Takaisin

Lemminkäinen perusparantaa arvokiinteistön Helsingin keskustassa

LEMMINKÄINEN OYJ                SIJOITTAJAUUTINEN     31.5.2017 KLO 16.00

LEMMINKÄINEN PERUSPARANTAA ARVOKIINTEISTÖN HELSINGIN KESKUSTASSA

Lemminkäinen ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin keskustassa sijaitsevan Mikonkatu 9:n kiinteistön perusparannustöistä. Rakennustyöt alkavat kesäkuussa 2017. Osapuolet ovat sopineet, ettei sopimuksen arvoa julkisteta.

Sopimukseen sisältyy nykyisin toimistokäytössä olevan talon täydellinen perusparannus: kaikki sisäpuoliset rakenteet, talotekniikka, pintamateriaalit ja kalusteet uusitaan. Tehokkaat, muuntojoustavat ja tämän päivän työnteon vaatimuksia vastaavat tilat valmistuvat vuokralaisten käyttöön syksyllä 2018.

Vuonna 1929 rakennettu Jussi ja Toivo Paatelan suunnittelema Mikonkatu 9:n kiinteistö sijaitsee Ateneumin taidemuseon vieressä Helsingin ydinkeskustassa.

Lemminkäinen on aiemmin toteuttanut Ilmariselle useita onnistuneita hankkeita, muun muassa Hämeentie 22:n peruskorjauksen, joka valmistui keväällä 2017. ”Kokemuksemme aiemmista projekteista Lemminkäisen kanssa ovat osoittaneet, että heillä on osaamista vaativiinkin korjausurakoihin, ja yhteistyö heidän kanssaan on sujuvaa”, sanoo Ilmarisen rakennuttajapäällikkö Niina Rajakoski.

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:
Pauli Mäkelä
Liiketoimintasegmentin johtaja, Suomen talonrakentaminen
Puh. 02071 53426
pauli.makela@lemminkainen.com 

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet

www.lemminkainen.fi
 

Lemminkäinen on vaativan infrarakentamisen ja talonrakentamisen osaaja Pohjois-Euroopassa ja yksi markkina-alueensa suurimmista päällystäjistä. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja 4 700 ammattilaisemme kanssa kestävää ja vastuullista yhteiskuntaa. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 1,7 miljardia euroa. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi