Takaisin

Lemminkäinen Oyj laskee liikkeeseen 70 miljoonan euron hybridilainan

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA. LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.3.2014 KLO 16.15 LEMMINKÄINEN OYJ LASKEE LIIKKEESEEN 70 MILJOONAN EURON HYBRIDILAINAN Lemminkäinen Oyj laskee liikkeeseen 70 miljoonan euron hybridilainan (oman pääoman ehtoinen joukkove

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

 

LEMMINKÄINEN OYJ            PÖRSSITIEDOTE             4.3.2014 KLO 16.15

 

LEMMINKÄINEN OYJ LASKEE LIIKKEESEEN 70 MILJOONAN EURON HYBRIDILAINAN


Lemminkäinen Oyj laskee liikkeeseen 70 miljoonan euron hybridilainan (oman pääoman ehtoinen joukkovelkakirjalaina). Hybridilainan korko on kiinteä 8,75 prosenttia 30.3.2018 saakka, minkä jälkeen korko on vaihtuva. Lainalla ei ole eräpäivää, mutta liikkeeseenlaskijalla on oikeus lunastaa se takaisin 4 vuoden kuluttua. Hybridilainan liikkeeseenlaskupäivä on 11.3.2014. Hybridilaina ylimerkittiin ja lainan kokoa kasvatettiin alkuperäisestä 50 miljoonasta eurosta kovan kysynnän vuoksi. Lainasta saatavat varat käytetään olemassa olevien velkojen takaisinmaksuun ja yhtiön yleisiin tarpeisiin. 


"Olemme tyytyväisiä liikkeeseenlaskun lopputulokseen. Hybridilaina vahvistaa vakavaraisuuttamme ja parantaa rahoitusasemaamme. Lisäksi se tukee viime vuonna julkistamamme strategian toteuttamista", sanoo talous- ja rahoitusjohtaja Robert Öhman.


Hybridilaina on laina, joka on muita velkasitoumuksia heikommassa asemassa. Sitä käsitellään konsernin IFRS-tilinpäätöksessä omana pääomana. Hybridilainan velkakirjanhaltijalla ei ole osakkeenomistajille kuuluvia oikeuksia, eikä se laimenna nykyisten osakkeenomistajien omistuksia.

 

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä


LISÄTIETOJA:
Robert Öhman, talous- ja rahoitusjohtaja
Puh. 02071 53515
robert.ohman@lemminkainen.com

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi

Rakennamme yhdessä asiakkaidemme kanssa toimivia, turvallisia ja terveellisiä olosuhteita asumiseen, työntekoon ja liikkumiseen. Markkina-alueemme on Pohjois-Eurooppa, ja palveluksessamme on noin 7 800 ammattilaista. Vuonna 2013 liikevaihtomme oli noin 2,2 miljardia euroa. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi

 

RAJOITUSTEKSTI
Tämä tiedote on laadittu ainoastaan taustatiedoksi eikä se ole tarjous ostaa tai myydä hybridilainaa missään maassa. Tämän tiedotteen sekä hybridilainan liikkeeseenlaskua koskevan dokumentaation jakelu tietyissä maissa on lain mukaan kiellettyä. Hybridilainaa ei tarjota yleisölle Suomessa tai Suomen ulkopuolella. Suomen ulkopuolella asuvat henkilöt saavat ottaa vastaan tämän tiedotteen ja tässä tiedotteessa mainittua hybridilainaa koskevia asiakirjoja ainoastaan soveltuvien poikkeussäännösten tai rajoitusten puitteissa. Tämän tiedotteen ja tässä tiedotteessa mainittua hybridilainaa koskevia asiakirjoja haltuunsa saavien henkilöiden odotetaan hankkivan asianmukaiset tiedot näistä rajoituksista ja noudattavan niitä. Tätä tiedotetta ja tässä tiedotteessa mainittua hybridilainaa koskevia asiakirjoja ei saa levittää tai julkaista sellaisissa valtioissa tai hallintoalueilla tai muutoin olosuhteissa, joissa se olisi lainvastaista tai edellyttäisi muun kuin Suomen lain mukaisia toimia, mukaan lukien Yhdysvallat, Australia, Kanada, Hongkong, Etelä-Afrikka ja Japani. Tämä tiedote ei muodosta tarjousta myydä tai tarjousta ostaa hybridilainaa sellaisessa valtiossa sellaiselle henkilölle, jonka osalta tarjous laskea liikkeeseen tai ostaa olisi lainvastainen. Lemminkäisellä tai sen edustajilla ei ole minkäänlaista oikeudellista vastuuta tällaisista rikkomuksista riippumatta siitä, ovatko tällaiset rajoitukset hybridilainaan sijoittamista harkitsevien tiedossa vai eivät. Hybridilainaa ei rekisteröidä Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (Securities Act of 1933) eikä minkään Yhdysvaltain osavaltion arvopaperilakien mukaisesti eikä sitä saa tarjota, myydä, jälleenmyydä, lahjoittaa, luovuttaa, jakaa, ostaa tai siirtää Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisille henkilöille tai tällaisten henkilöiden lukuun, paitsi Yhdysvaltain ja sen osavaltioiden arvopaperilakien sallimissa poikkeustapauksissa rekisteröintivelvollisuudesta.