Takaisin

E18-moottoritien turvallisuus tutkitaan kalliosortumien varalta

Tiedote 10.12.2009

E18-moottoritien Muurla–Lahnajärvi-osuus on avattu uudelleen liikenteelle tiistai-iltana 9.12. kello 21.55 aiemmin samana päivänä sattuneen kalliosortuman jälkeen.

Tie avattiin liikenteelle heti, kun se oli saatu raivattua ajokuntoon, vaurioitunut tiekaide uusittu sekä lähiympäristön kallioleikkaukset oli tarkastettu siten, että lisäsortumien riskit oli voitu sulkea pois.

"Tärkeintä on, että henkilövahingoilta vältyttiin. Heti, kun sortuma oli havaittu, tie suljettiin nopeasti, joten autoilijat eivät juurikaan joutuneet jonottamaan tai odottamaan tapahtuneen vuoksi, vaan pääsivät jatkamaan matkaa vanhaa Ykköstietä pitkin. Kallioleikkaus tapahtuma-alueen ympäristöstä on tutkittu huolella minimoidaksemme riskin siitä, että vastaavaa tapahtuisi uudelleen", kertoo moottoritien rakennus- ja ylläpitotöistä vastaavan Työyhteenliittymä E18:n projektijohtaja Esko Mulari.

Kalliosortuma tapahtui noin kilometrin päässä Muurlan eritasoliittymästä Helsinkiin päin menevällä ajoradalla Hepomäen tunnelin länsipuolella. Toinen ajorata jouduttiin tilapäisesti poistamaan käytöstä sortuman vuoksi.

"Kalliohalkeama, josta sortuma sai alkunsa, oli kallion sisällä näkymättömissä. Kesällä ja syksyllä tekemissämme kallioleikkausten laajoissa katselmuksissa sitä ei ollut havaittu. Syynä sortumaan oli todennäköisesti se, että kallioleikkaus on rapautunut veden tai jään vaikutuksesta. Vaikka kalliot onkin käyty läpi aiemmin, suoritamme vielä kaikkien kallioleikkausten uuden tarkastuksen", sanoo Mulari.

Kahdenkymmenenkolmen kilometrin mittainen E18-tien Muurla–Lahnajärvi-osuus avattiin liikenteelle 19.11.2008. Tunnelien turvallisuusjärjestelmien testaus ja käyttöönotto jatkuvat E18-tien Lahnajärvi–Lohja-välillä. Tällä 29 km mittaisella tieosuudella on viisi tietunnelia. Tien arvioidaan olevan valmis liikenteelle lähiaikoina. Asiasta tiedotetaan erikseen. Mularin mukaan kalliosortuma ei vaikuta Lahnajärvi–Lohja-moottiritieosuuden avaamiseen liikenteelle.

E18 Muurla–Lohja -hankkeessa on rakennettu muun muassa 51,3 kilometriä uutta moottoritietä, 7 moottoritietunnelia, 8 eritasoliittymää ja 75 siltaa. Hankkeen rakennustyöt on viety läpi kolmessa vuodessa, kun alunperin tavoiteaika oli neljä vuotta.

Hanke on toteutettu elinkaarimallilla, jossa Tiehallinto ostaa palveluntuottajalta Tieyhtiö Ykköstie Oy:ltä tien suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon vuoteen 2029 asti. Tieyhtiö vastaa myös hankkeen rahoituksesta. Lemminkäinen on osakkaana sekä Tieyhtiö Ykköstiessä että rakennus- ja ylläpitotöistä vastaavassa Työyhteenliittymä E18:ssa.

Lisätietoja:
Työyhteenliittymä E18
projektijohtaja Esko Mulari
esko.mulari@tyle18.fi
puh. 0400 406 723

Tieyhtiö Ykköstie Oy
toimitusjohtaja Tom Schmidt
tom.schmidt@skanska.fi
puh. 020 719 2531