VIIKKOTIEDOTE TYÖMAALTA 2

Koirapuiston hiekat vaihdetaan ja aloitetaan valaistuksen kaapelointia.

Sähköttäjänpuiston korjaustyöt jatkuvat. Olemme päässeet hyvin vauhtiin, joten työmaanliikenne on tällä viikolla vilkkaampaa. Pahoittelut mahdollisesta metelistä! Jalankulkijoille ja pyöräilijöille tiedoksi: osa puistokäytävistä on edelleen työmaan käytössä eli reitit ovat muuttuneet jonkin verran.

Koirapuiston seudulla putsataan tällä viikolla maata eli otetaan vanhat hiekat pois. Näin koirat saavat jatkossa juosta uudella puhtaalla hiekalla. Alueella tehdään myöskin valaistuksen kaapelointia, joten puistoon saadaan rutkasti lisää valoa.

Korvaava koirapuisto eli Alppipuisto löytyy alle kilometrin päästä Sähköttäjänpuistosta (Viipurinkatu 31).

Valitettavasti jouduimme viime viikolla kaatamaan kolme puuta, mutta kuten kuvasta huomaa, ne olivat jo turvallisuusriski. Puut ovat katselmoitu Helsingin kaupungin kanssa ja todettu huonokuntoisiksi.