiä rivi- ja kerrostaloasuntoja Tammisaareen – YIT käynnisti omaperusteisen hankkeen Raaseporissa

YIT Oyj Lehdistötiedote 9.1.2025 klo 9.00

YIT Raaseporin Norra Marina
YIT Raaseporin Norra Marina

YIT on käynnistänyt Asunto Oy Raaseporin Norra Marina -nimisen omaperusteisen rivi- ja kerrostalon rakentamisen Tammisaaren Pohjoissataman rannassa. Rakentaminen käynnistyi joulukuussa 2024 ja uudet kodit valmistuvat joulukuussa 2025. Hankkeen arvo on noin 13 miljoonaa euroa ja se kirjataan vuoden 2024 viimeisen neljänneksen tilauskantaan.

Hankkeeseen sisältyy yhteensä 34 tasokasta asuntoa, joista 12 on kaksikerroksisia rivitaloasuntoja ja 22 on kerrostaloasuntoja. Hankkeen laajuus on noin 3 100 kerrosneliömetriä.

Merellisessä Pohjoissatamassa yhdistyy kaunis saaristo ja meriluonto sekä läheisyys Tammisaaren keskustan monipuolisiin palveluihin. Taloyhtiöön suunnitteilla oleva laituri tulee noin 20 metrin päähän yhteispihasta. Kodinomistajalla on mahdollisuus hankkia venepaikka Pohjoissatamasta taloyhtiön omasta laiturista. Kohde on oivallinen myös kakkoskodiksi. Norra Marinan jokaisessa kodissa on lasitettu parveke tai terassi. Lisäksi rivitaloasunnoissa on takkavaraus.

Asunto Oy Raaseporin Norra Marina on Ympäristötekojen koti, jonka suunnittelun ja rakentamisen jokaisessa vaiheessa tehdään valintoja luonnon hyväksi. Ympäristötekojen koti mahdollistaa myös asukkaan omat arkiset ympäristöteot. Norra Marina rakennetaan A-energialuokkaan. Lattiat ja käyttövesi lämpiävät ekologisella maalämmöllä ja aurinkopaneelit auttavat kattamaan talotekniikan ja yhteisten tilojen sähkönkulutusta. Taloyhtiössä käytettävät ontelolaatat ja julkisivun tiilet ovat vähähiilisiä, mikä pienentää hiilipäästöjä. Rakentamisen aikana työmaalla käytetään ainoastaan uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä. Työmaalla lajitellaan syntyvät rakennusjätteet ja pyritään minimoimaan sekajätteen määrä. Valtaosaan taloyhtiön autopaikoista tehdään varaus sähköauton latauspisteille.

Asuntoja on kaksioista viiden huoneen tilaviin perheasuntoihin. Norra Marinan asukkaiden yhteiskäytössä on suojaisa puutarhapiha lasten leikkipaikkoineen.

”Olen iloinen siitä, että käynnistämme uuden hankkeen Raaseporin Tammisaaressa. Kyseessä on uniikki kohde, jonka hieno sijainti aivan meren rannalla hienojen ulkoilumaastojen äärellä ja palveluiden lähellä tarjoaa tasokasta asumista. Kohde on herättänyt hienosti kiinnostusta ja jo noin kaksi kolmasosaa asunnoista on varattu”, sanoi Asumisen Uudenmaan ja Hämeen yksikönjohtaja Mikko Lempinen YIT:stä.

Lue lisää Tammisaaren alueesta:
Myytävät asunnot ja uudiskohteet Raasepori Tammisaari: Asuntoja 34 kpl | YIT.fi

Lisätietoja:
YIT:n konserniviestintä, puh. 044 743 7536, press@yit.fi

YIT on johtava rakennusyhtiö ja hankekehittäjä. Yli 110 vuoden kokemukseemme pohjaten kehitämme ja rakennamme kestäviä elinympäristöjä: toimivia koteja asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin ja infrastruktuuria vihreän siirtymän edistämiseksi. Yhtiön palveluksessa on noin 4 300 ammattilaista kahdeksassa maassa ja vuonna 2023 liikevaihtomme oli 2,2 miljardia euroa. YIT Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

Lue lisää: www.yitgroup.com/fi ja seuraa meitä Linkedin I X I Instagram I Facebook