Takaisin

Amis-Dialogi: Olemme houkutteleva työpaikka

Lemminkäinen on houkutteleva työpaikka sekä omille työntekijöilemme että ammattiin opiskeleville. Tämän paljastaa parempaan työelämään tähtäävä Amis-Dialogi-hanke. 88 % kyselyyn vastanneista opiskelijoista tunnisti Lemminkäisen potentiaalisena työantajana, ja jopa 20 prosenttia opiskelijoista haluaa työskennellä meillä tulevaisuudessa.

Työnantajakuvan lisäksi hankkeessa selvitettiin, miksi nuoret ovat hakeutuneet opiskelemaan ammattioppilaitokseen, mitä ammattiin opiskelevat haluavat tulevaisuuden työltä ja millaisia asioita he arvostavat työpaikassa.

Amis-Dialogin opiskelijatuloksista on koostettu julkinen selvitys, joka sukeltaa ammattiin opiskelevien työelämätoiveisiin.

Selvityksen perusteella vahvuuksinamme pidetään hyvää ilmapiiriä, työssä viihtymistä ja uramahdollisuuksia. Me puolestaan odotamme tulevaisuuden työntekijöiltä vahvan osaamisen lisäksi muun muassa halua oppia, itseohjautuvuutta ja tiimityötaitoja.

Amistyötä halutaan tehdä

93 % vastaajista on valinnut koulutusalansa oman kiinnostuksen perusteella. Tulevia ammattilaisia yhdistää paitsi halu tehdä töitä, myös usko omaan osaamiseen ja tulevaisuuteen. Ammattioppilaitos valittiin opinahjoksi, koska töihin pääsyyn sitä kautta uskotaan.

Amis-Dialogi on suurin Suomessa koskaan tehty ammattiin opiskelevien työelämätoiveita käsittelevä selvitys, jonka perustana olevaan kyselyyn vastasi 3 573 ammattikouluopiskelijaa kymmenestä eri ammattioppilaitoksesta ympäri Suomea. Näkemystä aiheeseen toivat myös hankkeessa mukana olevat yritykset: Hartwall, Helsingin Energia, ISS Palvelut, Lemminkäinen, McDonald’s ja Metsä Group, sekä yritysten ja opiskelijoiden yhteinen jättityöpaja.

Lisätietoja:

Nina Nikander, nina.nikander@lemminkainen.com, puh. 54587

Joonas Pikkarainen Dialogi-hanke joonas.pikkarainen@ellunkanat.fi p. 040 1522221

Amis-Dialogin julkinen loppuraportti löytyy osoitteesta www.uusityöontäällä.fi