Takaisin

YIT OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

YHTIÖTIEDOTE 13.3.2008 KLO 15.00

 YIT OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET                                  

YIT Oyj:n tänään 13.3.2008 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2007 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti osingonmaksusta, hallituksen kokoonpanosta ja palkkioista sekä tilintarkastajan valinnasta.

Osingonmaksu

Osinkoa päätettiin maksaa hallituksen ehdotuksen mukaisesti 0,80 euroa osakkeelta eli yhteensä 101,8 miljoonaa euroa. Oikeus osinkoon on sillä, joka osingonjaon täsmäytyspäivänä 18.3.2008 on merkitty osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäiväksi päätettiin 2.4.2008.

Hallituksen kokoonpano ja palkkiot

Yhtiön hallitukseen päätettiin valita puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme varsinaista jäsentä. Hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Reino Hanhinen, varapuheenjohtajaksi Eino Halonen ja jäseniksi Kim Gran, Antti Herlin ja Teuvo Salminen.

Hallituksen kokouspalkkiot päätettiin pitää ennallaan eli hallitukselle maksetaan palkkiota seuraavasti: puheenjohtaja 6.000 e/kk (72.000 e/v), varapuheenjohtaja 4.500 e/kk (54.000 e/v), jäsen 3.500 e/kk (42.000 e/v) sekä kokouspalkkiota 500 euroa kokoukselta ja tarkastusvaliokunnan jäsenille samoin kokouspalkkiota 500 euroa tarkastusvaliokunnan kokoukselta ja että koti- ja ulkomaanmatkoilta maksetaan päivärahaa valtion matkustussäännön mukaan.

Tilintarkastajan valinta

Tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana Heikki Lassila KHT.

Lisätietoja antavat: Varatoimitusjohtaja Sakari Toikkanen, 020 433 2336, sakari.toikkanen@yit.fi, Hallintopäällikkö Marja Salo, 020 433 2470, marja.salo@yit.fi



YIT OYJ

Juha Kostiainen Viestintä- ja kehitysjohtaja



Jakelu: OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi