Takaisin

Lemminkäisen Niittykummun asema voitti Turvallisin metrotyömaa -palkinnon

Lemminkäisen Niittykummun työmaa on palkittu Länsimetro-projektin vuoden 2014 toisen vuosipuoliskon turvallisimpana työmaana.

Kahdesti vuodessa järjestettävässä Länsimetron työmaaturvallisuuskilpailussa työmaita vertailtiin tapaturmataajuuden ja viikoittaisten MVR-mittausten perusteella. Kilpailuun osallistuvat kaikki hankkeen käynnissä olevat urakat.

Työmaan turvallisuus lähtee Niittykummussa perusasioista.

"Kun tilaa on vähän ja tavaraa paljon, on tärkeää, että työmaa pysyy aina mahdollisimman siistinä. Yleinen järjestys on turvallisuuden kannalta olennainen asia ja siihen olemme täällä erityisesti panostaneet", sanoo projektipäällikkö Sami Eskelinen.

"Työturvallisuudessa on huomioitava myös se, että tilanteet muuttuvat päivittäin. Telineitä kootaan ja puretaan tasaiseen tahtiin. Jatkuvaa riskienhallintaa on, että käymme päivittäin läpi kaikki työmaan telineet", Eskelinen jatkaa.

Niittykummun työmaalla työskentelee samanaikaisesti useita sivu-urakoitsijoita. Töiden yhteensovittaminen ja aikatauluttaminen vaatii rautaista projektinhallintaa. Tämä on välttämätöntä sujuvan työnteon ja työturvallisuuden takaamiseksi.

Niittykummun työmaa sai voittonsa kunniaksi haltuunsa Länsimetro-hankkeen Turvallisin työmaa-kiertopalkinnon, palan kullattua ratakiskoa.

Niittykummun työmaa

Dokumentit