Takaisin

IKEA ON ILMOITTANUT PURKAVANSA PIETARIN KAUPPAKESKUSTA KOSKEVAN URAKKASOPIMUKSEN

LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 3.3.2006 klo 15.12 IKEA ON ILMOITTANUT PURKAVANSA PIETARIN KAUPPAKESKUSTA KOSKEVAN URAKKASOPIMUKSEN IKEA on ilmoittanut purkavansa Lemminkäisen tytäryhtiön Lemconin kanssa tekemänsä urakkasopimuksen, joka koski Pietariin rakennettavaa MEGA-kauppakeskusta. Urakkasopimuksen arvo oli 92 milj. euroa. Hanke oli edennyt noin puoleenväliin, ja sen oli määrä valmistua kuluvan vuoden loppuun

LEMMINKÄINEN OYJ                             PÖRSSITIEDOTE
                                             3.3.2006 klo 15.12
IKEA ON ILMOITTANUT PURKAVANSA PIETARIN KAUPPAKESKUSTA KOSKEVAN
URAKKASOPIMUKSEN

IKEA on ilmoittanut purkavansa Lemminkäisen tytäryhtiön Lemconin
kanssa tekemänsä urakkasopimuksen, joka koski Pietariin
rakennettavaa MEGA-kauppakeskusta. Urakkasopimuksen arvo oli 92
milj. euroa. Hanke oli edennyt noin puoleenväliin, ja sen oli
määrä valmistua kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Lemconin käsityksen mukaan sopimuksen purkamiselle ei ole
oikeudellisia perusteita, ja asian käsittelyä jatkettaneen
välimiesoikeudessa.

Lemminkäisen arvion mukaan hankkeen päättymisellä ei ole
oleellista vaikutusta konsernin tulokseen. Lemminkäisen
tilauskanta on hyvä, ja sen liikevaihdon kasvulle ja tuloksen
paranemiselle on edellytyksiä.

LEMMINKÄINEN OYJ

Juhani Sormaala
Toimitusjohtaja

JAKELU: Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet