Takaisin

Koy Seinäjoen Pehtoori harjakorkeuteen

Lehdistötiedote 28.5.2010

Virastotalo KOY Seinäjoen Pehtoorin rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa ja työmaalla vietetään perjantaina 28.5.2010 harjannostajaisia. Rakennuksen kerrosala on runsaat 7 000 km² ja hankkeen kokonaisarvo noin 12 miljoonaa euroa. Rakennus valmistuu tammikuussa 2011.

Kohteen omistajaksi tulee hankkeen valmistuttua Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera. Hankkeen perustajaurakoitsija on Lemminkäinen Talo Oy Länsi-Suomi. Talon arkkitehtisuunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto Arkjaatiset Oy Tampereelta. Rakennesuunnittelija on tamperelainen SS-Teracon Oy. Talotekniikan suunnittelusta vastaa LVI-töiden osalta Vantaalainen Instakon Oy ja sähkötekniikan osalta vaasalainen Granlund Vaasa Oy. Senaatti-kiinteistöt vuokraa koko talon.

Hanke työllistää keskimäärin 50 henkeä ja rakentajat ovat pääosin Etelä-Pohjanmaalta. Vastaavana mestarina hankkeessa toimii Jari Takaluoma.

"Eteralle Virastotalo on monessakin mielessä merkittävä kohde. Talon keskeinen sijainti Etelä-Pohjanmaan kasvukeskuksessa on sijoittajalle mieluinen. Toiseksi talon kaunis arkkitehtuuri soveltuu hyvin ympäristöönsä. Merkittävää on myös se, että kiinteistön rakentaa paikallisin voimin Lemminkäinen Talo. Talon vuokraaja, Senaatti-kiinteistöt on vastuullisesta toiminnastaan monena vuonna palkittu", Eteran toimitusjohtaja Hannu Tarkkonen kiitteli.

"Olemme hakeneet yhteistyökumppaniemme kanssa kohteelle kansainvälistä ympäristösertifikaattia. Näin pyrimme vähentämään kiinteistön ylläpitokustannuksia ja ympäristökuormitusta", Tarkkonen jatkoi.

Rakennuksen suunnittelussa lähtökohtana on pidetty ennen kaikkea muunneltavaa, nykyaikaista toimistotilaa ja kestävää kehitystä tukevia ratkaisuja.

Hanke on sertifioitu LEED-perustasoon (Leadership in Energy and Environmental Design). LEED-luokitus tähtää rakentamisen ja rakennuksen käytön ympäristövaikutusten vähentämiseen.

Suunnittelussa on huomioitu myös kaupunkikuvalliset seikat. Uudisrakennus muodostaa eheän kokonaisuuden Alvar Aallon kadun vastapuolella olevan Seinäjoen Vero- ja ympäristötalon kanssa. Vero- ja ympäristötalosta tulee ELY-talo, kun Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus muuttaa taloon peruskorjauksen jälkeen helmikuussa 2011.

Senaatti-kiinteistöt vuokraa koko talon tilat valtiolle kymmenen vuoden vuokrasopimuksella ja edelleenvuokraa n. 3 900 huoneisto-m2 tiloista Maaseutuvirastolle ja loput n. 2 400 huoneisto-m2 Etelä-Pohjanmaan verotoimistolle. Taloon tulee sijoittumaan yhteensä n. 280 työntekijää.

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä


Lisätiedot:
toimitusjohtaja Tom Ekman
Lemminkäinen Talo Oy Länsi-Suomi puh. 02071 58330 tai 040 771 2514

johtaja Esko Kangaskoski
Senaatti-kiinteistöt, Keski-Suomen alue
puh. 0205 811 550 tai 0400 563 792

toimitusjohtaja Hannu Tarkkonen
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera
puh. 040 594 9173 tai
kiinteistöjohtaja Timo Sotavalta
puh. 040 732 5577

Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja rakennustuotteet. Liikevaihto vuonna 2009 oli noin 2,0 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli runsas neljännes. Konsernin palveluksessa on noin 8600 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi

Lemminkänen Talo Oy Länsi-Suomi on Lemminkäinen-konserniin kuuluvan Lemminkäinen Talo Oy:n tytäryhtiö. Sen toimialuetta ovat Pohjanmaa ja Satakunta. Yhtiöllä on myös tytäryhtiö Rekab Entreprenad AB Ruotsissa. Lemminkäinen Talo Oy Länsi-Suomen liikevaihto vuonna 2009 oli noin 141 milj. euroa ja palveluksessa oli yli 400 henkilöä. www.lemminkainen.fi ja www.konte.fi

Senaatti-kiinteistöt on valtion liikelaitos, joka tuottaa ja tarjoaa tilapalveluja ensisijaisesti valtion virastoille ja laitoksille. Toimitilojen vuokraus, investoinnit, kiinteistövarallisuuden ja palveluiden kehittäminen muodostavat palvelujen perustan. Senaatti-kiinteistöjen toiminta perustuu yhteiskuntavastuulliseen liiketoimintaan, hyvään palveluun, pitkäaikaisiin asiakkuuksiin ja kumppanuuteen. www.senaatti.fi

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera vakuuttaa kaikkien yksityisalojen työntekijöitä ja yrittäjiä. Se huolehtii työntekijöiden ja yrittäjien eläketurvasta ja edistää työhyvinvointia. Vakuutettuja sillä on 220 000. Eläkkeitä Etera maksoi 975 miljoonaa euroa 154 000 eläkkeensaajalle vuonna 2009. Eläkevaroja turvaavia sijoituksia Eteralla on 5,4 miljardia euroa ja niistä kiinteistösijoituksia 800 miljoonaa euroa. www.etera.fi.