Takaisin

Arkkitehti Yrjö Rossi on valittu Vuoden kivenpyörittäjäksi

Vuoden kivenpyörittäjäksi 2009 on valittu arkkitehti Yrjö Rossi Helsingistä. Tunnustuksen myöntää Lemminkäinen Betonituote Oy.

Kivenpyörittäjäksi valitaan vuosittain ympäristörakentamisen ammattilaisten joukosta alaa Suomessa edistänyt henkilö. Yrjö Rossilla on vankka ja monipuolinen näkemys kaupunkisuunnittelusta. Hän on vaikuttanut merkittävästi kaupunkiympäristöjen kehittämiseen Suomessa ja saavuttanut mainetta myös maamme rajojen ulkopuolella. Kivenpyörittäjä valittiin nyt yhdeksännen kerran.

Opiskeluaikoinaan Yrjö Rossi työskenteli useissa arvostetuissa arkkitehtitoimistoissa, aluksi Turussa ja myöhemmin Helsingin seudulla. Valmistuttuaan vuonna 1993 arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta hän perusti yhdessä kumppaneidensa kanssa Arkkitehtityöhuone Artto Palo Rossi Tikka Oy:n vuonna 1994.

Työhuone Artto, Palo, Rossi, Tikka, Kaijansinkko voitti Kööpenhaminan Ørestadin kaupunginosan kansainvälisen ideakilpailun vuonna 1994. Siitä lähtien Yrjö Rossi on vastannut projektipäällikkönä kaupunginosan (3 100 000 kerrosneliötä) kaava- ja toteutussuunnittelusta. Alueen suunnittelu on edennyt ideasuunnitelmasta infrastruktuurin toteutussuunnitteluun. Suunnittelun tasoa on arvostettu tanskalaisilla palkinnoilla Vejprisen 2002 Ørestad (Vejdirektoratet) ja Årets Udelysby 2004 Ørestad (Det Lystekniske Selskab).

Rossin saamia muita palkintoja ja mainintoja ovat Kansainvälisen ideakilpailun 1. palkinto (Daduko, Shuangshan, Kiina 2003), Et nyt bykvarter på F. L. Smidth grunden i Valby, København (Tanska 2005, 2. palkinto), Vuoden 2000 hyvä hanke, Vuoden betonirakenne 1999 sekä Reima Pietilä -palkinto 1998. Rossilla on ollut useita näyttelyitä 1990-luvulla Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa.

Yrjö Rossin viimeaikaisia töitä maankäytön suunnittelun alueelta ovat Töölönlahden eteläosan yleis- ja toteutussuunnittelu (Helsingin kaupunki 2008–), Lutakon Torin ja Satama-aukion yleissuunnitelman tarkistus (Jyväskylän kaupunki 2008–), Lounais-Sipoon alueiden ideasuunnitelma (Sipoon kunta 2007), Töölönlahden yleisten alueiden yleissuunnittelu (Helsingin kaupunki 2007), Keskuskadun ja Kalevankadun yleis- ja rakennussuunnittelu (Helsingin kaupunki 2005–) sekä Kööpenhaminan Ørestadin kaupunginosan infrastruktuurin (vesiaiheet, kanavat, puistot, metron aukiot ja valaistuksen suunnittelu) ja maankäytön suunnittelu (1994–).

Lisätietoja:
Lemminkäinen Betonituote Oy
johtaja Kari Öhrnberg
puh. 02071 53787