Takaisin

Töölönlahden ensimmäinen uusi toimistotalo nousi harjakorkeuteen

LEMMINKÄINEN OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 9.5.2012 KLO 14.00
TÖÖLÖNLAHDEN ENSIMMÄINEN UUSI TOIMISTOTALO NOUSI HARJAKORKEUTEEN
Töölönlahden neljästä uudesta toimistotalosta ensimmäinen on edennyt harjannostajaisvaiheeseen. Alma Median ja Ahlstromin käyttöön tulevan toimistotalon rakennuttaa Eläkevakuutusyhtiö Etera ja rakentaa Lemminkäinen.

Viisikerroksinen toimistotalo valmistuu Finlandia-talon ja ratapihan väliin marraskuun lopulla. Alma Media keskittää taloon kaikki pääkaupunkiseudun yksikkönsä: muun muassa Kauppalehden, Iltalehden, Alma Median Helsingin toimituksen, Alma 360:n, Monster Oy:n sekä konsernitoimintoja, kaikkiaan noin 500 almamedialaista. Ahlstrom Oyj:n pääkonttorin käyttöön tulee yksi kerros toimistotalosta.

Talon on suunnitellut Arkkitehtitoimisto JKMM Oy, ja sen rakentaa Lemminkäinen Talo Oy Pääkaupunkiseutu. Rakennustyöt alkoivat keväällä 2011. Toimistotiloja tulee viiteen kerrokseen yhteensä noin 10 000 neliön verran.

Töölönlahdelle tulee kaikkiaan neljä uutta toimistotaloa. Näistä kolme rakennuttaa Etera ja rakentaa Lemminkäinen. "Tämä on ainutkertainen tilaisuus päästä rakentamaan paraatipaikalle Helsingin ydinkeskustaan. Uskomme kohteiden arvon ja tuoton säilyvän vakaana, mikä on meille eläkeyhtiönä tärkeää", Eteran toimitusjohtaja Hannu Tarkkonen sanoo.

Etera panostaa kiinteistösijoituksissaan energia- ja ympäristötehokkuuteen. Myös Töölönlahden uudet toimistokiinteistöt rakennetaan siten, että ne täyttävät kansainvälisen LEED-ympäristösertifikaatin kriteerit. "Olemme sitoutuneet edistämään kestävää kehitystä ja ekotehokkuutta kiinteistösijoituksissamme entistä vahvemmin. Töölönlahden toimistotalot istuvat myös tähän tavoitteeseen hyvin", Hannu Tarkkonen sanoo.

"Lemminkäisellä on vahvaa osaamista suurissa toimitila- ja liikekiinteistöhankkeissa. Töölönlahden projektit vahvistavat osaltaan asemaamme suurten kaupunkien keskusta-alueiden rakentajana ja kehittäjänä", sanoo Lemminkäisen pääkaupunkiseudun toimitilarakentamisesta vastaava johtaja Jussi Niiranen.

"Tiivis sisäinen yhteistyö on Alma Median keskeinen menestystekijä. Uuden Helsingin-toimitilan myötä henkilöstömme pääkaupungissa pääsee vihdoin työskentelemään aidosti yhdessä, saman katon alla. Mediatalon tarpeista lähtien suunnitellut tilat tukevat hienosti myös uudenlaisia ja joustavia työskentelyn tapoja", sanoo Alma Media Oyj:n toimitusjohtaja Kai Telanne.

"Olemme olleet alusta lähtien mukana suunnittelemassa juuri meille tarkoituksenmukaisia toimitiloja. Töölönlahden uudet toimitilat sijaitsevat keskeisellä paikalla sekä tukevat avointa vuorovaikutusta ja henkilöstömme välistä yhteistyötä", sanoo Ahlstrom Oyj:n henkilöstö- ja ympäristövastuujohtaja Paula Aarnio.
LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:

Jussi Niiranen, johtaja, toimitilarakentaminen PKS,
Lemminkäinen Talo Oy,
p. 02071 53208,
jussi.niiranen@lemminkainen.com

Hannu Tarkkonen, toimitusjohtaja,
Etera,
p. 010 553 3200 tai 040 594 9173,
hannu.tarkkonen@etera.fi

Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja kansainväliset toiminnot. Liikevaihto vuonna 2011 oli noin 2,3 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli noin kolmannes. Konsernin palveluksessa työskentelee keskimäärin 8 400 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi