Takaisin

Lemminkäinen kunnostaa Lahden urheilukeskusta

LEMMINKÄINEN OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 19.5.2015 KLO 10.30 LEMMINKÄINEN KUNNOSTAA LAHDEN URHEILUKESKUSTA Lemminkäinen ja Lahden kaupunki ovat sopineet Lahden urheilukeskuksen suurmäen (HS130) ja tuomaritornin kunnostamisesta. Lisäksi urheilukeskukseen rakennetaan uusi latusilta vanhan tilalle. Urakkakokonaisuuden arvo on 4,17 miljoonaa euroa. Työt alkavat välittömästi ja valmistuvat joulukuun 2015 alussa. Urakkaan sisältyy betonirakenteisen suurmäen saneeraus sekä jääl

LEMMINKÄINEN OYJ                LEHDISTÖTIEDOTE      19.5.2015 KLO 10.30

 

LEMMINKÄINEN KUNNOSTAA LAHDEN URHEILUKESKUSTA

Lemminkäinen ja Lahden kaupunki ovat sopineet Lahden urheilukeskuksen suurmäen (HS130) ja tuomaritornin kunnostamisesta. Lisäksi urheilukeskukseen rakennetaan uusi latusilta vanhan tilalle. Urakkakokonaisuuden arvo on 4,17 miljoonaa euroa. Työt alkavat välittömästi ja valmistuvat joulukuun 2015 alussa.

Urakkaan sisältyy betonirakenteisen suurmäen saneeraus sekä jääladun ja alastulorinteen uusiminen. Tuomaritornin tilat rakennetaan uudelleen, lisäksi vanha puinen latusilta korvataan uudella betonirakenteisella. Betonia urakkaan tarvitaan noin 1 000 kuutiota.

Rakentamistyöt ovat osa Lahdessa pidettävien vuoden 2017 mäkihypyn MM-kisojen valmistelua.

”Lemminkäinen huomioi työsuunnitelmassaan erikoiskohteen tarpeet innovatiivisesti ja taloudellisesti. Esimerkiksi materiaalien nostot, joita työssä tarvitaan paljon, on suunniteltu mahdollisimman yksinkertaisiksi”, sanoo projektipäällikkö Tomi Tenhunen Lahden kaupungin tilakeskuksesta.

Korkein työskentelykohta on noin 70 m maanpinnasta, ja alastulorinne on erittäin jyrkkä.

”Työsuunnittelussa on huomioitu erityisesti työturvallisuus. Käytämme erillisiä työmaateitä, joille tasoitamme eri korkeuksille työskentelytasot. Näin koneet, kuten nosturit, voivat toimia tasaisella pinnalla”, sanoo johtaja Markku Lilja Lemminkäiseltä.

 

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

 

LISÄTIETOJA:
Markku Lilja, johtaja
päällystys-liiketoimintasegmentti

Puh. 0207 59054
markku.lilja@lemminkainen.com


JAKELU:
Lahden alueen media

www.lemminkainen.fi

 

 

Rakennamme yhdessä asiakkaidemme kanssa toimivia, turvallisia ja terveellisiä olosuhteita asumiseen, työntekoon ja liikkumiseen. Markkina-alueemme on Pohjois-Eurooppa, ja palveluksessamme on noin 5 600 ammattilaista. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli noin 2,0 miljardia euroa. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi